Kaupunginvaltuusto päätti, että Itäistä koulua ja päiväkotia ei rakenneta
Riihimäen kaupunginvaltuusto päätti maanantain 6. toukokuuta 2024 kokouksessaan muun muassa koulujen ja päiväkotien palveluverkosta sekä Kokonharjun asemakaavasta, asemakaavan muutoksesta ja tonttijaosta.
Valtuusto päätti, että Itäistä koulua ja päiväkotia ei rakenneta. Päätöksen mukaan Peltosaaren koulun oppilaiden siirtyminen muihin kouluihin suunnitellaan asianosaisia kuunnellen, Peltosaaren alueen perheiden palveluita kehitetään ja alueelle rakennetaan leikkipuisto/lähiliikuntapaikka. Päätös pitää sisällään myös Junailijankadun päiväkodin päärakennuksen käytön arvioinnin ja rakennuksesta luopumisen vuonna 2027.
Valtuusto hyväksyi Riitta Takalan (kok.) muutosesityksen, jonka mukaan Patastenmäen ja Lasitehtaan koulun lisäksi myös Herajoen koulun toiminta jatkuu. Valtuuston päätös vähentää kaupungin liikuntatiloja. Päätös syntyi useiden puheenvuorojen ja äänestysten jälkeen.
Keskustelun kuluessa Silja Nurmi (sd.) esitti useiden valtuutettujen kannattamana asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Esitys ei saanut valtuustolta riittävää kannatusta, kuten ei myöskään kaksisarjaisen Itäisen koulun rakentamista koskenut ehdotus.
Lopullista päätöstä kannatti 27 valtuutettua, kun 16 äänesti tyhjää. Eriävän mielipiteen valtuuston päätökseen jätti viisitoista valtuutettua: Kari Vilkman (sd.), Lauri Jormanainen (sd.), Silja Nurmi (sd.), Maarit Lindberg (sd.), Miia Nahkuri (sd.), Rauli Hirviniemi (vas.), Erja Hirviniemi (vas.), Aino-Kaisa Pekonen (vas.), Minna Belik (vas.), Arja Tylli (vas.), Päivi Sandberg (vas.), Hanna Hänninen (vas.), Raisa Laurila-Hakulinen (vas.), Tiina Mämmelä (vihr.) ja Salka Orivuori (vihr.).
Kokonharjuun 26 asuinkorttelia
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Kokonharjun asemakaavan, sen muutoksen ja tonttijaon. Kaavan seurauksena Kokkoon on syntymässä uusi luonnonläheinen, pientalovaltainen asuinalue. Noin kolmen kilometrin päässä rautatieasemalla sijaitsevalla alueella aiotaan järjestää vuonna 2027 asuntomessut. Alue on tällä hetkellä rakentamaton ja pääosin metsäinen.
Asian käsittelyn yhteydessä Juha Peltola (ps.) esitti, että Kokonharjun asuntomessualuetta ei rakenneta, eikä vanhan Kokon aluetta kaavoiteta ennen kuin todelliset kustannukset ja ympäristövaikutukset ovat selvillä. Peltolan palautusesitys raukesi kannattamattomana.
Alueelle on tulossa yhteensä 26 asuinkorttelia, yksi palvelukortteli, laajat lähivirkistysalueet sekä leikkipuisto. Asuinrakennusoikeuden määrä alueella on noin 32 000 kerrosneliömetriä, mikä tarkoittaa arviolta 640 uutta asukasta kaava-alueelle.
Tutustu kaupunginvaltuuston kokouksen esityslistaan verkkosivullamme.
Lue lisää Kokonharjun asemakaavasta.
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu , Asu ja rakenna , Opi ja kasvata ,
Avainsanat: Kaupunginvaltuusto , Kaavoitus , Palveluverkko , Päätöksenteko , Vakaan talouden ohjelma ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista