Lausvaara Jari
Sivistysjohtaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki on tarttunut vanhempien ja opettajien huoleen siitä, miten koulujen digilaitteilla tapahtuva opiskelu vaikuttaa nuorten koulunkäyntiin ja hyvinvointiin. Kaupunki selvitti oppimateriaalien käyttöä kaupungin kouluissa laajalla kyselyllä joulukuussa 2023 ja tammikuussa 2024. Näin laaja kysely on tiettävästi ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Suomalaiskoulujen digiloikasta huolimatta tutkimustietoa laajasta digitaalisten oppimateriaalien avulla tapahtuvasta perusopetuksesta on karttunut vasta vähän. Tämänhetkisen tutkimustiedon valossa digilaitteilla vietetyn runsaan ajan tiedetään aiheuttavan riskejä lasten ja nuorten terveydelle ja oppimiselle.
Riihimäki päätti selvittää asiaa, sillä kaupungin yläkouluissa (6.–9.-luokilla) tilanne on valtakunnallisestikin poikkeuksellinen: valtaosa oppimateriaalista on sähköisenä. Kaikilla oppilailla on käytössään kannettavat tietokoneet ja fyysiset oppikirjat on pääsääntöisesti korvattu digitaalisilla oppimateriaaleilla.
“Peruskoulujen yhtenä tehtävänä on valmistaa nuoria vastaamaan digiympäristön vaatimuksiin. On kuitenkin tärkeää huomata, että koulujen digitalisaatio ei ole hallitsematon vyöry, vaan meillä itsellämme on avaimet hallita sitä. Voimme muokata opetusta tutkimustiedon valossa siten, että se tukee oppilaan oppimista ja terveyttä parhaalla tavalla”, kertoo Riihimäen kaupungin sivistysjohtaja Jari Lausvaara.
Riihimäki pyysi selvitystyöhön mukaan neuropsykologian erikoispsykologi Minna Peltopuron.
“Olin innoissani päästessäni tekemään selvitystä, sillä aihe kiinnostaa minua paitsi ammattilaisena myös henkilökohtaisesti vanhempana. Vastaavaa selvitystyötä pääsääntöisesti sähköisen oppimateriaalin käyttämisestä ei ole tietääkseni aiemmin tehty muissa kaupungeissa. Riihimäellä otanta oli varsin laaja, sillä kyselytutkimukseen vastasi yhteensä noin 2 000 osallistujaa”, Peltopuro kertoo.
Kaupunki lähetti oppimateriaaleja koskevan kyselyn yläkoulujen oppilaille, heidän huoltajilleen sekä yläkoulujen henkilöstölle vuoden 2023 lopussa ja vuoden 2024 alussa. Kysely oli auki tammikuun 2024 loppuun saakka.
Lisäksi yksittäisille eri alojen asiantuntijoille, kuten koululääkäreille ja –psykologeille, lähetettiin kysely liittyen digilaitteiden turvallista käyttöä peruskouluikäisillä.
Kyselyssä selvitettiin, mitä oppimateriaaleja Riihimäen yläkoulujen eri aineiden opetuksessa on käytössä ja miten niiden soveltuvuus aineen oppimiseen koetaan. Oppimateriaalikyselyyn tuli yhteensä lähes 2 000 vastausta oppilailta (1 113), huoltajilta (720) ja opettajilta (136). Noin joka toisen yläkoululaisen huoltaja vastasi kyselyyn.
Opettajien vastauksissa sähköisen materiaalin koettiin soveltuvan hyvin lisähaasteiden tarjoamiseen, digitaitojen kehittämiseen sekä arviointiin. Paperinen materiaali soveltui opettajien näkökulmasta hyvin taitojen vahvistamiseen, keskittymisen tukemiseen sekä suomen kielen oppimisen tukemiseen.
Huoltajat (reilu 500) toivoivat kyselyssä yläkouluikäisten nuortensa käyttävän koulussa mieluummin paperisia oppimateriaalia (oppikirja, tehtäväkirja, vihko) kuin sähköisen sijaan.
Yläkouluikäiset nuoret taas ajattelivat sähköisten oppimateriaalien sopivan heille paremmin kuin mitä opettajat kokivat hyödylliseksi opetuksessa. Esimerkiksi fysiikassa, kemiassa ja vieraissa kielissä opettajat tunsivat perinteisten oppi- ja tehtäväkirjojen roolin tärkeämmäksi kuin oppilaat.
Kyselyn johtopäätösten perusteella Riihimäen yläkouluissa käytetään syksystä 2024 alkaen aiempaa enemmän perinteistä paperista oppimateriaalia.
“Kyselyn tulosten pohjalta mietimme yhä tarkemmin, milloin on perusteltua käyttää sähköisiä ja milloin paperisia ratkaisuja. Sama ratkaisu ei sovi kaikkiin aineisiin tai kaikille oppilaille. Matematiikan, englannin, ruotsin ja saksan opetukseen on tilattu alkavalle lukukaudelle perinteiset paperiset oppimateriaalit. Kirjojen käyttöä näissä aineissa jatketaan myös seuraavina vuosina”, sivistysjohtaja Lausvaara kertoo.
Koulujen tarjoamien laitteiden asetuksia tullaan myös muuttamaan.
“Selvityksen tulosten perusteella päätimme rajoittaa yläkoululaisten kannettavalla tietokoneella pääsyn vain opiskeluun käytettäville sivustoille ja sovelluksiin sekä toteuttaa yörauhan. Kannettavat ovat jatkossa lukossa kello 22–6. Rauhoitamme myös oppitunteja oppilaiden älypuhelimilta.”
Riihimäen kaupungin perusopetuksessa hyödynnetään jatkossakin teknologiaa oppimisen tukena. Riihimäki tunnetaan valtakunnallisesti ja kansainvälisesti robotiikan opetuksen pääkaupunkina. Jokainen riihimäkeläinen peruskoululainen saa peruskoulun aikana 250 tuntia robotiikkaopetusta.
“Digitaitojen edistämisessä voidaan olla hyvinkin kunnianhimoisia ilman, että oppilaan oppimateriaalit ovat sähköisiä. Tavoitteellinen digitaitojen harjoittelu ei edellytä, että kaikki oppilaan oppimateriaali olisi sähköistä. Robotiikan opiskelu lisää myös oppilaiden digitaalisia valmiuksia. Robotiikassa toimitaan paljon pienryhmissä, joka on yhdessä rakentamista ja ideointia, yhteistyötä ja ongelmanratkaisua”, Lausvaara sanoo.
Sivistysjohtaja
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Opi ja kasvata ,
Avainsanat: Koulut , Opiskelu , Sivistys ja hyvinvointi ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista