Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaupungin vuoden työyhteisöpalkinnon pokkasi kulttuuri- ja tapahtumapalvelut

16.12.2024 Tiedotteet Työskentele ja yritä Tapahtumat Kulttuuri Nuorisopalvelut Rekrytointi

Kolmetoista henkilöä ryhmäkuvassa juhlavassa tilassa. Kahdella kunniakirjat käsissään.
Roikka-palkinnon ja Roikka-kunniamaininnan saaneet tiimit. Kuva: Emmi Levonen

Kaupunki huomioi vuosittain Roikka-palkinnolla työyhteisöään, joka on esimerkillisesti kehittänyt työtään ja yhdessä tekemistä. Samassa palkintojenjakojuhlassa kaupunki palkitsee myös Vuoden esihenkilön ja Vuoden työntekijät.

”Palkintojenjakotilaisuus on minulle yksi työvuoden kohokohdista. On hienoa antaa tunnustusta niille yksiköille ja henkilöille, jotka ovat pitkäjänteisesti kehittäneet työtään. Meillä on huippuosaajia töissä, ja palkintojenjakotilaisuudessa tulee vain jäävuoren huippu esiin”, kertoo henkilöstön kehittämispäällikkö Päivi Ojanen.

Palkintojenjakojuhla pidettiin Riihimäen Teatterihotellilla 16. joulukuuta 2024. Roikka-palkinto myönnettiin tänä vuonna elinvoiman toimialaan kuuluvalle kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden yksikölle.

Kulttuuri- ja tapahtumapalveluiden Roikka-palkinnon perusteissa todetaan, että kulttuuri- ja tapahtumapalvelut on kehittänyt rohkeasti palvelujensa näkyvyyttä ja avoimuutta sekä lisännyt kuntalaisten kokemusta Riihimäestä elinvoimaisena kotikaupunkina. Kehittämistyötä on tehty yhdessä tiimin sisällä ja kaupunkiorganisaation sekä kuntalaisten kanssa. Kulttuuri- ja tapahtumapalvelut tukevat hyvin Riihimäen strategista tavoitetta vastustamattoman vartin kaupunkina.

Nuorisopalveluille Roikka-kunniamaininta

Palkintotilaisuudessa ojennettiin kunniamaininta toisellekin työyhteisölle, nuorisopalveluille.

Kunniamaininnan perusteluissa todetaan, että sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialaan kuuluva nuorisopalvelut toimii ansiokkaasti tulevaisuuden tekijöiden kasvattajana ja ohjaajana tavoitteenaan rakentaa reilumpaa ja turvallisempaa Riksua. Tiimi on kehittänyt omaa työtään ja nuorisotyön perustehtäviä viimeisen vuoden kuluessa monin tavoin vastaamaan muuttuneisiin palvelutarpeisiin, joita on tuonut muun muassa kasvanut maahanmuutto. Työyhteisön rohkeus ja ketteryys kokeilla erilaisia asioita on vahva. Työyksikössä on vahva yhteistoiminnallinen ilmapiiri ja he osallistavat kehittämistyöhön laajasti eri yhteistyötahoja.

Nuorisopalvelupäällikkö Marko Laitinen pokkasi tilaisuudessa myös Vuoden esihenkilö 2024 -palkinnon.

Vuoden työntekijöinä juhlassa palkittiin:

  • prosessi-insinööri Taru Hedman (Riihimäen Vesi)
  • erityisnuorisotyöntekijä Kaisa Nurminen
  • siivooja Reetta Peurala
  • eläintenhoitaja Iitamari Salo
  • sisäinen tarkastaja Piritta Vesaniemi
  • Vuoden opettaja: luokanopettaja Jukka Eronen, Eteläinen koulu
  • Vuoden kasvattaja: koulunkäyntiohjaaja Terhi Klemetti, Peltosaaren koulu

Vuoden työntekijä ja Vuoden esihenkilö -ehdokkaita saivat esittää kaikki kaupungin työntekijät sähköisellä kyselyllä syyskuun 2024 aikana. Palkinnot myönnettiin tänä vuonna kolmatta kertaa.

Lisätiedot