Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin Riihimäki-päivänä

11.9.2024 Tiedotteet Koe ja näe Asuminen Kotipihakilpailu Riihimäki-päivä Ympäristö ja luonto

Puutarhassa kiemurteleva kivipolku, kauniita värikkäitä kukkia, kasvihuone ja vaja taustalla.
Riihimäen kaunein kotipiha 2024 -sarjan voittaja. Kuva: Auli Hirvonen

Riihimäen kotipihakilpailun voittajat palkittiin Riihimäki-päivänä 11. syyskuuta uusitulla Hämeenaukiolla. Kilpailussa on kaksi sarjaa: Riihimäen Kaunein kotipiha -sarja ja Luontopiha-sarja.

”Pihatoimikunnalla oli suuri ilo ja kunnia päästä jälleen kiertämään upeita riihimäkeläisiä pihoja”, toimikunnan puheenjohtaja ja kaupunginpuutarhuri Päivi Sundman kertoo.

”Kaikki kilpailuun osallistuneet pihat olivat rakkaudella tehtyjä ja huolella hoidettuja.”

Kaunein kotipiha mykisti tuomariston

Perinteisen Kaunein kotipiha 2024 -sarjan arvostelussa päähuomio kiinnittyi pihan viihtyisyyden ja tilajaon lisäksi huoliteltuun kadunvarsinäkymään ja tontin liittymiseen lähiympäristöön.

Voittajapiha mykisti tuomariston heti portilta katsottuna.

”Upea kokonaisuus. Piha sisältää useita tiloja, jotka on sommiteltu taitavasti tontille. Pihan kasvillisuus on erittäin monipuolista ja kukkaloisto vertaansa vailla. Lisäksi tuomaristo arvostaa pihaan sopivia piharakenteita, kauniita kaarevia sorapolkuja sekä monipuolisia kivettyjä pintoja. Piha on upeasti hoidettu tarkalla mutta rennolla otteella”, Sundman kiittää.

Luontopiha edistää ekologista kestävyyttä

Piha, jossa hiekka-/kivipohjalla kuusi pölliä, jotka toimivat istuimina nuotiopaikan äärellä. Taustalla runsaasti kukkaistutuksia ja punainen talo.
Riihimäen Luontopiha-sarjan voittaja 2024.

Luontopiha 2024 -sarjassa haluttiin nostaa esiin pihanhoidon mahdollisuuksia parantaa ympäristön laatua.

”Erityisesti tiivistyvässä kaupunkirakenteessa on tärkeää, että pientaloalueiden luonnonmukaisuus säilyy ja hulevesiä hallitaan paikallisesti. Ekologisesti kestävä kotipiha edistää kestävän ympäristön toteutumista”, Päivi Sundman sanoo.

Sarjassa haettiin pihaa, jossa on huomioitu esimerkiksi luonnon monimuotoisuus ylläpitämällä ketoa tai niittyä, hyödyntämällä hulevesiä tai kierrättämällä biojäte puutarhan kasveille.

Luontopihan arvosteluperusteita olivat monimuotoisuuden lisääminen, hulevesien hyödyntäminen sekä ekologisuuden yhdistäminen esteettisyyteen.

Riihimäen Luontopiha 2024 -voittaja hurmasi tuomariston monipuolisilla kukkaistutuksilla, joiden välissä mutkittelee kierrätyskivistä tai -tiilistä tehtyjä polkuja.

”Pihan monipuoliset kukkaistutukset tarjoavat ruokaa pörriäisille ja lahopuuta on jätetty luontevaksi osaksi pihaa”, Sundman kertoo.

Suomen vanhimpia pihakilpailuja

Riihimäen kotipihakilpailu on yksi Suomen vanhimmista yhtäjaksoisesti järjestetyistä pihakilpailuista. Ensimmäinen järjestettiin vuonna 1935 ja vuodesta 1959 alkaen kilpailu on järjestetty säännöllisesti. Nykyään kilpailu järjestetään kahden vuoden välein.

Palkitut pihat

Kaunein kotipiha -sarja

  1. palkinto, Kumelantie 10, Maarit ja Mika Mäkipää
  2. palkinto, Rauduskuja 6, Kirsi Viitaila
  3. palkinto , Metsäkorpi, Aino Rajamäki

Kotipihatoimikunnan kiertopalkinto, Sivakkatie 13, Riitta ja Matti Leppänimi.

Riihimäki-seuran kiertopalkinto, Kumelantie 10, Maarit ja Mika Mäkipää.

Riihimäen pienkiinteistöyhdistyksen kiertopalkinto, Sivakkatie 13, Riitta ja Matti Leppäniemi.

Kunniakirjat

Joukolankatu 4, Sinikka ja Heimo Mäkeläinen.

Oikokatu 11, As Oy Riihimäen Valtapiha.

Leskenpolku 3, Veli-Matti Kuparinen.

Luontopiha-sarja

  1. palkinto Patastenmäentie 28, Hanna Riskumäki

Pihatoimikunnan kokoonpano vuonna 2024

  • Päivi Sundman, puheenjohtaja
  • Tarja Kantola, sihteeri
  • Auli Hirvonen, Riihimäen ProAgria Etelä-Suomi
  • Terttu Arminen, Riihimäen pienkiinteistöyhdistys ry
  • Ritva Pahkala, Riihimäki-Seura ry
  • Ritva Antila, Riihimäen Martat ry

Lisätiedot