Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Osallistu kilpailuun ja neulo Riihimäki-aiheinen neuletyö

14.10.2024 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Elä ja voi hyvin Osallisuus Kulttuuri

Nainen vetämässä sinistä neulepipoa päähänsä silmät kiinni hymyillen.
Kuva: Pixabay

Riihimäen kaupunki järjestää neulekilpailun, jossa haetaan Riihimäkeä kuvaavaa neuletyötä. Kilpailuaika alkaa maanantaina 14. lokakuuta 2024 ja päättyy perjantaina 28. helmikuuta 2025.

Kilpailuun voi osallistua millä tahansa neulotulla vaatekappaleella. Se voi olla esimerkiksi sukat, lapaset, pipo, kaulaliina tai villapaita.

Kekseliäitä ja luovia ehdotuksia haetaan

Kaupunkimme on tunnettu muun muassa käsin tehdystä lasista, vilkkaasta kulttuurielämästä, rautatiestä ja robotiikasta. Millainen neulemalli ilmentäisi sinun mielestäsi parhaiten Riihimäkeä? Etsimme kilpailuun kekseliäitä, luovia ja persoonallisia ehdotuksia.

Kilpailuun voi osallistua kuka tahansa omalla luomuksellaan: aloittelija tai konkari. Valmis työ tuodaan tai lähetetään Riihimäen kaupungin asiakaspalvelupiste Tietotupaan (Eteläinen Asemakatu 2).

Palkintona 200 euron tuotepaketti

Palkintona on 200 euron arvoinen tuotepaketti, joka sisältää 150 euron arvosta Pienen Nappipuodin tuotteita sekä 50 eurolla R-tuotteita.

Maaliskuussa 2025 raati valitsee parhaan neuleen. Raatiin kuuluvat muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Miia Nahkuri, kaupunginjohtaja Jouni Eho, Pienen Nappipuodin yrittäjä Sanna Ventola sekä viestintä- ja markkinointipäällikkö Mia Miettinen.

Ideoinnin ja neulomisen iloa!

Riihimäki-neulekilpailun verkkosivu

Lisätiedot