Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

R-hiihtopäivä lauantaina 3. helmikuuta – tule mukaan

10.1.2024 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Koe ja näe Liikunta Riutta Tapahtumat

Kaksi hiihtäjää peräkkäin ladulla värikkäissä takeissa.
Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupungin liikuntakeskus järjestää yhdessä Riihiladun, Riihimäen Kiista-Veikkojen, Riihimäen Kiskon ja Riihimäen Suunnistajien kanssa R-hiihtopäivän lauantaina 3.2. kello 10–15.

R-hiihtoon voi osallistua hiihtämällä Vahteristossa ja Suonummella, Varuskunnan ladulla ja Hatlamminsuolla tai Riutassa omien mieltymysten mukaisesti tai vaikka jokaisella ladulla.

Liikuntakeskus ja yhdistykset huoltavat ladut erinomaiseen kuntoon tapahtumapäiväksi. Vahteriston, Varuskunnan ja Riutan latukahvilat tarjoilevat maksuttomasti lämmintä mehua teemapäivän ajan. Latukahviloista on mahdollista ostaa myös makkaraa, munkkia ja muita tuotteita seurojen toiminnan tukemiseksi.

Osallistujien toivotaan jakavan sosiaaliseen mediaan kuvia ladun varrelta aihetunnisteella #RHiihto.

Tapahtumalla on säävaraus ja sen toteutuminen edellyttää riittävää lumipeitettä, jotta ladut saadaan kunnostettua. Tapahtuman varapäivä on lauantaina 24.2. kello 10–15.

Suonummen maja

Suonummen majalta lähtee Suonummen 10 kilometrin pituinen lenkki (perinteinen ja vapaa tyyli), josta on mahdollisuus siirtyä myös Vahteriston kahden kilometrin pituiselle lenkille (perinteinen ja vapaa tyyli).

Kiista-Veikot ylläpitävät Suonummen majalla latukahvilaa, jossa on tarjolla kuuman mehun lisäksi kahvia, munkkia, makeisia ja muita virvokkeita pientä maksua vastaan. Maksuvälineenä käy Mobile Pay.

  • Majalla on mahdollista yhteistyössä Team Sportian kanssa käydä kokeilemassa veloituksetta erilaisia Peltosen suksimalleja asiantuntijan opastuksella kello 10–13.
  • Latukahvila palvelee
  • Yhteistyössä Team Sportian ja Peltonen Skin kanssa suksien kokeilupiste majalla

Vahteristo

Vahteristossa on kahden kilometrin pituinen lenkki (perinteinen ja vapaa tyyli), josta on mahdollista siirtyä myös Suonummen 10 kilometrin pituiselle lenkille.

Riihilatu ylläpitää latukahvilaa Uhkolan grillikioskin vieressä sijaitsevan kontin edessä. Latukahvilassa on tarjolla mehua, kahvia, makkaraa sekä muita herkkuja. Lisäksi esillä on Riihiladun välineistöä tutustuttavaksi kuten lumikenkiä ja liukulumikenkiä. Maksuvälineenä käy Mobile Pay.

Riihilatu järjestää ohjatun noin 20 kilometrin pituisen hiihtoretken perinteisen tyylin aktiiviharrastajille Hyvinkään suuntaan. Hiihtoretkellä käydään ns. Neljän polun risteyksessä ja tullaan Suonummen majan kautta takaisin. Retken kesto on noin 2,5 tuntia. Lähtö tapahtuu Vahteristosta, Uhkolan grillikioskin vierestä kello 10.00. Hiihtoretkelle tulee ilmoittautua ennakkoon viimeistään torstaihin 1.2. mennessä osoitteeseen teronuora@icloud.com.

  • Latukahvila palvelee
  • Tutustumista lumikenkiin/liukulumikenkiin
  • Hiihtoretki kello 10

Varuskunta ja Hatlamminsuo

Varuskunnan kuntolatu on 5,2 kilometrin mittainen, ja hiihtää voi perinteisellä tai vapaalla tyylillä. Varuskunnan kuntoladulta on yhteys Hatlamminsuon 2 kilometrin lenkkiin (perinteinen tyyli). Hatlamminsuolla tunnet olevasi Lapissa!

Riihimäen Kisko ylläpitää Tapiolan majaa Hatlamminsuon reunalla, jossa on tarjolla kuuman mehun lisäksi kahvia ja pullaa pientä maksua vastaan. Maksuvälineenä käy käteinen.
Majan yhteydessä olevalla laavulla on polttopuita omien makkaroiden paistoon.

Voit hiihtää varuskunnan kuntoladulla, joka tarjoaa sopivaa haastetta sopivine ylä- ja alamäkineen tai vaihtoehtoisesti kiertää Hatlamminsuon ympäri kulkevan lyhyemmän perinteisen tyylin ladun, joka tuo mieleen Lapin maisemat.

  • Latukahvila palvelee
  • Tulet laavulla
  • Hatlamminsuon ympäri kulkevalla ladulla maisemat kuin Lapissa.

Riutta

Riutalta lähtee 7 kilometrin pituinen Riutan yhdyslatu, jossa voit hiihtää perinteisellä ja vapaalla tyylillä sekä yhden kilometrin mittainen tykkilumilatu, jossa voit myös hiihtää perinteisellä tai vapaalla tyylillä. Lisäksi Riutassa on lasten pulkkamäki.

Riutan yhdysladun hiihtäjiä huoltaa Riihimäen Suunnistajien ylläpitämä latukahvila. Kahvilassa on tarjolla kuumaa mehua sekä suolaisia ja makeita herkkuja pientä maksua vastaan. Maksuvälineenä käy Mobile Pay.

Lisäksi Riihimäen Suunnistajien pisteellä on mahdollisuus tutustua latusuunnistukseen ja hiihtosuunnistukseen.

  • Latukahvila palvelee
  • Hiihtosuunnistusta
  • Pulkkamäki

Hiihtokoulu: Riutan alaparkki

Riutan alaparkissa hiihtovalmentaja Hanna Vilhunen järjestää hiihtokoulun lapsille ja aikuisille. Ilmoittautuminen ja lisätietoja tekstiviestillä tai Whatsapilla Hanna Vilhuselle, puh. 0458075777. Vähimmäisosallistujamäärä on 8 henkilöä ja enintään 16 henkilöä. Hiihtokoulun hinta on lapsilta 10 euroa ja aikuisilta 20 euroa. Lapsen ikärajana on “pystyy olemaan omatoimisessa ohjauksessa tunnin”.

Huom! Hiihtokoulu järjestetään vain lauantaina 3.2, ei varapäivänä.

  • Lapset kello 10–11 (peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi)
  • Aikuiset, perinteinen tyyli, kello 12–13 (peruttu vähäisen osallistujamäärän vuoksi)
  • Aikuiset, vapaa tyyli, kello 13.30–14.30

Koirahiihtoa: Haapahuhdan koirahiihtolatu

Riihiladun Mikko Kalliokoski järjestää koirahiihdosta kiinnostuneille kello 14.00 yhteisen tapaamisen, jossa keskustellaan koirahiihdosta ja tositoimiin ryhdytään yhdessä tilanteiden ja koirien mukaan. Tervetuloa mukaan kaikki, joita koirahiihto kiinnostaa.

Miten latu syntyy? Latukoneeseen tutustuminen Vahteriston pysäköintipaikalla

Perheen pienemmille ja kaiken ikäisille ladun tekemisestä kiinnostuneille Riihimäen kaupungin liikuntapalveluiden latumestari tavattavissa, joka esittelee latukonetta ja vastaa latuihin liittyviin kysymyksiin Vahteristossa kontin vieressä.

Riihimäen ladut -verkkosivu

Yhteystiedot