Saarinen Ari
Valmius- ja turvallisuuspäällikkö
Tekninen toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki järjestää yhteistyössä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön kanssa kolme samansisältöistä luentoa häiriötilanteisiin varautumisesta.
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät. Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa.
Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tietää, miten pärjätä kylmenevässä asunnossa ja mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa.
Kotitalouksien omatoiminen varautuminen on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen.
Kolme samansisältöistä luentoa järjestetään seuraavina aikoina:
Paikkana on Riihimäen kirjasto, Samuli Parosen sali, Kauppakatu 16, Riihimäki.
Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tilaan mahtuu 50 henkilöä. Tervetuloa!
Valmius- ja turvallisuuspäällikkö
Tekninen toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Elä ja voi hyvin ,
Avainsanat: Tapahtumat , Varautuminen ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista