Piilola Heidi
Hankekoordinaattori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen, Hausjärven, Janakkalan ja Lopen varhaiskasvatuksissa on käynnissä Tuella on väliä -hanke, joka kestää kuluvan vuoden joulukuuhun asti.
Neljän kunnan yhteishankkeessa suunnitellaan ja mallinnetaan varhaiskasvatuksessa olevan lapsen tuen järjestelyjä oppimisessa, kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Tavoitteena on, että jokainen lapsi saa osallistua yhteiseen varhaiskasvatukseen ja saa oikea-aikaista sekä riittävää tukea omassa ryhmässään.
Hankkeessa järjestetään hankekuntien varhaiskasvatuksissa oleville lapsille virtuaalinen taidenäyttely keväällä 2022. Se huomioi lasten näkökulman ja tekee näkyväksi lasten osallisuutta ja toimijuutta.
Halukkaat lapset saivat toteuttaa näyttelyyn teoksen aiheesta mitä mukavaa saan tehdä päiväkodissa tai perhepäivähoidossa?
Näyttely on esillä Tuella on väliä -hankkeen kotisivuilla joulukuuhun asti.
Hankekunnissa tehtiin kevään 2022 aikana sähköinen kysely varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten huoltajille. Vastauksissa kuullaan huoltajien näkemyksiä varhaiskasvatuksesta, lapsen kehityksen ja oppimisen tukemisesta sekä yhteistyöstä.
Kyselyn vastauksia käytetään esimerkiksi varhaiskasvatuksen kehittämisessä ja arvioinnissa, varhaiskasvatuksen tuen järjestelyjen kehittämisessä sekä hankekuntien paikallisten varhaiskasvatussuunnitelmien päivittämisessä.
Kooste kaikkien hankekuntien kyselyiden vastauksista on nähtävillä Tuella on väliä -hankkeen kotisivuilla.
Löydät hankkeen kotisivut täältä.
Hankekoordinaattori
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Opi ja kasvata , Asu ja rakenna , Elä ja voi hyvin ,
Avainsanat: Hankkeet , Lapsiystävällinen kunta , Osallisuus , Varhaiskasvatus ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista