Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kierrätyskeskuksen myynti kasvoi uuteen ennätykseen vuonna 2023 – kävijöitä lähes 100 000

28.6.2024 Tiedotteet Työskentele ja yritä Kierrätyskeskus Kestävä kehitys Kiertotalous

Riihimäen kierrätyseskuksesta otettu kuva. Myymälän seinillä näkyy ryijyjä, etualalla on erilaisia huonekaluja.
Kierrätyskeskuksessa on monipuolinen käytettyjen tavaroiden valikoima. Kuva: Jyri Lindblom

Riihimäen kaupungin kierrätyskeskuksen kävijämäärät ja myynti kasvoivat merkittävästi vuonna 2023.

Myyntituotot ylsivät vuonna 2023 uuteen ennätykseen. Tuottoja kertyi noin 197 000 euron edestä. Se on 30 000 euroa enemmän kuin vuonna 2022.

Myytyjen tuotteiden määrä nousi sekin viime vuonna uuteen ennätykseen. Tuotteita myytiin 141 700 kappaletta. Veloituksetta annettujen tuotteiden määrän arvioidaan olevan samaa luokkaa.

Kaiken kaikkiaan kierrätyskeskuksessa oli viime vuonna noin 95 000 kävijää. Heistä noin 38 000 päätyi ostamaan tuotteita.

Kierrätyksen suosion kasvu kertoo muutoksesta parempaan

Asiakkaiden ja kierrätettävien tavaroiden määrä on ollut tasaisessa nousussa jo pitkään, mutta muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut selkeä harppaus ylöspäin.

”Ihmisten tietoisuudessa ja asenteiden muuttumisessa kiertotalouteen on selkeästi havaittavissa muutos parempaan”, kertoo Jyri Lindblom kierrätyskeskuksesta.

Riihimäen kaupunki tavoittelee jätteettömyyttä vuoteen 2050 mennessä. Kierrätyskeskuksen suosion kasvu on tämän tavoitteen saavuttamisen kannalta merkittävä asia.

Käytettyjen tavaroiden suosiminen ja itselle tarpeettomiksi tulleiden tavaroiden kierrättäminen ovat kumpikin tärkeitä arjen ympäristötekoja.

”Riihimäellä tämä on helppoa muun muassa kierrätyskeskuksen ansiosta”, Lindblom sanoo.

Myymälä jää kesätauolle

Riihimäen kierrätyskeskuksen myymälätoiminta on kesätauolla 8.–21. heinäkuuta 2024.

Muina aikoina myymälä palvelee normaalisti.

Tavaroiden hakupalvelu on kesälomalla. Hakupalvelu on saatavilla normaalisti taas elokuun alussa.

Lisätiedot

Kierrätyskeskuksen työtoiminta, mm. tekninen työ