Eho Jouni
Kaupunginjohtaja
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki tavoittelee osana talouden vakauttamista 4,2 miljoonan euron säästöjä suunnitelmakaudelle 2025–2027. Käyttötalousmenojen säästöstä 2,2 miljoonaa euroa sijoittuu vuodelle 2025 ja 2,0 miljoonaa vuosille 2026–2027. Lisäksi investointeja jaksotetaan ja priorisoidaan, jotta lainakannan kasvua voidaan hillitä. Kaupungin vakaan talouden ohjelma ei sisällä henkilöstön irtisanomisia tai lomautuksia.
Vakaan talouden ohjelma etenee kaupunginhallituksen päätettäväksi maanantaina 20. toukokuuta 2024. Kaupunginjohtajan päätösehdotus koskee ainoastaan säästöjen suuruutta, se ei pidä sisällään päiväkotien ja koulujen palveluverkkoon liittyviä esityksiä. Lisäksi ehdotuksen mukaan kaupunginhallitus varautuu tekemään yhteistyötä kaupungin elinkeinoyhtiön Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy:n (RTOY) kanssa sekä hyödyntämään rahastoituja varoja kärkihankkeiden toteutuksessa. Valtuustolle talousohjelma menee tiedoksi.
”Mahdollisista säästökohteista on keskusteltu kevään aikana laajasti toimialajohdon, henkilöstön ja päättäjien kesken infoissa, iltakouluissa ja seminaareissa. Lopulliset päätökset säästötavoista sekä säästöjen jakautumisesta toimialoille syntyvät vuoden 2025 talousarviota ja seuraavien vuosien taloussuunnitelmaa valmisteltaessa. Käyttömenoja koskeva 4,2 miljoonan euron tavoite toimii ohjaavana raamina toimialoille ja lautakunnille talousarviota ja -suunnitelmaa valmisteltaessa”, kaupunginjohtaja Jouni Eho sanoo.
Kaupunki on valmistellut vakaan talouden ohjelmaa kaupunginhallituksen ohjauksessa. Ohjelman tavoitteena on sopeuttaa toimintaa, rakenteita ja resursointia, jotta taloudenpito olisi kestävää pitkällä aikavälillä. Tavoitteeseen pääsy edellyttää, että kaupungin taloutta ja omaisuutta hoidetaan suunnitelmallisesti, vastuullisesti ja tasapainoisesti.
Ohjelma on kaupungin vastaus kuntatalouden vaikeaan tilanteeseen. Riihimäen kaupungin käyttömenojen kasvu ja velkakehitys ovat menneet viime vuosina huonompaan suuntaan. Ilman ohjelmaa kaupungin talous kääntyisi alijäämäiseksi vuodesta 2025 alkaen, vuosikate negatiiviseksi vuonna 2028 ja lainakanta kaksinkertaistuisi vuoteen 2030 mennessä.
Kaupunginhallitus käsittelee maanantain kokouksessaan myös ympäristöraporttia ja Haapahuhdan koulun myyntiä. Kaupunginjohtaja ehdottaa, että kaupunginhallitus myy Haapahuhdan koulun asuinrakennuksineen ja luovutettavine alueineen korkeimman tarjouksen jättäneelle 9 621 euron myyntihintaan sekä hyväksyy kauppakirjan, mikäli korkeimman tarjouksen jättäjän tarjous on edelleen voimassa.
Ympäristöraporttia 2023 koskeva tiedote
Kaupunginjohtaja
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Vakaan talouden ohjelma , Kaupunginhallitus ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista