Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Etelä-Hämeen työllisyysalue hoitaa TE-toimiston tehtäviä ensi vuodesta lähtien

16.9.2024 Tiedotteet Työskentele ja yritä TE-uudistus Työllisyyspalvelut

Riihimäen kaupungin sekä Hausjärven, Janakkalan ja Lopen kuntien muodostama Etelä-Hämeen työllisyysalue aloittaa toimintansa 1. tammikuuta 2025, kun työ- ja elinkeinopalvelut siirtyvät valtiolta kuntien tehtäväksi. Tämän TE-uudistuksen myötä valtion työ- ja elinkeinotoimistot eli TE-toimistot lakkautetaan. Uudistuksen yhtenä tavoitteena on lisätä työvoimapalvelujen asiakaslähtöisyyttä.

– Työllisyysalueemme kunnista ei ole välttämätöntä lähteä toiseen kuntaan työvoimapalvelujen perässä, sillä palvelemme asiakkaita niin Riihimäellä, Hausjärvellä, Janakkalassa kuin Lopellakin. Muutos on myönteinen, sillä nykyisellään toimialueellamme on TE-toimiston palvelupiste ainoastaan Riihimäellä. Lisäksi kuntakokeilun myötä Janakkalan kunnan työllisyys- ja kotoutumispalveluissa on kunnan omien palvelujen ohella jo tarjottu TE-toimiston palveluja, kertoo Riihimäen kaupungin elinvoimajohtaja Anna-Riitta Kujala, jonka alaisuudessa työllisyysalue tulee toimimaan.

Vaikka palveluntarjoaja vaihtuu vuoden vaihteessa, TE-toimiston asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään erityistä. Etelä-Hämeen työllisyysalue tiedottaa mahdollisista muutoksista verkkosivuillaan.

Työllisyysalue järjestää myös työnhakijoina olevien kotoutujien palvelut. Uusi kotoutumislaki tulee voimaan samanaikaisesti TE-uudistuksen kanssa 1. tammikuuta 2025. Siitä lähtien kunta vastaa sekä työttöminä työnhakijoina että työvoiman ulkopuolella olevien kotoutumisen edistämisestä.

Voimaa työllisyyteen

Vuoden 2024 loppuun asti työ- ja elinkeinopalveluja tarjoavat valtion TE-toimistot, joita on Suomessa 15. Hausjärvi, Janakkala, Loppi ja Riihimäki kuuluvat Hämeen TE-toimiston toimialueeseen. Vuoden 2025 alusta TE-toimistojen tehtäviä tekevät kuntien muodostamat työllisyysalueet, joita tulee olemaan Suomessa yhteensä 45. Hämeen TE-toimiston toimialueelle eli Kanta- ja Päijät-Hämeeseen syntyy neljä eri työllisyysaluetta: Etelä-Hämeen työllisyysalue, TyöHäme, Päijät-Hämeen työllisyysalue ja Lahden työllisyysalue.

Etelä-Hämeen työllisyysalue on työvoimamäärältään pienimmästä päästä niin Hämeessä kuin valtakunnallisestikin. Työ- ja elinkeinoministeriö on edellyttänyt, että muodostaakseen työllisyysalueen kunnan tai kuntien työvoimamäärän tulee olla vähintään 20 000 henkilöä. Etelä-Hämeen työllisyysalueella asuu noin 28 000 ihmistä, jotka ovat aktiivisesti työmarkkinoiden käytettävissä. Työllisyysalue aikoo kääntää pienen kokonsa edukseen:

– Uskomme vakaasti, että pieni työllisyysalue voi tuntea paikalliset yritykset ja asukkaat paremmin kuin suurempi työllisyysalue. Pienehkönä työllisyysalueena meillä on erinomaiset mahdollisuudet kehittää työvoimapalveluja asukkaidemme ja paikallisten yrittäjien tarpeisiin sopiviksi. Lopputuloksena saamme toivon mukaan yhdistettyä työnantajat ja työnhakijat tehokkaasti ja inhimillisesti. Näin me lisäämme alueemme elinvoimaa ja luomme uskoa tulevaan, kertoo elinvoimajohtaja Kujala.

Työllisyysalueen palvelujen kehittäminen jatkuu pitkään

Uudistusta valmistelevat ohjausryhmä sekä kuusi alatyöryhmää. Riihimäen kaupunki on työllisyysalueen vastuukunta, mutta ohjausryhmässä ja alatyöryhmissä on edustajia myös Hausjärven, Janakkalan ja Lopen kunnista sekä Hämeen TE-toimistosta. Työllisyysalueen valmistelun eteen on tehty paljon työtä, ja tahti kiihtyy vielä vuoden loppua kohden.

– TE-uudistus on meille valtava muutos, mutta onneksi valmistelemme Etelä-Hämeen työllisyysaluetta hyvin laajalla osaajajoukolla. Jokaisella työryhmällä on vielä paljon tehtävää ennen vuodenvaihdetta, mutta yhdessä me onnistumme, sanoo Riihimäen kaupungin hallintojohtaja Petri Hirvonen, joka on johtanut työllisyysalueen valmistelua.

Kaikki valmistelu tähtää siihen, että vuoden vaihduttua työllisyysalue pystyy hoitamaan vähintäänkin lakisääteiset tehtävänsä. Toiminnan hiominen huippuunsa jää todennäköisesti myöhemmäksi.

– Palvelumme tuskin ovat aivan täydellisiä vielä tammikuussa, vaan niiden kehittäminen jatkunee vielä pitkälle ensi vuoteen. Teemme parhaamme, lupaa hallintojohtaja Hirvonen.

Asioi paikan päällä tai verkossa

Työllisyysalue tulee palvelemaan asukkaita ja yrityksiä jokaisessa alueen kunnassa. Toimipisteiden osoitteet ja palveluajat varmistuvat vuoden 2024 loppuun mennessä.

Töitä ja työntekijöitä voi hakea myös verkossa. Töiden ja tekijöiden kohtaamispaikka Työmarkkinatori.fi jää käyttöön, joten sieltä löytyy jatkossakin työelämään liittyvää tietoa, palveluja ja avoimia työpaikkoja. Lisäksi Etelä-Hämeen työllisyysalueella on omat verkkosivut verkko-osoitteessa www.ehtapalvelut.fi. Verkkosivustoa täydennetään syksyn mittaan, ja se tulee sisältämään eri asiakasryhmille hyödyllistä tietoa työllisyysalueen palveluista ja toiminnasta.

Lisätiedot