Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Koiranomistajia etsitään iäkkäiden ulkoilukavereiksi Riihimäellä

29.1.2024 Tiedotteet Avoimet hyvinvointipalvelut Riksula

Moni iäkäs kaipaa ulkoiluun tukea ja seuraa. Riihimäellä etsitään koiranomistajia kotona asuvien iäkkäiden ulkoiluystäviksi yhteistyössä Ikäinstituutin Tossut ja tassut liikkeelle -hankkeen kanssa. Koiraulkoiluystävätoimintaa on hankkeen myötä aloitettu 13 paikkakunnalla.

”Kannustamme koiranomistajia tekemään hyvää ja mahdollistamaan ulkoilua iäkkäille, jotka eivät muuten pääsisi ulkoilemaan tai kaipaavat kaverin tukea ulos lähtemiseen”, kertoo Ikäinstituutin koordinaattori Saini Suutari.

”Iloksemme pääsemme aloittamaan koiraulkoiluystävätoimintaa myös Riihimäellä. Uskomme koirien positiiviseen voimaan ja toivomme löytävämme koiraihmisistä uusia vapaaehtoisia liikuttamaan yksittäisiä iäkkäitä tai toimimaan kävelyryhmissä”, sanovat Niina Uusikartano Kotokartanosäätiöstä ja Reija Lumivuokko Riihimäen kaupungilta.

Ulkoilukaveriksi sopii ihan tavallinen kotikoira. Tärkeintä on, että koira on terve ja se suhtautuu ystävällisesti vieraisiin ihmisiin. Koiran kanssa ulkoilemisen tulisi olla vaivatonta, jotta vapaaehtoinen pystyy keskittymään iäkkääseen. ”Koiran läsnäolo voi olla tärkeä motivaattori iäkkäällekin lähteä ulkoilemaan. Koira tuo myös paljon iloa ja hyvää mieltä”, toteaa Suutari.

Maksuton koulutus alkuvuodesta

Riihimäellä järjestetään maksuton ulkoiluystäväkoulutus maaliskuussa. Koulutus antaa valmiudet toimia iäkkään ulkoiluystävänä koiran kanssa. Mukaan voi tulla myös ilman koiraa.

Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus järjestetään Riksulassa (os. Eteläinen Asemakatu 2, Matkakeskus)

  • ma 4.3. klo 16.00–19.00
  • ma 11.3. klo 16.00–18.30

Toinen koulutuskerta on tarkoitettu vain koiranomistajille ja koirat ovat tuolloin mukana.

 

Lisätietoa ja ilmoittautuminen koulutukseen 26.2.2024 mennessä:

niina.uusikartano@kotokartanosaatio.fi, p. 050 308 4014

Tossut ja tassut liikkeelle (2022–2024) on Ikäinstituutin koordinoima hanke, joka edistää iäkkäiden ulkoilua vapaehtoistoiminnan keinoin.

Lisätiedot