Eho Jouni
Kaupunginjohtaja
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
DEFINE (Defence Innovation Network Finland) on Riihimäen kaupungin johtama hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa kansainvälisesti korkeatasoista puolustus- ja turvallisuusalan verkostoa. Tavoitteena on koota parhaat sotilas- ja siviilipuolen osaajat yhteen luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat samaan aikaan niin sotilastarpeita kuin koko yhteiskuntaa.
Turvallisuus- ja puolustusala on voimakkaassa kasvussa maailman myllerrysten keskellä. Suomella on Nato-jäsenyyden siivittämänä erinomaiset mahdollisuudet vauhdittaa alan kasvua ja monipuolistaa maamme vientiä. Riihimäen kaupunki on vuoden 2023 alusta asti rakentanut ainutlaatuista sotilaat ja siviilit yhdistävää innovaatioverkostoa.
”Maailman edistyksellisimpiä keksintöjä on syntynyt yritysten, sotilasorganisaatioiden ja tutkimuslaitosten yhteisessä kehitys- ja innovaatiotoiminnassa. Paikannus, tutkateknologia ja vaikkapa joka kodin mikroaaltouuni ovat esimerkkejä asioista, joiden innovaatiokehityksen moottorina on toiminut sotilasteknologia”, sanoo Riihimäen kaupunginjohtaja Jouni Eho.
Eho uskoo, että puolustusalalla on valtavaa kansainvälistä kasvupotentiaalia.
”Suomalainen vahvuus on kyvyssä rakentaa matala hierarkia yksityisen ja julkisen sektorin välille. Tätä vahvuutta hyödynnämme nyt, kun rakennamme turvallisuus- ja puolustusalan innovaatioverkostoa Suomeen. Tavoitteena on vauhdittaa eri toimijoiden työtä ja yritysten liiketoimintaa sekä viime kädessä vahvistaa myös Suomen maanpuolustuskykyä ja kansalaisten kokonaisturvallisuutta.”
DEFINE eli Defence Innovation Network Finland sai alkunsa vuoden 2023 keväällä, jolloin alan kiinnostavia tahoja kerättiin yhteen. Riihimäki palkkasi hankkeen koordinaattoriksi kenraaliluutnantti Ilkka Korkiamäen sekä kokosi verkostolle ohjausryhmän, joka ohjaa sen kehittämistä.
Keväällä 2023 Riihimäellä järjestettiin toiminnan käynnistämistä tukenut round table -keskustelutilaisuus ja loppuvuodesta puolustusalan innovaatioihin keskittynyt seminaari. Yhtenä DEFINEn tavoitteena on rakentaa Riihimäelle sotilas-siviili -kaksikäyttöteknologioihin keskittyvä yrityskiihdyttämö, joka olisi samalla osa NATO:n Diana-verkostoa Suomessa.
Riihimäki on luonteva paikka verkostolle, sillä kaupungissa toimii jo nyt puolustusvoimien kyberturvallisuuden ja digitalisaation sekä johtamisjärjestelmän osaamiskeskittymä ja talousalueelta löytyy lukuisia puolustus- ja turvallisuusalan yrityksiä. Alueella koulutetaan myös uusia osaajia alalle ja Hämeen Ammattikorkeakoulu aikoo lähivuosina tuplata teknisten alojen koulutustarjonnan.
”Riihimäellä on ainutlaatuinen robotiikan koulutuspolku: jo varhaiskasvatuksessa voi tutustua robotiikkaan ja opiskella alaa kaikilla koulutusasteilla aina tohtorin tutkintoon saakka”, Eho sanoo.
Ensi kesäkuussa innovaatioverkosto järjestää Riihimäen Kansainvälisten Erämessujen yhteyteen MaanpuolustusAreenan. Tavoitteena on kehittää tapahtumasta yksi Suomen merkittävimmistä puolustus- ja turvallisuusalan vuosittaisista tapahtumista, joka keskittyy alan teknologiakehityksen ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen.
DEFINE (Defence Innovation Network Finland) on Riihimäen kaupungin johtama hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa kansainvälisesti korkeatasoista puolustus- ja turvallisuusalan verkostoa. Tavoitteena on koota parhaat sotilas- ja siviilipuolen osaajat yhteen luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat samaan aikaan niin sotilastarpeita kuin koko yhteiskuntaa. DEFINE on Hämeen liiton osarahoittama hanke, joka saa tukea EAKR-ohjelmasta.
Uutinen 19.9.2023: MaanpuolustusAreena Kansainvälisillä Erämessuilla.
Entistä ehompi -blogiteksti 12.4.2023: Riihimäki rakentaa uudenlaista puolustusalan yhteistyötä – Nato avaa uusia mahdollisuuksia
Kaupunginjohtaja
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu , Työskentele ja yritä ,
Avainsanat: Hankkeet ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista