Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Riihimäellä käynnistyy Suomen ensimmäinen kaksikäyttöteknologioiden yrityskiihdyttämö

4.6.2024 Tiedotteet Työskentele ja yritä Define

Riihimäen kaupungin aloitteesta käynnistyneen Define-verkoston työ konkretisoituu.

Hämeen maakunnan yhteistyöryhmä esittää maakuntahallitukselle Riihimäen kaupungin Define – Dual Use Accelerator -hankkeelle kaksivuotista rahoitusta, jonka turvin käynnistetään Suomessa ensimmäistä kertaa kaksikäyttöteknologioihin keskittyvä yrityskiihdyttämö.

“Etenemme suunnitelmallisesti Define-kokonaisuuden kanssa. Tavoitteenamme on synnyttää sotilasorganisaatioita ja siviiliyhteiskuntaa palvelevia kaksikäyttöteknologioita sekä parantaa Suomen maanpuolustuskykyä ja kansalaisten kokonaisturvallisuutta sekä vauhdittaa maamme vientiä. Nyt käynnistyvä kiihdyttämö on tähän keskeinen väline,” toteaa kaupunginjohtaja Jouni Eho.

Hankeen omarahoitukseen osallistuu Riihimäen kaupungin lisäksi myös Hämeen osuuspankki.

”OP Hämeen mukanaolo perustuu haluun olla edistämässä Riihimäen puolustusalan ekosysteemin kehittämistä. OP Häme näkee, että Riihimäellä on alalla merkittävää kilpailuetua ja potentiaalia uuden kasvun rakentamiseen alueella”, kertoo OP Hämeen toimitusjohtaja Mika Helin.

Kiihdyttämötoiminnasta vastaa Riihimäen kaupungin teknologia- ja innovaatiojohtaja Teemu Seppälä yhteistyössä laajan sidosryhmäjoukon kanssa.

“Haemme vahvaa yhteistyötä ja kumppanuuksia. Erityisesti Naton Diana-kiihdyttämöverkosto ja testikeskukset ovat tärkeitä kumppaneitamme. Olemme rakentamassa alustaa, joka vahvistaa niin uuden yritystoiminnan syntymisen kuin olemassa olevien yritysten kasvun ja kansainvälistymisen,” toteaa Seppälä.

Kaupungin tavoitteena luoda innovaatiokeskittymä Riihimäelle

Yksi yrityskumppani Define-verkostossa on Millog Oy, joka järjestää Puolustusvoimien kanssa ensi syksynä Hackathon-tapahtuman Riihimäellä.

“On tärkeää, että olemme mukana etulinjassa seuraamassa ja tukemassa erilaisten teknisten sovellutusten kehitystä. Haluamme myös tukea opetusta ja tutkimusta, joka mahdollistaa menestymisemme jatkossakin. Hackathon-tapahtuma sopii erinomaisesti näihin tavoitteisiin kokoamalla yhteen opiskelijoita ja ammattilaisia uusien sovellustusten kehittämisen pariin”, sanoo Hanna-Leena Islander, Millog Oy:n liiketoiminnan kehitysjohtaja.

Riihimäen kaupungin tavoitteena on luoda kaupunkiin innovaatiokeskittymää, jossa yrityksille, tutkimuslaitoksille sekä puolustusviranomaisille olisi myös fyysisiä toimintaympäristöjä esimerkiksi testaukseen ja tuotekehitykseen.

“Hämeen ammattikorkeakoulun uusi ICT & Robotics -insinöörikoulutusohjelma sekä kampusinvestointisuunnitelma asemanseudulle Matkakeskukseen tukevat innovaatiokeskittymän syntymistä,” lisää kaupunginjohtaja Eho.

MaanpuolustusAreena tekee Define-hanketta näkyväksi

Ensimmäistä kertaa järjestettävä kansainvälinen MaanpuolustusAreena kokoaa perjantaina 7. kesäkuuta reilut 200 puolustusalan asiantuntijaa Riihimäelle Kansainvälisille Erämessuille. Tapahtuma on tärkeä osa Definen verkostoitumistyötä.

“Olemme saaneet seminaariin erittäin korkeatasoisen puhujakaartin. Puhujavieraamme Yhdysvalloista, Alankomaista ja Virosta luovat osallistujille tärkeän mahdollisuuden verkostoitua myös kansainvälisesti”, toteaa kaupunginjohtaja Eho.

Define tulee sanoista Defence Innovation Network Finland. Define on Riihimäen kaupungin johtama hanke, jonka tarkoituksena on rakentaa kansainvälisesti korkeatasoista puolustus- ja turvallisuusalan verkostoa. Tavoitteena on koota parhaat sotilas- ja siviilipuolen osaajat yhteen luomaan uusia innovaatioita, jotka palvelevat samaan aikaan niin sotilastarpeita kuin koko yhteiskuntaa.

Lisätietoja Define-hankkeesta

 

Lisätiedot

Jouni Eho
kaupunginjohtaja
p. 044 767 6674
jouni.eho@riihimaki.fi

Teemu Seppälä
kaupungin teknologia- ja innovaatiojohtaja
p. 050 374 4589
teemu.seppala@riihimaki.fi

Mika Helin
toimitusjohtaja, OP Häme
p. 010 254 9029
mika.helin@op.fi

Hanna-Leena Islander
liiketoiminnan kehitysjohtaja, Millog Oy
p. 040 749 0642
hanna-leena.islander@millog.fi