Takala Jenni
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Suomen ympäristökeskus (Syke) on laskenut Riihimäen kaupungin ja riihimäkeläisten kotitalouksien kulutuksesta aiheutuneet päästöt vuosille 2015 ja 2019. Suomen ympäristökeskus laski päästöt kaikille Suomen kunnille syksyllä 2024.
“Riihimäen asukaskohtaiset päästöt olivat kulutuksen osalta alle Suomen kaikkien kuntien keskitason. Silti olemme myös Riihimäellä edelleen kaukana kestävästä kulutuksen tasosta”, kertoo kaupungin ympäristöasiantuntija Jenni Takala.
Kotitalouksien kulutuksen päästöistä suurin osa syntyy asumisesta, toiseksi eniten liikkumisesta ja kolmanneksi eniten ruoasta.
Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden mukaan kunnissa olisi tärkeä tarjota asukkaille helppoja mahdollisuuksia tehdä ilmastoystävällisiä valintoja. Riihimäellä helppoja ympäristöystävällisiä valintoja voi tehdä esimerkiksi valitsemalla joukkoliikenteen. Riihimäen paikallisliikenteen busseissa käytetään nykyään polttoaineena uusiutuvaa dieseliä. Tiivis kaupunki antaa hyvän mahdollisuuden myös kävelylle ja pyöräilylle, sillä välimatkat ovat lyhyitä. 94 prosenttia riihimäkeläisistä asuu kolmen kilometrin säteellä rautatieasemasta.
Riihimäen kaupunki tarjoaa asukkaille mahdollisuuksia myös kiertotalouteen. Kierrätyskeskus ja kirjasto tavaralainaamoineen ovat tavaroiden käyttökertojen lisäämisessä ja tavaran eliniän pidentämisessä avainasemassa. Lainaaminen ostamisen sijaan sekä käytetyn tavaran suosiminen uuden sijaan ovat merkittäviä ilmastotekoja kuluttamisen osa-alueella.
“Riihimäkeläiset ovat ottaneet hyviä askeleita kohti kestävämpää elämäntapaa. Tietoisuus on lisääntynyt ja ympäristön kannalta parempia valintoja on myös aiempaa helpompi tehdä. Kaupunki pyrkii tarjoamaan ilmastoystävällisiä valinnan mahdollisuuksia kaikille”, Takala kertoo.
Kunnan hankinnoissa lähes tasasuuruisina päästölähteinä ovat aineiden ja tavaroiden ostot, asiakaspalveluostot sekä muut palvelut. Näiden päästöjen suuruusluokka on pysynyt samana molemmilla laskentakerroilla, vuosina 2015 ja 2019.
Tutkijat pystyvät jo nyt ennakoimaan, että päästöt pienevät selvästi tulevina vuosina. Tämä johtuu tuotannon, erityisesti energiantuotannon puhdistumisesta. Energiantuotanto irtautuu fossiilisista polttoaineista ja siirtyy vähäpäästöisempiin tapoihin tuottaa energiaa.
Riihimäen tavoitteena on pienentää kasvihuonekaasuja, jätemäärää ja kulutusta. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää kaupungilta jatkuvaa työtä. Tavoitteeseen pääsemiseksi muun muassa kaikki kaupungin ostama sähkö on sertifioitua uusiutuvaa energiaa. Lisäksi kouluissa opetetaan kiertotaloutta jokaisella luokka-asteella ja lukiolla myydään hävikkiruokaa asukkaille. Kirjaston tavaralainaamo on laajentunut vuosi vuodelta. Kulutuksen vähentämisestä voi syntyä myös kustannussäästöjä.
“Suuri muutos tulisi tapahtua myös kulutuksen määrässä, sillä kulutamme edelleen liian paljon. Hyvä elämänlaatu ja onnellisuus ei tule suuren tavaramäärän tai runsaan kulutuksen kautta. Elämänlaatu pysyy hyvänä vähemmälläkin.”
Kuntien kulutusperusteiset kasvihuonekaasupäästöt -verkkosivu (Syke)
Resurssiviisas Riihimäki -verkkosivu
Kiertotalous Riihimäellä verkkosivu
Tiedote 11.7.2024: Kirjastossa on nyt työkalujen lainauspiste
Ympäristöasiantuntija
Elinvoiman toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Elä ja voi hyvin ,
Avainsanat: Ympäristö ja luonto , Kestävä kehitys , Kiertotalous ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista