Kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion ja veroprosentit
Riihimäen kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan maanantaina 11. marraskuuta 2024 kaupungin vuoden 2025 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2025–2027 sekä kaupungin ensi vuoden veroprosentit.
Veroprosentit pysyvät ennallaan
Kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti vuoden 2025 veroprosentit. Kunnallisvero- ja kiinteistöveroprosentit pysyvät nykyisellään. Vuonna 2025 kunnallisverovero on 7,9 prosenttia ja yleinen kiinteistövero 1,45 prosenttia.
Talousarvion sisältöön useita muutoksia
Poliittiset ryhmät tekivät kokouksessa yhteensä seitsemän muutosesitystä talousarvioon.
- Jokikylän julkisen taiteen määrärahoista tehtiin kaksi muutosesitystä. Kristillisdemokraattien ryhmä esitti valtuutettu Hannele Saaren johdolla, että Jokikylän julkisen taiteen hankintaan varataan kaupunginjohtajan talousarvioehdotuksessa mainitun 220 000 euron sijaan puolet, eli 110 000 euroa.Vasemmistoliiton valtuutettu Raisa Laurila-Hakulinen esitti, että talousarvioon varataan 150 000 euroa Jokikylän julkiselle taiteelle.
Laurila-Hakulisen esitys voitti äänestyksen ensimmäisellä kierroksella. Toisella äänestyskierroksella Laurila-Hakulisen esityksestä äänestettiin kaupunginhallituksen pohjaesitystä vastaan (Jokikylän julkisen taiteen hankinnalle ei varata määrärahoja vuosille 2025–2027). Näistä kahdesta kaupunginhallituksen pohjaesitys voitti. Siten Jokikylän julkisen taiteen määrärahoihin ei tule muutosta kaupunginhallituksen talousarvioehdotuksesta.
- Sosialidemokraattien ryhmä teki Silja Nurmen johdolla esityksen, jonka mukaan talousarviosta poistetaan kohta koskien kaupungin varikkoa. Poistettavaksi esitettiin kohtaa: ”Tekninen toimiala laati selvityksen, jossa oman tuotannon ja siihen kiinteästi sidoksissa olevien varikkotoimintojen vaihtoehtona tutkitaan entistä laajempaa markkinoiden hyödyntämistä palveluiden järjestämisessä. Tavoitteena on palveluiden (rakentaminen, kunnossapito) kustannustehokkaampi järjestäminen sekä koneisiin ja kalustoon sitoutuneiden pääomien määrän pienentäminen.”Kohdan poistamisesta äänestettiin. Pohjaesitys voitti kolmella äänellä (20–23), joten tekstikohtaa ei poisteta talousarviosta.
- Valtuutettu Terhi Vesala (Liike Nyt) teki esityksen, jonka mukaan varhaiskasvatuksen maksuja ei koroteta 20 000 eurolla. Esityksestä äänestettiin kaupunginhallituksen pohjaehdotusta vastaan, ja valtuutettu Vesalan esitys voitti (20–23).
- Valtuutettu Petri Mattila (SDP) teki esityksen, jonka mukaan liikuntakeskus ei korota liikuntapaikkamaksuja vuonna 2025. Valtuutettu Mattilan esityksestä äänestettiin pohjaehdotusta vastaan (10 prosentin korotus maksuihin). Äänet jakautuivat tasan 21–21, joten kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ääni ratkaisi. Puheenjohtajan äänellä Mattilan esityksestä tuli valtuuston päätös.
- Valtuutettu Petri Mattila (SDP) teki esityksen, jonka mukaan kaupunki selvittää mallia, jossa kaikille halukkaille vuonna 2008 syntyneille riihimäkeläisille taataan kahden viikon kesätyöpaikka kaupungilta, yrityksen tai yhdistyksen palveluksesta. Valtuutettu Mattilan esityksestä äänestettiin pohjaehdotusta vastaan. Äänet jakautuivat Mattilan ehdotuksen hyväksi luvuin 18–25.
- Valtuutettu Petri Mattila (SDP) teki myös esityksen, jonka mukaan henkilöstön E-passietua ei vähennetä 150 euroon kuten talousarvioehdotuksessa esitetään, vaan pidetään ennallaan (200 euroa työntekijää kohti). Esitys kuitenkin raukesi kannatuksen puutteeseen.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riku Bitter teki toimenpidealoitteen, jonka mukaan IceHearts-toimintaa voidaan jatkaa vuodenvaihteen jälkeen kaupunginhallituksen talousarvion mukaisesti. IceHearts-toiminnan jatkamisesta ja kustannusten jakamisesta hyvinvointialueen kanssa tehdään pikaisesti selvitys ja asia valmistellaan erillisenä lautakunnalle ja kaupunginhallitukselle loppuvuoden 2024 aikana ja tuodaan päätöksentekoon alkuvuonna 2025 mahdollisine lisämäärärahaesityksineen. Valtuusto hyväksyi toimenpidealoitteen yksimielisesti.
Lisäksi valtuutettu Sari Jokinen (Vihr.) esitti teknisiä muutoksia sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialan lukuun talousarviossa.
Investointeja 13,7 miljoonalla eurolla
Riihimäen emokaupungin ensi vuoden talousarvio on 0,8 miljoonaa euroa alijäämäinen. Emokaupungilla tarkoitetaan kaupunkia ilman vesihuoltoliikelaitosta. Kun mukaan lisätään vesihuoltoliikelaitos, tulos on 1,0 miljoonaa euroa ylijäämäinen.
Kaupunki investoi ensi vuonna yhteensä 13,7 miljoonalla eurolla. Merkittävimpiä investointeja ovat Jokikylän yleisten alueiden rakentaminen 4,0 miljoonaa euroa, yksilöllisen opetuksen pienryhmätilojen suunnittelu ja rakentamisen aloitus 1,0 miljoonaa euroa sekä vanhan kaupungintalon kunnostuksen käynnistäminen 1,0 miljoonaa euroa. Katujen ja puistojen perusparantamiseen on varattu 1,2 miljoonaa euroa ja kaupungin toimitilojen perusparannukseen on varattu noin 1,5 miljoonaa euroa.
Tämä on alustava tiedote ja varsinaiset päätökset voit lukea myöhemmin kokouksen pöytäkirjasta.
Lisätietoja
-
Kaupunginvaltuuston kokouksen 11.11.2024 tallenne YouTubessaSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Kaupunginvaltuuston kokouksen 11.11.2024 esityslistaSiirtyy ulkoiselle sivustolle
-
Kaupunginhallituksen ehdotus kaupungin vuoden 2025 talousarvioksiSiirtyy ulkoiselle sivustolle
Kategorioiden arkisto: Tiedotteet
Aihealueet: Vaikuta ja tutustu ,
Avainsanat: Kaupunginvaltuusto , Päätöksenteko , Talousarvio , Vakaan talouden ohjelma ,
Kaikki artikkelit: Ajankohtaista