Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupunginhallitus käsittelee 4.12. opistopalvelujen tilaratkaisua

30.11.2023 Tiedotteet Kaupunginhallitus Kansalaisopisto Musiikkiopisto Palveluverkko Taidekoulu

Lasijulkisivuinen Kalevantalo, jonka edessä puita lehdissään sekä etualalla asfaltoitu autotie ja suojatie.
Peltosaaren koulun oppilaat käyvät koulua tällä hetkellä Kalevantalossa. Kuva: Jenniina Nummela

Riihimäen kaupunki suunnittele kansalaisopiston, taidekoulun ja musiikkiopiston palvelujen keskittämistä Kalevantaloon eli entisen kauppaoppilaitoksen tiloihin.

Kaupunginjohtaja Jouni Eho ehdottaa maanantaina 4.12.2023 kokoontuvalle Riihimäen kaupunginhallitukselle, että opistopalvelut eli kansalaisopisto, taidekoulu ja musiikkiopisto siirtyisivät Kalevantaloon vuonna 2028.

Kaupunginjohtajan ehdotus käsittää tiloja koskevan hankesuunnitelman käynnistämisen. Hankesuunnittelun yhteydessä selvitettäisiin myös Kalevantalon auditoriosiiven korjauskustannukset ja tarkennettaisiin Monarin peruskorjauskustannukset, joiden on arvioitu olevan noin 3 miljoonaa euroa. Jos kaupunginhallitus hyväksyy kaupunginjohtajan ehdotuksen opistopalvelujen siirtymisestä, valtuuston täytyy päättää palveluverkosta uudestaan.

Aiemman palveluverkkopäätöksen mukaan opistopalvelujen, kutomon ja Monarin tilojen piti sijoittua radan itäpuolelle rakentuvaan ns. Opistotaloon. Kaupungilla ei ole tällä hetkellä tonttia taloa varten.

Kaupungin tilasuunnittelu on selvittänyt neljää eri vaihtoehtoa opistopalveluille. Kalevantaloon suunniteltu ratkaisu on selvitystyön mukaan kustannuksiltaan edullisin. Hinta olisi noin 16,5 miljoonaa euroa. Muina vaihtoehtoina on selvitetty muun muassa uudisrakennusta sekä kolmea erilaista vaihtoehtoa, joissa opistopalvelut, taidekoulu ja nuorisopalvelut sijoittuisivat eri tavoin Kalevantalolle ja ns. vanhalle kaupungintalolle.

Tilasuunnittelun opistopalveluja koskeva selvitystyö on jatkoa kaupunginvaltuuston 29.8.2022 hyväksymälle palveluverkkopäätökselle sekä kaupunginhallituksen 27.2.2023 käynnistämälle vanhan kaupungintalon ja Kalevantalon tarveselvitykselle.

Tutustu kaupunginhallituksen 4.12. esityslistaan.

Lisätiedot