Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riksulassa järjestetään maksuton koulutus muistisairaan kohtaamisesta 2.4.

25.3.2024 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Avoimet hyvinvointipalvelut Riksula

Toisen ihmisen käsi pitää kiinni vanhuksen kädestä, jossa on keltainen pallo.

Oletko pohtinut, miten voisit parantaa vuorovaikutusta muistisairaan kanssa? Oletko kohdannut hankalia tilanteita? Riksulassa järjestetään tiistaina 2. huhtikuuta kello 17–19 maksuton koulutus kaikille, jotka kohtaavat vapaaehtoistyössään tai arjessaan muistisairaita. Koulutuksessa on tarjolla käytännön vinkkejä ja uusia näkökulmia haastaviin tilanteisiin.

”Muistisairautta sairastavia on koko ajan enemmän, joten on tärkeää lisätä tietoa aiheesta. Koulutus on avoin kaikille, mutta toivomme sen tavoittavan erityisesti sellaisia, jotka voisivat kuvitella antavansa vapaaehtoisena aikaa muistisairaalle. Moni muistisairas kaipaa omaisten lisäksi rinnalleen ystävää”, kuvailee toiminnanohjaaja Reija Lumivuokko.

Vapaaehtoisten lisäksi koulutuksen toinen merkittävä kohderyhmä on muistisairaiden läheiset. Sairaus vaikuttaa koko perheeseen ja jotta arki olisi mahdollisimman sujuvaa, on tärkeää, että läheiset osaavat huomioida muistisairaan vuorovaikutustilanteissa. Koulutuksen järjestävät Kanta-Hämeen Muistiyhdistys, Riihimäen seudun Omaishoitajat ja Läheiset sekä Riihimäen kaupungin Avoimet hyvinvointipalvelut.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset: reija.lumivuokko@riihimaki.fi p. 040 647 7112.

Lisätiedot