Männistö Kimmo
Liikennetekniikan asiantuntija
Tekninen toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen paikallisliikenne eli R-liikenne siirtyy kesäaikatauluihin koulujen päätyttyä maanantaina 5. kesäkuuta. Linjat 3–6 sekä 8 jäävät tauolle kesän ajaksi. Linjat 1, 2 ja 10 ajavat koko kesän samoilla aikatauluilla kuin kevätkaudella.
Palvelulinja palaa kesällä ajamaan asiointiyhteyksiä Peltosaaresta ja Vanhainkodintien suunnasta keskustaan ja kauppakeskus Atomille. Palvelulinjan voi tarvittaessa tilata hakemaan muualtakin kuin reitin varrelta silloin, kun reitti kulkee lähistöllä. Tarkempia tietoja löytyy kesän aikataulujulkaisusta.
R-kyyti palvelee kesällä samalla tavalla kuin kevätkaudella. Kyyti tilataan etukäteen Reitit ja Liput -sovelluksella tai soittamalla. Palveluajat ovat arkisin klo 5–23, lauantaisin klo 7–19 ja sunnuntaisin klo 7–18.
Juhannus aiheuttaa poikkeuksia aikatauluihin:
Kesäaikataulut ovat voimassa tiistaihin 8. elokuuta asti.
Bussilipun voi ostaa Tickets-, Reitit ja Liput- tai Pivo-mobiilisovelluksella. Lipun voi myös ostaa bussissa käteisellä, pankki- tai luottokortilla.
Lastenvaunuissa olevan lapsen kanssa matkustavan aikuisen matka on maksuton.
Painettua aikataulujulkaisua on saatavilla R-liikenteen busseissa, rautatieasemalla, Matkakeskuksen Tietotuvassa, kirjastossa ja sairaalassa.
Liikennetekniikan asiantuntija
Tekninen toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Asu ja rakenna ,
Avainsanat: Asemanseutu , Joukkoliikenne , Keskusta , R-kyyti ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista