Ahola Anna-Maija
Erikoiskirjastovirkailija
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäellä riittää monipuolista tekemistä koulujen talvilomaviikolla 19.–25. helmikuuta. Nuoriso- ja liikuntapalvelut, kirjasto ja museot tarjoavat hauskaa tekemistä hiihtolomalaisille. Lomaviikolla järjestetään Lasten kulttuurilauantai Suomen lasimuseolla.
Nuorisopalvelut järjestää Monarilla koko perheen askartelu- ja kädentaitotapahtuma Taidetehtaan sekä Yö-Monari-tapahtuman.
Liikuntapalvelut järjestää kaksi rentoutumisharjoitusta, perinteisen tyylin hiihtokoulun aikuisille ja perheille sekä jäähallilla on lisätty yleisöluisteluvuoroja talvilomaviikon ajaksi.
Kirjasto järjestää avoimen satutunnin ja torstaina Soturikissa-päivän! Luvassa on yhteisen Soturikissatarinan luomista, Parantajan suunnistushaaste, tietovisa, Soturikissa-nimen selvitystä ja rintamerkkien askartelua.
Kulttuuripalvelut tuo torstaina Eteläiselle koululle Teatteri Hevosenkengän näytelmän Mimmi Lehmä ja Varis.
Suomen lasimuseossa voi tehdä lasiin liittyviä tehtäviä omatoimisilla puuhapisteillä. Lasten kulttuurilauantaina Satutädin matkalaukkuteatteriesitys Lasikengän tarina viihdyttää nuorempia museokävijöitä.
Museokeskus Riemussa (Riihimäen taidemuseo ja kaupunginmuseo) talvilomaviikko huipentuu lasten Riemu-iltapäivään sunnuntaina, kun museolla esiintyy televisiosta tuttu Pelle Positiivi.
6-luokkalaiset–20-vuotiaat
Pe 16.2. kello 18–22
La 17.2. kello 18–22
Ti 20.2. kello 17–21
Pe 23.2. kello 18–22
La 24.2. kello 18–22
Ke 21.2. kello 16–20 pOint nuorten aikuisten kahvila Monarilla (18–29-vuotiaat)
6-luokkalaiset–20-vuotiaat
Ma 19.2. kello 17–21
Ke 21.2. kello 17–21
Torstaina 22.2. nuorisopalvelut jalkautuvat keskuskentälle kuuman kaakaon kera kello 17–19. Säävaraus!
Ke 21.2. kello 21– to 22.2. kello 7
7-luokkalaiset–17-vuotiaille
Tapahtumaan mahtuu mukaan 25 nuorta ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumiset WhatsApp-viestillä maanantaina 12.2. kello 12 alkaen numeroon 040 3304714.
Mainitse ilmoittautumisen yhteydessä oma nimesi, ikäsi sekä puhelinnumerosi. YöMonari on tarkoitettu riihimäkeläisille nuorille.
Tiistaina 20.2. kello 12–15
Koko perheen askartelu- ja kädentaitopajoja. Alle kouluikäiset tarvitsevat huoltajan mukaansa. Mukana tapahtumassa on myös Evoluutiopajat. Tekstiilitaiteen äärellä osallistujat pääsevät käsillä tehden, sienirihmoja yhdistellen luomaan yhteisen, tilaan levittyvän kirjavan verkoston.
Ma 19.2. kello 13–14 aloittelijat (aikuiset), perinteinen tyyli
Ke21.2. kello 13–14 perheet
Tapaaminen Uhkolan kioskin parkkipaikalla ennen hiihtokoulun alkamista.
Huomioittehan, että hiihtokoulut eivät ole tarkoitettu kilpahiihtäjille tai aktiiviharrastajille.
Ennakkoilmoittautumiset perjantaihin 16.2. mennessä liikunnanohjaajalle sähköpostilla osoitteeseen anne-mari.vallioniemi@riihimaki.fi.
Ma 19.2. kello 11–11.45 maauimalan yläsali, Salpausseläntie 16
To 22.2. kello 18–18.45 maauimalan yläsali, Salpausseläntie 16
Ohjattu maksuton rentoutus, jolle voit varustautua lämpimillä vaatteilla, villasukilla, viltillä ja halutessasi tyynyllä.
Ennakkoilmoittautumiset liikunnanohjaajalle osoitteeseen mimmu.pietila@riihimaki.fi tai puhelimitse 050 576 6002.
Halli 1
Ma 19.2. kello, 10–12 mailat, kello 12.30–14.30 mailaton vuoro
Ti 20.2. kello 11.30–13.00 mailaton, kello 13.00–14.30 mailat
Ke 21.2. kello 8–14 mailat
To 22.2. kello 8–14 mailat
Pe 23.2. kello 12.30–14.50 mailaton
JJ-Areena
Ke 21.2. kello 8–14 mailaton
To 22.2. kello 8–14 mailaton
Pe 23.2. kello 11–14 mailat
La 24.2. kello 12–16 mailaton, kello 16.30–20.30 mailat
Kirjastossa on avoin satutunti keskiviikkona 21. helmikuuta kello 10, jolloin sadun kuuntelun lisäksi pääsee askartelemaan.
Torstaina 22. helmikuuta kello 13–16 vietetään Soturikissa-päivää! Luvassa kasvomaalausta, yhteisen Soturikissatarinan luomista, Parantajan suunnistushaaste, tietovisa, Soturikissa-nimen selvitystä ja rintamerkkien askartelua.
Kirjastosta voi myös lainata ulkoiluvälineitä kuten liukurin, retkiluistimet, liukulumikengät tai lumipotkulaudan. Katso kaikki lainattavat välineet kirjaston sivulta.
Torstaina 22. helmikuuta kello 17.30 Eteläisellä koululla (Lopentie 11) koko perhe pääsee katsomaan Teatteri Hevosenkengän näytelmää Mimmi Lehmä ja Varis. Liput kaksi euroa.
Elämäniloinen Mimmi Lehmä kaipaa väriä elämäänsä. Mimmi on rohkea voittajaluonne, joka heittäytyy villinä elämänvirtaan. Mimmi tapaa pelokkaan Variksen, josta monenmoisten kommellusten jälkeen tulee tosi ystävä. Ystävyys on jokaiselle meistä tärkeää. Suositusta lastenkirjasta tehdyssä vuorovaikutteisessa esityksessä pohditaan ja pallotellaan lapsiyleisön kanssa ystävyyden eri puolia. On ihanaa välittää toisesta ja, että joku välittää sinusta.
Näytelmä sopii kaikille 3-vuotiaista ylöspäin. Kesto noin 45 minuuttia.
Osta lippu Lippuagentin sivuilta.
Mikäli tahdot osallistua tapahtumaan Kaikukortilla, olethan yhteydessä asiakaspalvelu@pedconsos.fi lunastaaksesi lipun.
Lue lisää näytelmästä Teatteri Hevosenkengän sivuilta.
Talvilomaviikon aikana museosta löytyvät omatoimiset puuhapisteet testaa kuinka uraanilasi hohtaa pimeässä UV-valolla, arvaa mitä tuoksuja lasipurkkeihin kätkeytyy, selvitä peilikirjoituksen arvoitusta sekä kokeile erilaisia lasipintoja.
Lasten kulttuurilauantaina 24. helmikuuta Satutädin matkalaukkuteatteriesitys Lasikengän tarina viihdyttää nuorempia museokävijöitä kello 11 ja kello 13. Esityksen kesto on noin 20 minuuttia. Lapset ovat esityksessä oman aikuisen vastuulla. Lisätietoja Satutädin matkalaukkuteatteriesityksestä tällä sivulla. Kulttuurilauantaina museoon on vapaa pääsy alle 18-vuotiaille.
Lasimuseo on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17. Maanantaisin suljettu. Meillä käy Museokortti ja Kaikukortti.
Museokeskuksessa on koko talvilomaviikon ajan omatoimista askartelua ja piirustustehtäviä lapsille.
Koululaisten talvilomaviikko huipentuu Museokeskus Riemussa lasten Riemu-iltapäivään sunnuntaina 25. helmikuuta kello 14, jolloin museokeskuksessa esiintyy televisiostakin tuttu Pelle Positiivi. Lisäksi ohjelmassa on kello 13–14 kasvomaalausta lapsille Riemu-iltapäivän teeman mukaisesti.
Riemu-iltapäivään on vapaa pääsy alle 18-vuotiaille. Muut pääsevät mukaan Museokeskus Riemun pääsymaksun hinnalla.
Museokeskus Riemu on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 10–17. Maanantaisin suljettu. Meillä käy Museokortti ja Kaikukortti.
Erikoiskirjastovirkailija
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Nuorisopalvelupäällikkö
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Yleisötyön amanuenssi
Elinvoiman toimiala
Museoassistentti
Elinvoiman toimiala
Liikuntapäällikkö
Tekninen toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Elä ja voi hyvin , Koe ja näe ,
Avainsanat: Kirjasto , Kulttuuri , Lapsiystävällinen kunta , Lasten kulttuurilauantai , Liikunta , Museot , Nuorisopalvelut , Suomen lasimuseo , Tapahtumat ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista