Sisäänheittäjät esittäytyvät
Haluaisitko sinä olla Riihimäen kaupungin Sisäänheittäjä? Löytyykö sinulta kaupungin parhaat menovinkit tai kotiseuturakkautta, jota haluat jakaa muillekin? Tällä sivulla pääset tutustumaan muutamaan kaupungin innokkaaseen ja aktiiviseen Sisäänheittäjään, kun esittelemme heistä kymmenen.
Jos sinä haluat mukaan tähän iloiseen joukkoon, niin jätä Sisäänheittäjä-hakemus verkkosivuillamme!
Hanna
Olen syntyperäinen riihimäkeläinen. Asuin muutaman vuoden Hämeenlinnassa opiskeluiden aikaan, mutta muutin takaisin Riihimäelle heti kun pystyin. Kaupungista löytyvät niin sukulaiset kuin ystävätkin. Nautin pikkukaupungin tunnelmasta ja siitä, että luonto on lähellä. Voin yhtäkkiä päättää lähteä vaikka sienimetsään, eikä se vaadi sen suurempia suunnitelmia. Minulla on auto, mutta selviäisin arjesta mainiosti pyörälläkin.
Parasta Riihimäessä ovat ihmiset. Harvassa kaupungissa on näin syvä yhteisöllisyyden tunne. Riihimäellä on myös hyvin aktiivinen Facebook-ryhmä, jossa jaetaan ilot ja surut. Koen, että Riihimäkeä kehitetään erittäin aktiivisesti. Kun asioita tehdään, niin tehdään isosti ja ison kaupungin tyylillä, kuten vaikkapa kesän tapahtumat.
Kun näin ilmoituksen haettavista Sisäänheittäjistä, niin päätös oli selkeä – tässä voisin olla hyvä. Tulen helposti toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja haluan olla mukana kehittämässä positiivista mielikuvaa kotikaupungistani. Samalla saan nähdä kaupunkia itse uusin silmin.
Eero
Muutin Hyvinkäältä Riihimäelle 1982, mutta opiskelin jo 1970-luvun lopussa Riihimäen kauppaoppilaitoksessa. Perustin perheen, ja elämä vakiintui kaupunkiin. Erityisesti jalkapallo ja RiPS (Riihimäen Palloseura) ovat olleet sydämen asia, RiPS For Ever #RiPSPECT. Ensin toimin edustuksen pelaajana 1980–1990 luvuilla, sitten valmentajana. Viimeisin valmentajan pesti on 16. kausi RiPS Kevareissa sekä RiNS ja RIlves seurajohtajana 2001–2011.
Parasta Riihimäessä on sen kompakti koko. Riihimäki on sopivan kokoinen kaupunki, joka on helppo hallita ja tuntea. Pikkukaupunki, jossa palvelut ovat lähellä. Urheilumahdollisuudet ovat hyvät, ja näin eläkeläisen näkökulmasta myös eläkeläisten palvelut toimivat. Minut on valittu Riihimäen Kunnon Kuntalaiseksi vuonna 2010 sekä vuoden 2022 Taustavaikuttajaksi.
Halusin ehdottomasti mukaan Sisäänheittäjäksi, sillä olen synnynnäinen markkinointimies ja haluan tehdä oman osuuteni kaupungin sekä sen asukasluvun kehittämiseksi. Sisäänheittäjä-sloganini on “30 tonnia rikki”!
Mira ja Niko
Elämä kuljetti meidät lapsinemme pariksi vuodeksi Riihimäelle jo 2000-luvun alussa, mutta pysyvämpi muutto kaupunkiin toteutui lopulta vasta muutama vuosi sitten, lasten aikuistuttua ja lähdettyä opiskelemaan muille paikkakunnille. Mira on viettänyt täällä lapsena ihania kesälomapäiviä isovanhempien ja serkkujen kanssa, erityisesti hellepäivät maauimalassa ovat jääneet vahvasti mieleen. Jo tuolloin alkoi kyteä ajatus Riihimäestä kotipaikkana.
Olemme viihtyneet Riihimäen keskustassa asuen, runsaiden palveluiden äärellä. Kirjasto on kodin kulmalla ja harrastusmahdollisuuksia on lähellä paljon. Liikuntaharrastusten lisäksi käymme lautapeliporukassa, teatterissa, elokuvissa, näyttelyissä ja museoilla. Sekä lasimuseo että taidemuseo ovat korkealaatuisia, ja kiinnostavia näyttelyitä avautuu monta kertaa vuodessa. Yhdistystoiminta on Riihimäellä vireää. Mira on pitkän linjan yhdistysaktiivi, joten oli ilo, että täällä pääsi helposti mukaan itseä kiinnostavaan toimintaan.
Riihimäki on sopivan kokoinen kaupunki, täällä on kaikki mitä arkeen tarvitsee. Täältä on helppoa ja nopeaa kulkea työhön pääkaupunkiseudulle autolla tai junalla, mutta työpaikkoja löytyy myös Riihimäeltä. Riihimäki on aidosti viihtyisä vartin kaupunki, eli palvelut ja työpaikat ovat lähellä, eikä missään ole liikenneruuhkia.
Janne Katajan Sisäänheittäjä-videot olivat hurjan hauskoja, joten päätimme oitis lähteä mukaan, kun Sisäänheittäjien haku alkoi. Uusina paikkakuntalaisina näemme ehkä kirkkaammin, mikä kaikki täällä on hyvää ja toimivaa ja paremmin kuin muualla. Matkustamme paljon ja suurkaupungeissa on mukavaa käydä viikko tai pari, mutta joka kerta on ihanaa palata kotiin Riihimäelle. Tätä positiivista asennetta omaa kotikaupunkia kohtaan haluamme pitää yllä ja levittää edelleen. Sekin olisi hienoa, jos ystäviä tai sukulaisia muuttaisi tänne lisää, kun oikein mainostetaan.
Jaakko
Muutimme vaimoni kanssa Helsingistä Hämeeseen vuonna 2014. Muuttokuorma vietiin Ryttylään asti, mutta kun huomasimme jatkuvasti käyttävämme Riihimäen palveluita, niin päätimme muuttaa Riihimäelle. Käymme molemmat Helsingissä töissä, ja Riihimäeltä on erittäin helppo liikkua junalla pääkaupunkiseudulle. Korona-aikana ostimme suuremman asunnon, josta löytyy työhuoneet molemmille. Haluaisinkin muistuttaa, miten erinomainen Riihimäki on etätyöntekijän kannalta – halvat neliöt, loistava sijainti ja laadukkaat palvelut löytyvät läheltä!
Riihimäessä parasta on pikkukaupungin tarjoamat mahdollisuudet. Minulle se tarkoittaa sitä, että elämä on helppoa ja edullista. Kotikaupungin sijainti sekä vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat erinomaiset. Käytämme vaimoni kanssa ahkerasti museokorttia ja kierrämmekin aina kotikaupunkimme uudet näyttelyt. Kesällä kävimme uudistuneessa kesäteatterissa jopa kaksi kertaa!
Hain Sisäänheittäjäksi, sillä haluan jakaa ilosanomaa, jonka olen itse oivaltanut. Emme saaneet sisäänheittoapua Riihimäelle muuttaessa, sillä meillä ei ollut täällä ennestään tuttuja tai perhettä. Haluan olla mukana auttamassa varsinkin pääkaupunkiseutulaisten ennakkoluulojen hälventämisessä. Riihimäellä elämä on laadukasta!
Satu
Olen syntynyt ja käynyt kouluni Riihimäellä. 16-vuotiaana muutin Helsinkiin töiden perässä. Sieltä päädyin Espoon kautta 14 vuodeksi Thaimaahan sukellusopettajaksi ja -yrittäjäksi. Thaimaan jälkeen olen asunut myös Tallinnassa, Maltalla ja Italiassa.
Riihimäelle muutin takaisin ulkomailla asuttujen vuosien jälkeen 56-vuotiaana, sillä halusin kiinteän pisteen elämääni. Googlasin asuinkaupunkimahdollisuuksia ympäri Suomea, mutta juuret toivat Riihimäelle. Olen kiinnostunut vanhoista taloista, ja vankilanmäeltä löytyi vuonna -37 rakennettu ihana vanha koti minulle.
Riksussa parasta on sijainti. Tämä on sopivan kokoinen ja turvallinen paikka, jossa on hyvät palvelut. Paljon matkustavalle nopea yhteys kaupungista lentokentälle on ehdoton plussa. Sisäänheittäjäksi halusin, sillä osaan kertoa Riihimäestä monesta näkökulmasta. Tässä kaupungissa pääsee elämään helppoa ja laadukasta elämää!
Anna
Ensikosketus Riihimäkeen tapahtui vuonna 2012, kun tulimme mieheni kanssa tänne kesätöihin. Teimme toisenkin kesän töitä Riihimäellä ja lopulta muutimme kaupunkiin pysyvästi töiden ansiosta vuonna 2014. Perustimme perheen ja rakensimme talon Korttionmäkeen. Olemme ehtineet rakentaa jo toisenkin talon, ja nyt asumme Huhtimonmäellä. Yksi asia, miksi jäimme Riihimäelle, on elämän helppous. Pyörällä pääsee minne vain ja kaikki tarvittava on lähellä.
Kokoonsa nähden Riihimäen palvelutarjonta on erinomainen. Tämä on eläväinen ja varsin ketterä kaupunki – rakennusvalvonnastakin saatiin nopeasti vastauksia! Lasten harrastusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Täältä ei tarvitse lähteä muualle harrastamaan, vaan harrastukset ovat laadukkaita ja lähellä.
Olen huomannut, että Riihimäellä asuu paljon kaupungin ulkopuolelta tulleita. Kertooko tämä siitä, että Riksuun on helppo tulla muualta? Halusin Sisäänheittäjäksi, sillä mielestäni kaikkien pitäisi kokea, miten hyvä on asua Riihimäellä.
Eero
Muutimme vaimoni kanssa Riihimäelle yli vuosi sitten Lohjan maaseudulta. Jäin eläkkeelle, ja halusimme muuttaa maalta oikeaan kaupunkiin. Vertailimme eri vaihtoehtoja, ja Riihimäki osoittautui lopulta meille sopivaksi kotipaikkakunnaksi.
Riihimäeltä löytyy oikea tiheä keskusta, ja tiet vievät keskustaan sekä rautatieasemalle. Selvitimme myös kaupungin ympäristöä, kuten ulkonäköä, puistoja ja puita. Riihimäeltä löytyy hienoa kaupunkipuustoa. Kuntalaisille tarjotaan laadukkaita palveluita. Etenkin Riksulan toiminta on ollut varsin hyvin järjestettyä ja aktiivista.
Halusin hakea Sisäänheittäjäksi, sillä tiedän, ettei ole helppoa muuttaa vieraalle paikkakunnalle. Edustamme vaimoni kanssa itse tuoreen muuttajan näkökulmaa, joten osaamme nostaa eri asioita esille, kuin kauan paikkakunnalla asuneet.
Daniel
Muutin Helsingistä Riihimäelle korona-aikaan, joten elämme kaupungin kanssa vasta tutustumisvaihetta. Riihimäelle minut toi puolisoni, joka kieltäytyi muuttamasta Riihimäeltä Helsinkiin. Hyvä näin, sillä olen ollut kaupunkiin tyytyväinen. Sijainti on keskeinen ja valtaosa palveluista aivan vieressä.
Riihimäessä parasta on se, että kaupunki on rauhallinen, mutta palveluita löytyy. Harrastusmahdollisuudet ovat erinomaiset. Puolisoni vetää suosittuja boffauskerhoja (pehmomiekkailukerhoja), joita on pyydetty laajentamaan myös Lopelle ja Hausjärvelle. Olen käynyt taaperoikäisen lapsemme kanssa taaperouinnissa sekä muskarissa. Myös Aapeli Avoimen kerhot ovat tulleet tutuiksi.
Yritin ensin suostutella puolisoani Sisäänheittäjäksi, mutta lopulta minä ilmoittauduin. Voin tarjota sisäänheitettävälle monipuoliset tiedot kaupungista useammasta eri näkökulmasta. Kirsikkana kakun päällä pystyn näyttämään Riihimäen parhaat Pokémon GO -pelin Pokéstopit.
Pekko
Olen syntyperäinen riihimäkeläinen ja nykyinen paluumuuttaja. Lähdin kotikaupungistani armeijaan vuonna -90 ja muutin takaisin vasta 31 vuotta myöhemmin. Vanhemmat ja ystävät ovat asuneet Riihimäellä koko tuon ajan, joten kaupunkiin on ollut aina erityinen yhteys.
Asuin pitkään Vuokatissa sekä ulkomailla, mutta Riihimäelle takaisin toivat elämänmuutos sekä ikääntyvät vanhemmat. Kaupunkiin palatessani huomasin, että moni asia on muuttunut paljon positiiviseen suuntaan. Yrittäjän työssäni koen tärkeäksi Riihimäen keskeisen sijainnin. Täältä pääsee helposti isompiin kaupunkeihin niin junalla kuin autollakin. Kaupungin sisäinen liikenne on myös erinomaisesti järjestetty. R-kyyti ja kaupunkipyörät ovat hyvä esimerkki tästä.
Kaverit suosittelivat minua hakemaan Sisäänheittäjäksi. Päätös oli helppo, sillä tulen ihmisten kanssa helposti juttuun ja olen ylpeä kotikaupungistani. Olen myös aktiivisesti hehkuttanut Riihimäkeä kaupungin omassa Facebook-ryhmässä. Riihimäki on minulle erinomainen kotipaikka, joten miksei muillekin.
Anne ja Antti
Olemme molemmat peririksulaisia, ties monennessako polvessa. Olemme molemmat syntyneet ja käyneet koulumme Riihimäellä ja tutustuimme Riihimäen lukiossa. Kävimme opiskelemassa Kuopiossa, mutta tuonkin ajan olimme Riihimäellä kirjoilla. Perustimme opiskeluiden jälkeen Riihimäelle perheen, ja tänne olemme jääneet.
Riihimäki on ihmisen kokoinen kaupunki, jossa kaikki tuntevat toisensa. Etäisyydet ovat ihanteelliset, ja pyörällä pääsee liikkumaan näppärästi. Pieneksi kaupungiksi täältä löytyy yllättävän paljon harrastusmahdollisuuksia – syyskuun seurapaitapäivänä laskimme, että meidän viisihenkisen perheemme jäsenet ovat edustaneet yhteensä seitsemäätoista riihimäkeläistä seuraa.
Olemme toimineet epävirallisina Sisäänheittäjinä varmaan aina, joten oli selvä päätös hakea virallisiksi Sisäänheittäjiksi. Kaverit ovat saaneet jo oma osansa Riihimäki-ylistyspuheestamme.