Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Asuntomessut ja kampushankkeen aiesopimus kaupunginhallituksen käsittelyyn

7.9.2023 Tiedotteet Asemanseutu Kaupunginhallitus Matkakeskus Messut

Hämeen ammattikorkeakoulun kampusalue kuvattuna ilmasta käsin.
Hyrian kampusalue Riihimäellä Sakonkatu 1:ssa.

Riihimäen kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan maanantaina 11. syyskuuta muun muassa kaupungin ja Suomen Asuntomessujen välistä varaussopimusta sekä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) ja Hyria koulutuksen kampushankkeen aiesopimusta.

Riihimäen kaupunki on neuvotellut Suomen Asuntomessut Osuuskunnan kanssa asuntomessujen järjestämisestä Riihimäellä kesällä 2027. Asuntomessujen järjestäminen tukisi kaupungin kasvutavoitetta sekä toisi esille kaupungin asumisen mahdollisuuksia. Asuntomessut järjestettäisiin Riihimäellä Kokon ja Jokikylän alueilla. Messuhankkeen toteutuminen edellyttää asemakaavan toteutumista kummallekin alueelle. Tonttien myynti ajoittuisi vuosille 2025 ja 2026.

Kaupunki ja asuntomessuorganisaatio ovat valmistelleet messuja yhteistyössä vuoden ajan. Yhteistyön tuloksena on syntynyt varaussopimus, jonka Suomen Asuntomessut on omalta osaltaan jo hyväksynyt. Sopimuksen hyväksymisen jälkeen Suomen Asuntomessut ei neuvottele muiden kaupunkien kanssa vuoden 2027 messuista. Varaussopimuksen mukaan kaupunki maksaa Suomen Asuntomessut Osuuskunnalle 59 000 euroa messuhankesuunnittelusta.

Varaussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen kaupunki ja messuorganisaatio aloittavat messujen yksityiskohtaisemman suunnittelun. Tavoitteena on allekirjoittaa yhteistoimintasopimus, jossa sovitaan yhteistyöstä, kustannuksista, vastuista ja velvollisuuksista. Varaussopimus raukeaa, mikäli yhteistoimintasopimusta ei ole allekirjoitettu 30.6.2024 mennessä.

Esityslistan ehdotuksen mukaan kaupunginhallitus päättää hyväksyä varaussopimuksen sekä edellyttää aitoa kehittämiskumppanuutta ja yhteiskehittämistä kaupungin, messuorganisaation ja sidosryhmäverkoston välille.

Riihimäen asemanseudulle suunnitellaan HAMKin kampusaluetta

Riihimäen kaupunki, Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) ja Hyria koulutus (Hyria) ovat käyneet neuvotteluja aiesopimuksesta, jonka tavoitteena on luoda Riihimäen asemanseudulle uusi kampusalue. Ammattikorkeakoulun uusi kampus voisi sijoittua joko Matkakeskuksen alueelle jo olemassa oleviin tai uusiin tiloihin tai Veturitallien pohjoispuolelle. Uusien tilojen rakentaminen tapahtuisi vuosina 2026–2027.

Samalla Hyria ostaisi käyttöönsä ammattikorkeakoulun nykyiset Riihimäen kiinteistöt. Hyrian tarkoituksena on siirtää osa Sakonkadun toiminnoistaan ammattikorkeakoululta vapautuvaan kiinteistöön. Lisäksi Sakonkadun kiinteistön asemakaavaa muutettaisiin vastaamaan osin uutta käyttötarkoitusta.

Kampushanke palvelee HAMKin tavoitetta kasvattaa opiskelijamäärää merkittävästi Riihimäen kampuksella ja käynnistää kaksi uutta englanninkielistä koulutusohjelmaa: Degree Programme in Sustainable Urban Design ja Degree Programme in ICT & Robotics. Näiden olisi tarkoitus käynnistyä syksyllä 2024.

Riihimäen kaupungilla robotiikka nähdään tulevaisuuden yleissivistyksenä, ja sitä opetetaan kaikille lapsille varhaiskasvatuksesta yläkouluun ja aina toiselle asteelle saakka. Ammattikorkeakoulun opinnot tarjoaisivat myös riihimäkeläisille opiskelijoille luontevan reitin hyödyntää ja kehittää vahvaa robotiikan osaamista.

Kaupunki varautuu rahoittamaan kampusinvestointia

Aiesopimuksen mukaan Riihimäen kaupunki varautuu rahoittamaan ammattikorkeakoulun uutta kampusinvestointia enimmillään 7,5 miljoonalla eurolla. HAMK osallistuu kustannuksiin vähintään samansuuruisella osuudella. Mahdollinen 15 miljoonan yli menevä osuus jää ammattikorkeakoulun maksettavaksi. Maapohjasta ei tule HAMKille kustannuksia. Lisäksi kaupunki sitoutuu kehittämään opiskelija-asuntotarjontaa.

Aiesopimus ei ole luonteeltaan sitova. Sopimuksen tavoitteena on vahvistaa toimijoiden yhteinen tahto. HAMKin ja Hyrian hallitukset ovat hyväksyneet aiesopimuksen tällä viikolla. Lopullinen sitoutuminen tapahtuu hankesuunnitelman hyväksymisen yhteydessä viimeistään 31.12.2026.

Päätösehdotuksen mukaan kaupunginhallitus hyväksyy aiesopimuksen ja oikeuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään sopimukseen vähäisiä muutoksia.

Kaupunginhallituksen esityslistaan voit tutustua kaupungin verkkosivuilla.