Miekkala Soili
Suunnitteluinsinööri
Tekninen toimiala
Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea
Riihimäen kaupunki on aloittanut Kirjauksentien ja V.O. Mäkisen kadun risteyksen katusuunnitelman muutoksen valmistelun. Kohteen rakentaminen on teknisen toimialan vuoden 2024 työohjelmassa.
Kirjauksentie on yksi Riihimäen tärkeimmistä sisääntuloteistä, sitä pitkin kulkee keskimäärin 5700 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kirjauksentietä pitkin kulkee myös noin 220 raskaan liikenteen ajoneuvoa vuorokaudessa, joka on toisiksi eniten kaikista Riihimäen kaduista. Kirjauksentie yhdistää kantatien 54 sekä valtatien 3 pohjoisen liittymän keskustaan. Kirjauksentien ja V.O. Mäkisen kadun risteys on määritelty kehitettäväksi alueeksi Riihimäen kaupungin liikennejärjestelmäsuunnitelmassa.
Kirjauksentien ja V.O. Mäkisen kadun risteyksen katusuunnitelman muutoksen tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä ja parantaa turvallisuutta. Tavoitteena on myös ohjata raskas liikenne pois keskustasta parantamalla liittymän liikenteen välityskykyä.
Kirjauksentien ja V.O. Mäkisen kadun risteyksessä on nykytilanteessa liikennevalot ja Kirjauksentiellä risteyksen molemmin puolin 1+2 ajokaistaa, Lemmenmäentiellä ja V.O. Mäkisen kadulla on molemmissa 1+1 ajokaistaa. Risteykseen ollaan suunnittelemassa kiertoliittymää, jonka tavoitteena on sujuvoittaa liikennettä välttämällä ylimääräiset pysähdykset liikennevaloissa.
Risteysalueella liikkuu myös paljon kävelijöitä ja pyöräilijöitä, joten suunnittelussa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisuuteen ja ylityskohdat suunnitellaan esteettömyyden erikoistasoon. Tämä tarkoittaa esteettömyyden kokonaisvaltaista huomioimista. Katujen kohdalla suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään huomiota pintoihin, korkeuseroihin, kaltevuuksiin, ylityskohtien turvallisuuteen, kulkumuotojen erotteluun, valaistukseen ja palveluiden saavutettavuuteen.
Esteettömästä ympäristöstä hyötyvät kaikki, mutta erityisen tärkeä se on liikkumis- ja toimimisesteisille sekä esimerkiksi ikääntyville henkilöille. Esteettömyyden erikoistasossa on liikkumisen lisäksi kiinnitetty erityistä huomiota esimerkiksi näkemiseen, kuulemiseen ja selkeyteen liittyviin asioihin.
Kuntalaiset voivat tuoda esille näkemyksiään ja havaintojaan suunnittelukohteesta muutosvalmistelun aikana sähköpostitse osoitteeseen tekniikka@riihimaki.fi (postin aiheeksi Kirjauksentie – V.O. Mäkisen kadun risteys).
Kun katusuunnitelmaehdotus valmistuu, se tulee julkisesti nähtäville. Nähtäville tulosta ilmoitetaan kaupungin verkkosivuilla. Lisäksi suunnittelualueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajia ja haltijoita tiedotetaan asiasta kirjeillä.
Tiedote jaetaan Riihimäen viestinnän kautta kaupungin verkkosivuilla. Tiedote jaetaan myös suunnittelualueen ympäristössä sijaitsevien kiinteistöjen isännöitsijöille ja Riihimäen paloasemalle.
Suunnitteluinsinööri
Tekninen toimiala
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Asu ja rakenna ,
Avainsanat: Liikenne ja kadut , Esteettömyys , Kadut , Rakentaminen ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista