Aaltonen Lyti
vt. vastaava kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala, kulttuuri- ja tapahtumapalvelut
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupungin elinvoimalautakunta on päättänyt taiteen ja kulttuurin tunnustuspalkinnoista. Valinta tehtiin kaupunkilaisten esittämistä palkintoehdotuksista.
Vuoden riihimäkeläinen nuori taiteilija -tunnustuspalkinto myönnettiin kuvataiteilija Saara Laineelle. Palkinnon arvo on 1000 euroa.
Saara Laine (s. 1999) on riihimäkeläinen kuvataiteilija. Laine valmistui keväällä 2023 Pekka Halosen kuvataideakatemiasta tutkintonaan kuvallisen ilmaisun toteuttaja. Hän on Riihimäen kuvataiteilijat ry:n aktiivinen jäsen. Laine on pitänyt yhteisnäyttelyitä Riihimäellä Galleria Tärinässä, Samuli Parosen salissa ja Helsingissä Kaapelitehtaalla.
”Kuvataiteilijana pidän yhtä tärkeänä itseilmaisun kuin vuorovaikutuksen syntyä. Taiteen tarkoitus on luoda kysymyksiä, ei niinkään antaa vastauksia. Kuvataiteilijan ammatti on historiallisesti merkittävä ja se tulee aina olemaan olemassa, taide muuntautuu aikansa mukaan, eikä sitä voi korvata”, Laine toteaa.
Laine toimii Riihimäen kuvataiteilijat ry:n hallituksen jäsenenä.
”Yhdistystoiminta antaa paljon. Ihmisten antama kannustus ja inspiraatio on korvaamatonta. Vertaistuellinen tuki on todella tärkeä taiteilijalle”, Laine kertoo.
Laine on yhdestoista tunnustuspalkinnon saanut riihimäkeläinen nuori taiteilija.
”Palkinnon saaminen on minulle urakehityksen kannalta tärkeä. Haaveenani on oma yksityinen näyttely minulle tärkeästä teemasta. Palkintoraha mahdollistaa unelman toteutumisen eli sillä on suuri vaikutus”, Laine toteaa.
Ansiokkaasta kulttuuritoiminnasta tunnustuspalkinto myönnettiin kaupunkiaktiivi Tomi Hänniselle (s. 1984). Hänninen on toiminut paikallisen katukulttuurin yhdistävänä ja kantavana voimana usean vuoden ajan. Hännisen ansiosta Riihimäellä on nostanut vakaasti ja pitkäjänteisesti päätään erilaiset kulttuurin alalajit kuten graffiti-/katumaalaus ja rap-musiikin livekeikkatuotannot, unohtamatta lasten- ja nuorten skeitti- ja scoottikulttuurin vahvistamista.
”Kulttuuria ei varsinaisesti tehdä, vaan sitä eletään. Juuret työskentelyyn kulttuurin saralla löytyvät jo melko nuorena valitusta elämäntavasta hip-hopin ja siihen liittyvien harrastusten parista. Tieto siitä, että näille hienoille kulttuurin osa-alueille löytyy jatkajia tulevien harrastajien muodossa on iso osa motivaatiota. Lisäksi lasten ja nuorten hyvinvointi yleisesti sekä sitä kautta harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä asioita elämässäni”, Hänninen pohtii.
Hännistä kiitettiin myös aidosta kiinnostuksesta kaupungin kehittämiseen ja lasten ja nuorten mahdollisuudesta harrastaa ja osallistaa heitä jatkumoksi katukulttuuria. Hän on monin tavoin lisännyt riihimäkeläisten mahdollisuuksia kokea matalalla kynnyksellä laadukasta katutaidetta.
”Tunnustuspalkinto merkitsee todella paljon. Se on toki henkilökohtainen saavutus, mutta sen tärkein viesti on mielestäni se, että toimintani ja toimintamme on nähty ja noteerattu. Olen ollut aloitteentekijä monesti, mutta tarve ja tuki tekemiselle on kuitenkin tullut yhteisöstä. Yksinyrittäjä reflektoi omaa tekemistään harvoin saadun palautteen kautta ja kyllä tämän tunnustuksen myötä tähänastisen tehdyn työn merkityksellisyys kasvoi hurjasti. Tunnustus myös vahvisti ajatusta siitä, että oikealla tiellä ollaan”, Hänninen kertoo.
Kaikille avoin palkitsemistilaisuus ja samalla tiedotustilaisuus medialle järjestetään torstaina 26. lokakuuta kello 17.30 Riihimäen taidemuseolla osana kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden sekä taidemuseon järjestämää taiteilijatapaamistilaisuutta. Taiteilijatapaamisessa Viljami Heinonen kertoo kesäteatterilla sijaitsevan teoksensa toteutusvaiheista. Tervetuloa!
vt. vastaava kulttuurituottaja
Elinvoiman toimiala, kulttuuri- ja tapahtumapalvelut
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Koe ja näe ,
Avainsanat: Kulttuuri ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista