Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Lautakunnat ja jaostot

Riihimäen kaupungin viisi lautakuntaa päättävät sekä valmistelevat asioita kaupunginhallitukselle. Lautakuntien tehtävänä on toimia lähellä palvelutuotantoa, johtaa ja valvoa erilaista palvelujen tuottamista kaupungissa. Lautakuntien rooliin kuuluu myös vahvistaa ja tuoda esille kaupunkilaisten ideoita ja ajatuksia palvelutuotannon kehittämiseen.

Lautakuntien jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, ellei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta.

Elinvoimalautakunnan alaisuudessa toimii ympäristöterveysjaosto ja sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnan alaisuudessa hyvinvointijaosto.

  • 2024

    Elinvoimalautakunta

    15.8., 12.9., 23.10., 13.11. ja 12.12.

    Alueellinen ympäristöterveysjaosto

    26.9. ja 19.12.

    Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta

    14.8., 4.9.>siirretty 18.9., 5.9. ylimääräinen kokous), 2.10., 6.11., 26.11. (ylimääräinen kokous) ja 4.12.

    Hyvinvointijaosto

    18.9. ->siirretty pidettäväksi 4.9., 30.10. ja 20.11. (peruttu)

    Tekninen lautakunta

    27.8. -> siirretty pidettäväksi 20.8., 24.9., 29.10., 26.11. ja 17.12.

    Keskusvaalilautakunta

    28.11.

    Tarkastuslautakunta

    20.8. (seminaari), 10.9., 1.10., 11.10.,  29.10., 19.11., ja 10.12.

    Alueellinen työllisyysjaosto

    11.9., 9.10. ja 11.12.

    Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

    21.8., 28.8. ylimmääräinen kokous, 25.9., 23.10., 20.11., ja 18.12.

    Toimielinten kokouspöytäkirjat ovat pääsääntöisesti nähtävillä kokousta seuraavan viikon toisesta arkipäivästä lukien kaupungin verkkosivuilla.

     

    2025

    Alueellinen ympäristöterveysjaosto

    27.2., 5.6., 25.9. ja 17.12.

    Alueellinen työllisyysjaosto

    26.2., 10.4., 4.6., 23.9. ja 27.11.

    Elinvoimalautakunta

    16.1., 13.2., 20.3., 24.4., 15.5., 23.5. (päätösseminaari), 5.6., 21.8., 4.9. (iltakoulu tai seminaari), 18.9., 22.10., 12.11. ja 18.12.

    Hyvinvointijaosto

    29.1., 19.3., 21.5., 10.9., 1.10. ja 19.11.

    Keskusvaalilautakunta

    30.1., 10.3., 12.3., 13.3., 11.4., 13.4., 14.4. ja 16.4.

    Sivistyksen ja hyvinvoinnan lautakunta

    15.1., 5.2., 5.3., 9.4., 7.5., 16.5. (iltakoulu tai seminaari), 4.6., 13.8., 11.9. (iltakoulu tai seminaari), 24.9., 8.10., 5.11. ja 10.12.

    Tarkastuslautakunta

    14.1., 21.1., 11.2., 4.3., 18.3., 25.3., 22.4.- 23.4., 13.5.

    Tekninen lautakunta

    28.1., 25.2., 25.3., 22.4., 13.-14.5. (päätösseminaari ja kokous), 3.6., 26.8., 16.9. (seminaari), 30.9., 28.10., 25.11. ja 16.12.

    Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

    29.1., 26.2., 26.3., 23.4., 21.5. (päätösseminaari ja kokous), 27.8., 24.9., 29.10., 26.11. ja 17.12.

     

     

     

  • Elinvoimalautakunta 1.8.2021−31.5.2025

    Elinvoimalautakunta vastaa kaupungin maankäytön suunnittelusta, kaupunkikuvasta, asumisen kehittämisestä, rakennetun ympäristön sekä kulttuuri- ja luonnonympäristön tilan seurannasta ja hoidosta, kaupungin maaomaisuuden hallinnasta, museopalveluista ja kulttuuri- ja tapahtumapalveluista, kaupungille kuuluvien ympäristönsuojelu- ja rakennusvalvontaviranomaistehtävien järjestämisestä sekä kaupungin ympäristönsuojelun strategisesta suunnittelusta ja kehittämisestä. Lisäksi elinvoimalautakunta seuraa ja ohjaa toiminnan muutoksia, toteutusta ja tuloksellisuutta.

    Elinvoimalautakunnassa on yksitoista valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajiston ja kolmen muun jäsenen on oltava valtuutettuja.

    Elinvoimalautakunnassa esittelijöinä toimivat elinvoimajohtaja, ympäristöjohtaja ja rakennusvalvontapäällikkö. Myös kaupunginjohtajalla ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

    Varsinainen jäsen Puolue Yhteystiedot Henkilökohtainen varajäsen Yhteystiedot
    Mikael Leinonen, pu­heen­joh­ta­ja Kok. miksu(at)miksuleinonen.fi Mikael Hedman mikael.hedman1(at)gmail.com
    Juha Peltola, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja PS kivakokki(a)gmail.com Sauli Anttila sauli.a.anttila(at)gmail.com
    Eija-Liisa Dahlberg Kok. dahlberg.eijaliisa(at)gmail.com Satu Sinisalo satu.sinisalo(at)ykkoshelppi.fi
    Rauli Hirviniemi Vas. hirviniemirauli(at)gmail.com Minna Salin minna72.salin(at)gmail.com
    Kaisu Kotirinta SDP kaisu.kotirinta(at)gmail.com Sari Palm
    Raisa Laurila-Hakulinen Vas. raisa.laurila(at)gmail.com Helna Luoto
    Salka Orivuori Vihr. Joonas Mämmelä
    Jones Pohjanvuori KD jones.pohjanvuori(at)me.com Jenni Tuomala jenni.tuomala(at)outlook.com
    Timo Rintakoski Kok. timo.rintakoski(at)gmail.com Kari Moisiola kari.moisiola(at)gmail.com
    Susanna Heikkinen PS Sonja Lehtinen
    Jouni Valli SDP Jani Roitto janimro(at)hotmail.com
    Lauri Jormanainen kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja, SDP lauri.jormanainen(at)gmail.com
    Aino-Liisa Mämmelä nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja
    Jasmin Kankaantähti nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja

  • Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta 1.8.2021–31.5.2025

    Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta vastaa varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, lukio-opetuksen, taiteen perusopetuksen, kirjastotoimen, nuorisotoimen ja vapaan sivistystyön järjestämisestä sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen koordinaatiotehtävistä, jotka lainsäädännön mukaan kuuluvat kunnalle, ellei erikseen ole toisin säädetty tai määrätty. Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunta toimii ko. palveluiden tilaajana.

    Sivistyksen ja hyvinvoinnin lautakunnassa on yksitoista valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajiston ja kolmen muun jäsenen on oltava valtuutettuja.

    Lautakunnan esittelijänä toimii sivistysjohtaja. Myös kaupunginjohtajalla ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

    Nimi Puolue Yhteystiedot Henkilökohtainen varajäsen Yhteystiedot
    Minna Belik, pu­heen­joh­ta­ja Vas. minna.belik(at)omahame.fi Katriina Norring
    Jessica Sonko, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja Kok. Anne-Mari Vallioniemi ame.vallioniemi(at)gmail.com
    Antti Huotari Vas. antti.huotari7(at)outlook.com Risto Leppäranta risto.lepparanta(at)kolumbus.fi

    Kari-Veli Lehtonen SDP kariveli.lehtonen(at)gmail.com Seppo Karjalainen
    Jukka Mursula Kok. mursulajukka@gmail.com Ari Ranki
    Tiina Mämmelä Vihr. tiina.mammela(at)gmail.com Sari Lukkaroinen
    Hannu Nokkala SDP hannu.nokkala(at)smtp.fi Minna Palkia
    Silja Nurmi SDP silja.nurmi95(at)gmail.com Lauri Lehtonen lauri.lehtonen86(at)gmail.com
    Janita Boström PS Susanna Heikkinen susheikkinen(at)gmail.com
    Janne Tikka PS markojannetikka(at)gmail.com Ari-Pekka Toivola
    Jenni Tuomala KD jenni.tuomala(at)outlook.com Hannele Sandberg
    Eija Aittola kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja, Kok. eija.aittola(at)pp.inet.fi
    Petra Hämäläinen nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja
    Jenny Kankaantähti nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja

  • Tekninen lautakunta 1.8.2021–31.5.2025

    Tekninen lautakunta vastaa kaupungin liikenteen ja yleisten alueiden suunnittelusta, katujen ja muiden yleisten alueiden toteuttamisesta, ylläpidosta, ja hallinnasta, metsänhoidosta, joukkoliikenteen ja asiakaskuljetusten järjestämisestä, jätehuollon järjestämisestä, kaupungin kone-, kuljetus- ja korjaamopalveluista, kaupungin toimitilojen hallinnasta, toteuttamisesta ja ylläpidosta, kaupungin varastosta sekä tehtävistä, jotka liikuntalain mukaan kuuluvat kunnalle, ellei erikseen ole toisin säädetty tai määrätty. Tämän lisäksi tekninen lautakunta seuraa ja ohjaa toiminnan muutoksia, toteutusta ja tuloksellisuutta.

    Teknisessä lautakunnassa on yksitoista valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajiston ja kolmen muun jäsenen on oltava valtuutettuja.

    Tekninen johtaja toimii teknisen lautakunnan esittelijänä. Myös kaupunginjohtajalla ja kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

    Varsinainen jäsen Puolue Yhteystiedot Henkilökohtainen varajäsen Yhteystiedot
    Kari Vilkman, pu­heen­joh­ta­ja SDP kari.vilkman(at)pp.inet.fi Hannu Nokkala hannu.nokkala(at)smtp.fi
    Ismo Portin, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja KD ismo.portin(at)kd.fi Jones Pohjanvuori jones.pohjanvuori(at)me.com
    Katariina Bitter Kok. kata.bitter(at)hotmail.fi Heidi Metsäterä
    Janita Boström PS Keijo Eronen keijo.eronen57(at)gmail.com
    Pauli Juurinen PS Susanna Heikkinen susheikkinen(at)gmail.com
    Maija Auvinen SDP maija.a.auvinen(at)gmail.com Kaisu Kotirinta kaisu.kotirinta(at)gmail.com
    Risto Paajanen Kesk. risto.paajanen(at)kotiportti.fi Petri Lahtinen
    Tero Rekimäki Kok. tero(at)rekimaki.fi Antti Kökkö antti.kokko(at)netti.fi
    Mikko Räsänen SDP mikko.rasanen(at)omahame.fi Jarkko Karlsson
    Päivi Sandberg Vas. hellevi.sandberg(at)icloud.com Taina Nurminen taina.nurminen(at)omahame.fi
    Eija-Liisa Dahlberg Kok. dahlberg.eijaliisa(at)gmail.com Jenni Jauhiainen jenniemilia88(at)gmail.com
    Kari Suomalainen kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja, PS karipsuomalainen(at)outlook.com
    Jonne Purhonen nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja
    Juho Rintakoski nuo­ri­so­val­tuus­ton edus­ta­ja juho.rintakoski(at)gmail.com

  • Tarkastuslautakunta 1.8.2021–31.5.2025

    Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten.

    Tarkastuslautakunta

    • Vastaa valtuuston toimikautta vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämisestä.
    • Valmistelee valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat.
    • Arvioi, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.
    • Valvoo kuntalain 84 §:ssä tarkoitetun sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja huolehtii sidonnaisuusrekisterin julkisten tietojen julkaisemisesta kaupungin verkkosivuilla.
    • On sidonnaisuusrekisterin rekisterinpitäjä.
    • Saattaa sidonnaisuusilmoitukset valtuustolle tiedoksi kerran valtuustokaudessa ja tarvittaessa.

    Tarkastuslautakunnassa on yhdeksän valtuuston toimikaudekseen valitsemaa jäsentä ja yhtä monta varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Lautakunta voi kutsua myös kaupunkikonserniin kuuluvan yhteisön, säätiön tai yhtiön toimielimen jäsenen sekä palveluksessa olevan henkilön kuultavaksi lautakunnan kokoukseen. Päätökset lautakunnassa tehdään puheenjohtajan esittelystä.

    Tarkastuslautakunnan pöytäkirjanpitäjänä ja valmistelijana toimii sisäinen tarkastaja, joka toimii tässä tehtävässä tarkastuslautakunnan alaisena työntekijänä.

    Arviointikertomus 2023

    Arviointikertomus 2022

    Arviointikertomus 2021

    Arviointikertomus 2020

    Nimi Puolue Yhteystiedot
    Heidi Selenius, pu­heen­joh­ta­ja PS heidi.selenius2(at)gmail.com
    Arja Tylli, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja Vas. arja.tylli(at)elisanet.fi
    Antti Jetsu Liik. antti.jetsu(at)wihuri.fi
    Panu Karhinen Vihr. karhinenpanu(at)gmail.com
    Mirja Lammi Kok. lammimirja(at)gmail.com
    Marja-Liisa Saarinen KD marjaliisa.1.saarinen(at)gmail.com
    Tomi Sankari Kok.
    Sanna Sauramäki Kesk. sannasauramaki(at)yahoo.com
    Matti Silvonen SDP matti.silvonen(at)gmail.com

  • Keskusvaalilautakunta 1.8.2021−31.5.2025

    Keskusvaalilautakunta huolehtii valtakunnallisten vaalien ja neuvoa-antavien kansanäänestysten yleisjärjestelyistä. Kuntavaaleissa se huolehtii lisäksi ehdokasasettelusta ja tuloksen laskennasta.

    Kaupunginvaltuusto valitsee keskusvaalilautakunnan jäsenistön toimikaudekseen. Keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä vähintään viisi varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisijäsenisenä. Päätökset lautakunnassa tehdään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

    Nimi Puolue Yhteystiedot
    Riku Sutinen, puheenjohtaja Kok. riku.sutinen(at)gmail.com
    Janne Kankaantähti, varapuheenjohtaja SDP
    Juha Eronen PS
    Päivi Eskman Vihr.
    Miia Lehto Vas.
    Jopi Hukkanen, 1. varajäsen KD
    Heidi Siivonen, 2. varajäsen Kesk.
    Jussi Ruohola, 3. varajäsen Liik.
    Mirja Lammi, 4. varajäsen Kok.
    Merja Latvaniemi, 5. varajäsen SDP
    Sauli Kovanen, 6. varajäsen Vas.
    Kari Salama, 7. varajäsen PS

  • Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta 1.8.2021−31.5.2025

    Vesihuoltoliikelaitos huolehtii johtokunnan alaisena kunnallisena liikelaitoksena toiminta-alueellaan vesihuollosta ja tarjoaa mahdollisuuksien mukaan vesihuoltopalveluja myös alueen ulkopuolelle.

    Kaupunginvaltuusto valitsee liikelaitoksen johtokuntaan seitsemän jäsentä ja jokaiselle henkilökohtaisen varajäsen. Valituista jäsenistä valtuusto valitsee johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajiston on oltava valtuutettuja. Johtokunta on kaupunginhallituksen alainen. Johtokunnan kokouksessa ratkaistaan asiat johtokunnan toiminnan sisäistä järjestelyä koskevia asioita lukuun ottamatta laitoksen johtajan esittelystä. Kaupunginjohtajalla tai hänen määräämällään on puhe- ja läsnäolo-oikeus johtokunnan kokouksissa.

    Lue lisää Riihimäen Veden sivuilta.

    Nimi Puolue Yhteystiedot
    Arja Tylli, pu­heen­joh­ta­ja Vas. arja.tylli(at)elisanet.fi
    Taru Ahoniemi, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja SDP
    Mikko Arminen SDP mikkoarminen(at)hotmail.com
    Marko Kauppi PS finnstickdt(at)gmail.com
    Kari Majaranta Kok. kari.majaranta(at)kolumbus.fi
    Heidi Metsäterä Kok.
    Taina Nurminen Vas. taina.nurminen(at)omahame.fi
    Riitta Takala, kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen edus­ta­ja Kok. takala_riitta(at)hotmail.com

  • Hyvinvointijaosto 1.1.2023−31.5.2025

    Hyvinvointijaoston tehtävänä on edistää kaupungin strategiassa määriteltyjä tavoitteita kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisen näkökulmasta, sekä vastata omalta osaltaan asukkaiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä.

    Hyvinvointijaostossa on seitsemän valtuuston valitsemaa jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä. Valtuusto nimeää jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jaoston esittelijänä toimii sivistysjohtaja.

    Varsinainen jäsen Puolue Yhteystiedot Varajäsen Yhteystiedot
    Petri Siivonen, pu­heen­joh­ta­ja Kok. petrisiivonen(at)outlook.com Mikko Kerminen mikko(at)kerminen.com
    Maarit Lindberg, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja SDP maarit.lindberg(at)gmail.com Kristina Ruuskanen kruu63(at)gmail.com  
    Aino Närkki Kok. Minna Räisänen-Ojapalo minna.raisanenojapalo(at)gmail.com
    Seppo Karjalainen SDP Hannu Nokkala hannu.nokkala(at)smtp.fi
    Ilpo Lepistö PS Jarmo Saarinen isosika69(at)gmail.com
    Hanna Hänninen Vas. hanna.hanninen(at)kotikone.fi Meri Mustakallio meri.mustakallio(at)saunalahti.fi
    Semi Tavi Vas. tavi.semi(at)gmail.com Lauri Levanto

     

  • Alueellinen työllisyysjaosto 1.8.2024−31.5.2025

    Alueellisen työllisyysjaoston tehtävänä on kuntien kanssa tehdyn
    vastuukuntasopimuksen mukaisesti järjestää työvoimapalveluiden järjestämisestä annetussa laissa (380/2023) säädetyt työvoimapalvelut.

    Jaosto valitaan valtuustokaudeksi kerrallaan sopijakuntien valtuustojen nimeämistä jäsenistä ja varajäsenistä. Yhteisessä toimielimessä on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 6 jäsentä ja jokaisella heistä on henkilökohtainen varajäsen.

    Jaostossa on jäseniä seuraavasti: Riihimäki puheenjohtaja ja 3 jäsentä, Janakkala varapuheenjohtaja ja yksi jäsen, Loppi yksi jäsen sekä Hausjärvi yksi jäsen.

    Nimi Puolue Yhteystiedot
    Närkki Aino, puheenjohtaja Kok. aino.narkki(at)kolumbus.fi
    Kurki, Rauno, varapuheenjohtaja SDP rauno.kurki(at)janakkala.fi
    Sinivuori, Timo Kok. sinivuori(at)icloud.com

    Lindberg Maarit SDP maarit.lindberg(at)gmail.com
    Suomalainen, Kari PS karipsuomalainen(at)outlook.com
    Kulonen, Jussi Vas. kulonen.jussi(at)gmail.com

    Mäkilaine, Kirsi PS loppi.kirsimakilaine(at)loppi.fi

    Ristivaara, Heini Kesk. heini.ristavaara(at)gmail.com

  • Alueellinen ympäristöterveysjaosto 12.12.2022−31.5.2025

    Elinvoimalautakunnan alaisuudessa toimii ympäristöterveysjaosto, jonka tehtävänä on kuntien kanssa tehdyn yhteistoimintasopimuksen mukaisesti järjestää terveydenhuoltolaissa mainittujen ympäristöterveydenhuollon erityislakien ja lääkelain 395/1987 § 54a, § 54c, § 54d mukaiset palvelut yhteistoiminta-alueen kunnille vastuukuntamallin mukaisesti.

    Jaostossa on puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja seitsemän jäsentä ja jokaisella heistä on henkilökohtainen varajäsen. Jaoston esittelijänä toimii terveysvalvonnan johtaja.

    Nimi Kunta Yhteystiedot
    Maarit Lindberg, pu­heen­joh­ta­ja Riihimäki maarit.lindberg(at)gmail.com
    Riikka Kinnunen, va­ra­pu­heen­joh­ta­ja Forssa
    Aki Lintumäki Janakkala
    Satu Hietanen Hausjärvi
    Kirsi Mäkilaine Loppi
    Eero Pura Tammela
    Jonna Hannula Jokioinen
    Matti Alanko Ypäjä
    Timo Nikkanen Humppila