Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunki keskittää palvelujaan Matkakeskukseen

11.10.2024 Tiedotteet Vaikuta ja tutustu Asemanseutu Kaupunginhallitus

Asfalttitien takana lasiseinäinen toimistorakennus.
Matkakeskus. Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki keskittää henkilöstön tiloja Matkakeskukseen asteittain kesästä 2025 lähtien. Kaupunginhallitus hyväksyi tilaratkaisua koskevan hankesuunnitelman ja käynnisti toteutussuunnittelun talousarvioseminaarin yhteydessä pidetyssä kokouksessaan 10.–11. lokakuuta 2024.

Matkakeskuksessa (Eteläinen Asemakatu 2) kaupungin palvelut tulevat muodostamaan nykyistä tiiviimmän kokonaisuuden. Asiakaspalvelutilat sijoittuvat rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen ja henkilöstön työskentelytilat kolmeen ylimpään kerrokseen.

Saman katon alle palvelut ovat kaupunkilaisille saavutettavat ja esteettömät sekä parantavat henkilöstön yhteistyötä ja tehostavat hallinnon toimintaa kokonaisuudessaan. Matkakeskuksessa työskentelee tulevaisuudessa noin 140 kaupungin työntekijää. Kaupungilla on kokonaisuudessaan noin 1100 työntekijää.

Nykyisellään kaupungin uudistuksen piirissä oleva henkilöstö jakautuu kahteen rakennukseen: Matkakeskukseen ja viereiseen virastokeskus Veturiin. Tilaratkaisu vähentää henkilöstötilojen tarvetta nykyisestä noin 840 neliöllä ja on vuositasolla 80 000 euroa edullisempi kuin nykyinen kahden rakennuksen malli.

Kaupunginhallituksen 10. lokakuuta 2024 kokouksen esityslista

Tiedote 30.9.2024: Kau­pun­gin­hal­li­tus jät­ti hen­ki­lös­tön ti­la­rat­kai­sua kos­ke­van asian pöy­däl­le

Tiedote 26.9.2024: Kau­pun­gin­hal­li­tus kä­sit­te­lee hen­ki­lös­tön siir­ty­mis­tä Mat­ka­kes­kuk­seen

Tiedote 20.11.2023: Kaupunginhallitus hyväksyi henkilöstön tilaratkaisun

Tiedote 16.11.2023: Kaupunginhallitus käsittelee henkilöstön tilaratkaisua kokouksessaan 20. marraskuuta

Lisätiedot