Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Liikkujan viikkoa vietetään 16.–22. syyskuuta – liiku maksutta busseilla ja kaupunkipyörällä

10.9.2024 Tiedotteet Asu ja rakenna Kaupunkipyörät Kestävä kehitys Liikenne ja kadut Liikunta R-liikenne

Kaksi naista pyöräilemässä kesäisessä Riihimäen keskustassa.
Kuva: Jenniina Nummela

Euroopan Liikkujan viikkoa vietetään vuosittain 16.–22. syykuuta. Viikon tarkoituksena on kannustaa ihmisiä pohtimaan omia arkisia liikkumisvalintojaan sekä niiden vaikutuksia ympäristöön, yhteiskuntaan ja terveyteen.

Liikkujan viikolla eurooppalaiset kaupungit järjestävät tapahtumia, joilla edistetään kestävää liikkumista. Viikko päättyy Auton vapaapäivään sunnuntaina 22. syyskuuta. Tänä vuonna Liikkujan viikon teemana on yhteiset kaupunkitilat.

Kaupunkipyörällä maksutta tunnin ajeluita

Riihimäellä R-liikenteen busseilla matkustaminen (mukaan lukien R-kyyti) sekä kaupunkipyörien vuokraaminen on maksutonta koko Liikkujan viikon ajan. Kaupunkipyörien osalta maksuttomuus koskee enintään tunnin vuokrauksia.

Bussikaveri mukaan matkalle

R-liikenteessä on aloitettu bussikaveritoiminta. Bussikaveri on vapaaehtoinen opastaja, joka auttaa bussin käytön opettelemisessa ja lähtee mukaan matkalle avuksi.

Bussikaveri voi neuvoa esimerkiksi aikataulujen löytämisen ja lukemisen, lipun ostamisen sekä R-kyydin tilaamisen kanssa. Bussikaveri opastaa myös, miten bussin kyytiin noustessa toimitaan. Bussikaverin apu ei maksa mitään.

Bussin käyttöä on hyvä kokeilla Liikkujan viikolla, kun matkustaminen on maksutonta.

Bussikaveritoiminnasta vastaa Riihimäen kaupungin vapaaehtoistyö. Bussikaveria voi tiedustella soittamalla numeroon 050 300 2202 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen maarit.lindholm-teravainen@riihimaki.fi.

Liikuntakeskus järjestää lajikokeilupäivän

Kaupungin liikuntakeskus järjestää maksuttoman lajikokeilupäivän Liikkujan viikolla lauantaina 21. syyskuuta.  Lajikokeilut on suunnattu 18–29-vuotiaille sekä yli 65-vuotiaille riihimäkeläisille.

Tapahtumassa pääsee kokeilemaan muun muassa maastopyöräilyä, pomppukenkäjumppaa sekä kävelyjalkapalloa. Tutustu lajikokeilupäivään liikuntakeskuksen Ohjattu liikunta -sivulla sekä liikuntakeskuksen Facebook-sivulla.

R-liikenteen verkkosivut
Kaupunkipyörien verkkosivut
Tiedote: Iloa ja LiiKe -hankkeen lajikokeilupäivä lauantaina 21. syyskuuta kello 9–16 

Lisätiedot