Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Vastaa ja vaikuta – paikallisliikenteen asiakastyytyväisyyskysely on auki!

27.2.2023 Tiedotteet Asu ja rakenna Julkinen liikenne Joukkoliikenne Kysely Liikenne ja kadut R-kyyti R-liikenne

Linja-autoja bussipysäkillä, talvinen katukuva Riihimäen keskustasta.
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki toteuttaa kerran vuodessa paikallisliikenteen asiakastyytyväisyyskyselyn. Tämän vuoden kyselyyn pääsee vastamaan 27.2.–12.3.2023. Kyselyyn vastaaminen kestää vain muutaman minuutin ja sen tuloksia hyödynnetään Riihimäen paikallisliikenteen eli R-liikenteen kehittämisessä.

”Parhaimmillaan olemme saaneet kyselyyn 270 vastausta. Kyselyn tulosten perusteella olemme vuosien saatossa kehittäneet lukuisin eri tavoin paikallisliikennettä. Useampi vuosi sitten pudotimme esimerkiksi lippujen hintoja kyselystä saadun palautteen perusteella. Viime vuoden palautteiden perusteella lisäsimme paikallisliikenteen liikennöintiä kesällä ja viikonloppuisin”, liikennetekniikan asiantuntija Kimmo Männistö kertoo.

Kysely toteutetaan sekä sähköisenä että paperikyselynä. Paperikyselyyn voit vastata paikallisliikenteen busseissa ja Tietotuvassa (Eteläinen Asemakatu 2, 1. krs.).

Sähköiseen kyselyyn pääset vastaamaan tästä.

Riihimäen R-liikenteeseen kuuluvat Lehdon Liikenne Oy:n ajamat linjat 1–6, 8-10 ja R-kyyti.

Lisätietoja paikallisliikenteestä täältä.

Lisätiedot

Suunnittelun ja toiminnanohjauksen vastuualue. Kaupunkiympäristön suunnittelun palvelualue. Joukkoliikenne, kaupunkipyörät.