Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäen keskustan elinvoima laskenut – keskustan elävöittämishanke Rieha vastaa haasteeseen

24.5.2024 Tiedotteet Koe ja näe Työskentele ja yritä Asemanseutu Elinvoima Keskusta Rieha Tapahtumat

Granitin aukion on tupaten täynnä ihmisiä, lavalla laulaja Erin.
Kuva: Teo Cederqvist.

Riihimäen keskustan ja asemanseudun elinvoimaisuutta on jälleen mitattu Elävät Kaupunkikeskustat ry:n (EKK) käyttämällä elinvoimalaskennan menetelmällä. Riihimäen keskustan ja asemanseudun elinvoimaa on seurattu vuodesta 2018 alkaen.

Liiketilojen kokonaismäärä on laskenut neljällä kappaleella vuodesta 2022 vuoteen 2024. Tyhjiä eli vapaita liiketiloja on kuusi enemmän kuin vuonna 2022.

”Riihimäen keskustan elinvoimaluku on laskenut matalimmalle tasolle viiden vuoden tarkastelujaksolla. Tämä johtuu lauantaisin palvelevien kauppojen vähentymisestä keskustassa neljällätoista kappaleella vuosien 2020 ja 2024 välisellä jaksolla”, kertoo kaupungin vt. elinvoimajohtaja Niina Matkala.

Riehan tavoitteena vahvistaa keskustan vetovoimaa

Keskustan vetovoima on ratkaisevaa koko Riihimäen elinvoimaisuudelle.

”Olemme aloittaneet keskustan elävöittämishanke Riehan, jonka tavoitteena on kasvattaa keskustan houkuttelevuutta ja kävijämääriä muun muassa tapahtumien ja markkinointikampanjoiden avulla”, kertoo Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Samuel Koivisto.

Riehan avaustapahtuma järjestetään Juomahuone Laitisen terassilla perjantaina 31. toukokuuta kello 18.30 alkaen (Hämeenkatu 28).

Myös aiempia hyväksi havaittuja keinoja keskustan elävöittämiseksi jatketaan. Granitin kesäkeikat alkavat taas keskiviikkona 29. toukokuuta, tällä kertaa lastenkeikalla kello 17.30. Heti perään kello 19.00 esiintyy Tauski.

Riihimäki on kehittynyt tiiviisti keskustan ympärille

Elävät Kaupunkikeskustat ry:n mukaan tiivis keskusta parantaa palveluiden saavutettavuutta ja hillitsee ilmastonmuutosta. Riihimäki on raportissa vertailtuna erittäin tiivis vartin kaupunki Suomen pienten kaupunkien sarjassa.

”Keskustan palvelut ovat helposti saavutettavia, lyhyen pyöräily- ja kävelymatkan päässä. Taustalla on kaupungin tahtotila tiiviistä kaupunkirakenteesta ja määrätietoinen työ sen säilyttämiseksi”, kertoo kaupungin vt. elinvoimajohtaja Matkala.

Pylväsdiagrammi pienten kaupunkien keskustan asukastiheydestä. Riihimäen keskustan asukastiheys on yhdestätoista Suomen pienestä kaupungista suurin vuosina 2020-2022.
Riihimäen keskustan asukastiheys on yhdestätoista Suomen pienestä kaupungista suurin koko tarkastelujaksolla 2020-2022.

Elävät Kaupunkikeskustat ry:n elinvoimalaskennan tulokset – Riihimäen keskusta ja asemanseutu 2024 (pdf)

Keskustan kehittämishanke Rieha

Riehan lanseeraustapahtuma perjantaina 31. toukokuuta

Granitin kesäkeikat ja lasten keikat

Lisätiedot