Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Liikettä yläkouluun 2024-2025

Mitä

Hankkeen päätavoitteena on tukea liikunnallisen toimintakulttuurin vahvistumista ja vakiintumista peruskouluissa sekä Move!-prosessin ja perusopetusikäisten lasten ja nuorten liikuntaneuvonnan kehittämistä. Hankkeessa pyritään kehittämään kouluarkea aktiivisemmaksi ja tukea nuoria liikunnallisempaan arkeen. Riihimäellä hanke toteutetaan kaikilla kolmella yläkoululla ja kohderyhmänä ovat 6.-9. luokkalaiset perusopetuksen oppilaat.

Milloin

Hanke on käynnissä 1. elokuuta 2024 – 30. kesäkuuta 2025.

Rahoitus

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman Liikkuva koulu ja Move!-kehittämisavustukset lukuvuodelle 2024-2025.

Tietoja hankkeesta

Lisätietoa Liikkuva koulu -toiminnasta löydät Liikkuvan koulun verkkosivuilta.

Lisätiedot