Hiltunen Juha
Kotoutumispäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Kohtaamispaikka Riksulan ryhmätilat siirtyvät 1.1.2024 kokonaan kaupungin kotoutumispalveluiden käyttöön. Aiemmin kotoutumispalveluilla on ollut osa ryhmätiloista käytössään.
”Kotoutumispalveluiden asiakasmäärät ovat lähes viisinkertaistuneet tämän vuoden aikana Riihimäelle sotaa paenneiden ukrainalaisten myötä. Nyt yksikkömme tarvitsee lisää tilaa asiakaspalveluun. Nykyisten ohjaus- ja neuvontapisteiden lisäksi uusissa tiloissamme tulee toimimaan erilaisia kotoutumisen ryhmiä, kuten aikuisten suomen kielen ryhmät ja lukemisen ryhmä. Uusiin tiloihin tulee kaksi asiakasohjauspaikkaa sekä tilat ajanvarauksella toimivaan neuvontaan”, kotoutumispäällikkö Juha Hiltunen kuvailee.
Laajentuneiden tilojen myötä myös palveluiden aukioloaikoja laajennetaan vuoden vaihteen jälkeen.
Riksulan ryhmätilat ovat vuoden vaihteen jälkeen varattavissa yhdistysten ja kaupunkilaisten käyttöön iltaisin kello 16–21. Tilan varauksia hoitavat yhdessä avointen hyvinvointipalveluiden Alma Ylätalo ja kotoutumispalveluiden Marjukka Saarinen.
”Olemme olleet ryhmätiloissa päivisin toimiviin yhdistyksiin yhteydessä vuodenvaihteen muutoksista. Yhteisten asiakkaiden ja tiiviiksi muodostuneen yhteistyön vuoksi ryhmätilojen siirtyminen kotoutumispalveluille tuntuu luontevalta”, kertoo Riksulan toiminnanohjaaja Alma Ylätalo.
Kotoutumispalvelut antavat ohjausta muun muassa koulutukseen ja työhön ohjautumisessa, neuvontaa kaupungin ja valtion palveluista sekä tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, lainsäädännöstä ja luvista.
Kohtaamispaikka Riksula sijaitsee rautatieaseman Matkakeskuksessa osoitteessa Eteläinen Asemakatu 2.
Kaupunki toimii monin tavoin ukrainalaisten työllistämiseksi (3.8.)
Kotoutumispäällikkö
Hallinto ja konserni -toimiala
Esihenkilö Avoimet hyvinvointipalvelut; Toiminnanohjaaja, Riksula
Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Avainsanat: Kotouttaminen , Kotoutumispalvelut , Riksula ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista