Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Odotettu Senioripuistoilukausi alkaa 20. toukokuuta

7.5.2024 Tiedotteet Elä ja voi hyvin Avoin senioritoiminta Hyvinvointi Tapahtumat Vapaaehtoistoiminta

Vehreässä puistossa nurmikolla ihmisiä istumassa suuressa ympyrässä muovituoleilla auki olevat kansiot käsissään. Kaksi soitinta soittavaa henkilöä ringissä mukana.
Kuva: Maria Harvio

Odotettu kesän merkki on kaupungin viheralueilla kokoontuvan Senioripuistoilun alkaminen. Puistoilukausi alkaa  jälleen maanantaina 20. toukokuuta ja jatkuu läpi kesän 16. elokuuta asti. Aiempien kesien tapaan luvassa on rentoa yhdessäoloa, mukavaa yhteistä tekemistä sekä kahvia ja pullaa.

Senioripuistoilun tavoitteena on tukea ikääntyneiden osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä sekä edistää hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Toiminta on kaikille avointa ja maksutonta.

”Puistoilupaikat ja viikko-ohjelma säilyvät samana kuin viime kesänä. Odotamme innolla niin vanhojen kuin uusienkin puistoilijoiden tapaamista. Senioripuistoilussa parasta ovat kohtaamiset ja yhdessä vietetyt hetket”, kertoo Riihimäen kaupungin avoimen senioritoiminnan ohjaaja Mari Lanu.

Puistokummit tarjoavat apua saattamiseen

Osalle kotoa liikkeelle lähteminen voi olla vaikeaa ilman toisen henkilön tukea. Vapaaehtoiset puistokummit toimivat saattaja-apuna, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan Senioripuistoiluun.

”Mikäli tarvitset tukea osallistumiseen tai tunnet jonkun, joka tarvitsisi saattaja-apua, niin ota yhteyttä. Myös puistokummina toimimisesta kiinnostuneet voivat ilmoittautua”, kannustaa Riihimäen kaupungin vapaaehtoistyön toiminnanohjaaja Reija Lumivuokko.

Avaus- ja päätöstapahtumat Granitin aukiolla

Perinteisen Senioripuistoilun lisäksi järjestetään puistoilukauden avaus- ja päätöstapahtumat Granitin aukiolla 22. toukokuuta ja 14. elokuuta kello 16–18.

”Granitin tapahtumissa on luvassa puistoilujen tapaan rentoa yhdessäoloa sekä muun muassa yhteislaulua ja yhdistysten toimintaan tutustumista”, kertoo Kotokartanosäätiön toiminnanohjaaja Maria Harvio.

Senioripuistoilua järjestävät yhteistyössä Riihimäen kaupungin avoimet hyvinvointipalvelut ja Kotokartanosäätiö.

Senioripuistoilun viikkoaikataulu

Maanantaisin

kello 13.30–15.00 Bad Segebergin puisto, Peltosaaren lampi

Tiistaisin

kello 10.30–12.00 Lounaspuisto, kirjaston vieressä

kello 13.30–15.00 Vanha tori, Torikuja

Keskiviikkoisin

kello 10.30–12.00 Itsenäisyyden puisto, Puistikko

kello 13.30-15.00 Vasikkahaka, Paimentytönpolun ja Hännintien risteys

Torstaisin

kello 10.30–12.00 Riihikiven puisto, Paloheimonkatu

kello 13.30–15.00 Piilipuisto, Sipusaarentie 31

Perjantaisin

kello 10.30–12.00 Hirsimäen puisto, Koivukatu 7

Lisätietoja

Mari Lanu
ohjaaja, avoin senioritoiminta
p. 040 330 4981
mari.lanu@riihimaki.fi

Maria Harvio
toiminnanohjaaja, Kotokartanosäätiö
p. 050 560 9739
maria.harvio@kotokartanosaatio.fi

Reija Lumivuokko
toiminnanohjaaja, vapaaehtoistyö ja avoin senioritoiminta
p. 040 647 7112
reija.lumivuokko@riihimaki.fi