Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäki puhaltaa henkiin lasikaupungin perinteen

4.12.2024 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Lasikaupunki Elinvoima Tapahtumat

Holvikaarellisessa salissa edessä, oikealla ja vasemmalla laajoja lasivitriineitä, joissa lasitaidetta esillä.
Suomen lasimuseo. Kuva: Ella Tommila

Riihimäen kaupunki rakentaa kansainvälistä ja valtakunnallista tunnettuuttaan lasikaupunkina.

Riihimäki hyödyntää kansainvälisessä profiloitumisessaan suomalaisen lasimuotoilun arvostusta sekä Suomen lasimuseon kansainvälisiä yhteyksiä. Näiden vahvuuksien pohjalta kaupunki järjestää uuden lasialan tapahtuman.

“Suunnittelemme kansainvälistä lasialan biennaalia, joka toinen vuosi järjestettävää Finnish Glass Biennalea. Biennaali järjestetään Riihimäellä ensimmäisen kerran 5.–8. kesäkuuta 2025, kertoo kaupungin elinvoimajohtaja Anna-Riitta Kujala.

Bienaalin tuottajana toimii Helsinki Design Weekin ja Fiskars Village Art & Design Biennalen perustaja ja tuottaja Luovi Productions.

Finnish Glass Biennalen ohjelmistoon on suunnitteilla ammattilaisseminaari, asiantuntijavierailuja, näyttelyitä sekä paikallisen yhteisön kanssa yhdessä tuotettavia satelliittitapahtumia Riihimäellä sekä taidelasistaan tunnetuissa Iittalassa ja Nuutajärvellä.

“Tapahtumat ovat tehokkaita luovan strategiatyön käynnistäjiä, sillä ne kokoavat yhteen eri sidosryhmiä yhteisen teeman äärelle. Finnish Glass Biennalen hetkellisyys luo alustan kokeilukulttuurille, johon alueellisten toimijoiden on helppo liittyä mukaan. Ajan myötä näistä parhaista käytännöistä voi kasvaa vakiintunut kulttuurifestivaali, joka edistää kaupunkistrategian tavoitteita. On inspiroivaa olla mukana nostamassa Riihimäkeä lasin pääkaupungiksi ja kehittämässä sen yhteistyötä Iittalan ja Nuutajärven kanssa. Alueelle on nousemassa vahva lasialan yhteistyöverkosto”, sanoo Luovi Productionsin perustaja ja johtaja Kari Korkman.

Katuja nimetään uudelleen, opasteita kaupunkikuvaan

Kansainvälisen profiloitumisen lisäksi lasikaupunkiteemaa halutaan tuoda esille kaupunkilaisille ja matkailijoille.

“Haluamme lasin ja lasihistorian osaksi riihimäkeläistä kaupunkikuvaa. Esimerkiksi opastusta rautatieasemalta Suomen lasimuseolle on tarkoitus parantaa. Kaupunki suunnittelee myös muutamien katujen nimeämistä uudelleen lasiperinnettä kunnioittaen”, kaupungin kehittämispäällikkö Kristian Keinänen kertoo.

Riihimäen kaupunki ja Suomen lasimuseo ovat tammikuussa Helsingissä Matkamessuilla esittelemässä biennaalia.

Biennaali ja lasikaupunki ovat saaneet omat visuaaliset ilmeensä, joita käytetään teemojen esilletuomisessa.

Riihimäellä elää lasin perinne

Riihimäki hyödyntää profiloitumisessa vahvoja juuriaan lasikaupunkina. Riihimäen Lasi Oy (1910–1990) oli aikanaan Pohjoismaiden suurin lasitehdas. Lisäksi seudulla on vuosikymmenten aikana toiminut useita lasitehtaita.

Nykyisin Riihimäen Lasi Oy:n entisessä tehdasrakennuksessa, Tapio Wirkkalan suunnittelemissa tiloissa, toimii Suomen lasimuseo. Suomen lasimuseo kuuluu maailman arvostetuimpiin lasimuseoihin New Yorkissa sijaitsevan Corning Museum of Glassin sekä Lontoossa sijaitsevan Victoria and Albert Museumin lisäksi.

Riihimäellä on vahva pohja, jolle rakentaa niin kansainvälistä kuin valtakunnallista tunnettuutta lasikaupunkina.

Suomen lasimuseo on Riihimäen tunnetuin vierailukohde

Suomen lasimuseo Helsingistä Tampereelle johtavan valtatien varrella on Riihimäen tunnetuin matkailukohde. Vuosittain museossa vierailee noin 50 000 kävijää. Näyttelyiden lisäksi museo järjestää suosittuja tapahtumia ympäri vuoden. Näistä suosituimmat ovat Lasipäivät, jotka keräävät yhteen noin 4 000–5 000 lasinharrastajaa ja keräilijää ympäri Suomen tammi- ja kesäkuussa.

Suomen lasimuseo on valtakunnallinen lasialan vastuumuseo. Valtakunnallisena vastuumuseona lasimuseo kehittää kulttuuriperintötyötä, suomalaisten museoiden yhteistyötä sekä edistää erikoisalansa kansainvälisiä yhteyksiä.

Suomen lasimuseo oli keskeisessä roolissa käsityönä valmistettuun lasiin liittyvän tietotaidon saamisessa Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi 20. marraskuuta 2024 Suomen lasimuseolle Suomi-palkinto -kunniakirjan muun muassa ansiokkaasta työstään lasiin liittyvän käsityöperinteen vaalimisessa.

Finnish Glass Biennalen verkkosivut
Finnish Glass Biennalen Open Call on nyt auki. Siirry tästä hakulomakkeeseen.
Finnish Glass Biennalen ohjelmisto julkaistaan 19. maaliskuuta.

Luovi Productions Oy

Suomen lasimuseo

Aiempi uutinen (6.12.2023): Käsityönä valmistettuun lasiin liittyvä tietotaito Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon
Aiempi uutinen (20.11.2024):  Suomen lasimuseo palkittiin ansiokkaasta työstä lasiin liittyvän käsityöperinteen vaalimisessa

Yhteystiedot

Anna-Riitta Kujala
elinvoimajohtaja
puh. 040 515 0615
anna-riitta.kujala@riihimaki.fi

Kari Korkman
Luovi Productions Oy
toimitusjohtaja
puh. 040 5483767
kari.korkman@helsinkidesignweek.com 

Kristian Keinänen
kehittämispäällikkö
puh. 050 465 2251
kristian.keinanen@riihimaki.fi

Hanna Mamia-Walther
Suomen lasimuseon johtaja
puh. 040 33 04100
hanna.mamia-walther@riihimaki.fi

Riihimäki lasikaupunkina -video

Hyppää upotuksen yli: Riihimäkeä lasikaupunkina esittelevä video YouTubessa.

Riihimäkeä lasikaupunkina esittelevä video YouTubessa.

Ole hyvä ja hyväksy markkinointievästeet katsoaksesi videon.