Luonnonsuojelualueet

Tämä Riihimäen ensimmäinen luonnonsuojelualue perustettiin Riihimäen kaupungin hakemuksesta ja Hämeen ympäristökeskuksen päätöksellä 26.5.2008. Vahteriston 121 hehtaarin suojelualue käsittää pääosan Vahteristonmäkeä ja Huhtionmäen länsipuolen sekä itäreunan ja on hyvin monipuolinen luontokokonaisuus.

Alueella on pääosin tuoreita ja lehtomaisia kangasmetsiä, mutta lisäksi monipuolisesti pieniä suoalueita. Arvokkaimpia alueita ovat Huhtionmäen lähteikkö sekä Vahteristonmäen korpinotko.

Yleisimpiä lajeja ovat mustikka, puolukka, korvissa lisäksi metsäkorte ja lehtomaisilla kankailla käenkaali. Kalliomäillä metsäkastikka, metsälauha, kielo, metsätähti, vanamo ja kanerva. Harvinaisimpia lajeja ovat korpien pitkäpääsara, luhtatähtimö ja hentosara.

Hatlamminsuo

Hatlamminsuo sijaitsee kumpuilevassa maastossa Hatlamminmäen lounaispuolella. Suon luonnonsuojelullinen arvo perustuu moniin eri suotyyppeihin, joita on kaikkiaan 40. Suo on laaja, suurelta osin luonnontilainen keidassuo, joka sijaitsee osin Hausjärven puolella. Hatlamminsuo on syntynyt järven umpeenkasvusta. Suon keskustassa on vieläkin jäljellä joitakin vesialueita eli allikoita. Valtaosin suo on mäntyvaltaista rämettä. Reunoilla on kuusivaltaisia korpia. Valtavarpuja alueella ovat komeasti kukkiva kanerva, variksenmarja, juolukka ja suokukka. Hatlamminsuon lounaisosaa kiertävät pitkospuut ja luontopolun opastaulut.

Hatlamminsuon vallitsevat kasvillisuustyypit ovat isovarpuräme ja tupasvillaräme. Suon
arvokkaimpia kasvillisuustyyppejä ovat lyhytkorsinevalaikut, allikot ja reunoilla mustikka- sekä ruoho- ja heinäkorvet. Hatlamminsuolla allikoiden reunoilla ja nevalaikuilla on runsaasti Etelä-Suomessa harvinaista valkopiirtoheinää (Rhynchospora alba) (kuva yllä) ja leväkköä (Scheuchzeria palustris).

Vaikka suo on säilynyt lähes luonnontilaisena, antaa suolla harjoitettu ihmistoiminta oman vivahteensa alueen luonteeseen. Sammalen nosto, ojitukset, hakkuut ja virkistyskäyttö ovat jättäneet jälkensä suolle. Hatlamminsuo on edelleen voimakkaassa virkistyskäytössä ympäri vuoden, marjastajia, ulkoilijoita ja luontoharrastajia liikkuu suolla runsaasti.

Hatlamminmäki

Hatlamminmäki on maakunnallisesti arvokas maisemansuojelualue geologisten arvojen takia. Hatlamminmäellä on näkyvillä Yoldianmerivaiheen aikainen muinaisrantavyöhyke, joka muodostui noin 10 000 vuotta sitten, kun jäätikkö suli ja Baltian jääjärvi muuttui Yoldianmereksi. Kivikot, louhikot ja mäen laki ovat myös metsälain 10 §:n mukaisia metsän monimuotoisuuden kannalta erityisen arvokkaita elinympäristöjä. Mäenrinteessä on myös useita jään kuljettamia siirtokivilohkareita. Hatlamminmäen Riihimäen korkein kohta on 165,4 metriä merenpinnasta ja Hausjärven puolella 169 metriä. Molemmat ovat kuntiensa korkeimpia kohtia.

Hatlamminmäen erikoisuus on myös sen kyykanta. Hatlamminmäki on kyykäärmeiden talvihorrospaikka. Kyiden mieluisia horrospaikkoja ovat juuri kivikot, kannot ja suomättäät. Muinaisrannan pyöreiksi hioutuneiden kivien lomassa käärmeet pääsevät matelemaan usean metrin syvyyteen. Yleensä ne horrostavat 0,5–2 metrin syvyydessä.

Haltamminmäki liittyy myös Riihimäen arvokkaimpaan luontokohteeseen Hatlamminsuohon, joka on suojeltu suomosaiikki. Valtio omistaa lähes koko Hatlamminmäen metsäalueen sekä Hatlamminsuota yhteensä noin 82 hehtaarin alalta. Hatlamminmäen metsä on pääosin käenkaali- mustikkatyypin tuoretta kangasmetsää, joka on suonreunan lähellä 60–80-vuotiasta ja rinteessä alle 60-vuotiasta. Ruohokasveista rinteissä kasvaa runsaasti oravanmarjaa, metsätähteä, käenkaalia, metsä- ja kangasmaitikkaa, kultapiiskua, lillukkaa, valkovuokkoa ja ikivihreitä talvikkeja, suon reunametsässä myös maariankämmekkää.

Alueen lintutiheys on tavanomainen. Siihen on vaikuttanut suon reunametsän pöntötys ja viereisellä tehdasalueella talvilintujen ruokinta. Alueen metsälajien kuten tiaisten ja rastaiden pesimätiheys on yli kaupunkimetsien keskitason. Alueella pesivistä lintulajeista yleisimpiä ovaat pajulintu, peippo, metsäkirvinen, punarinta, laulurastas, punakylkirastas, mustarastas, talitiainen, sinitiainen, kuusitiainen, hömötiainen ja puukiipijä. Harvinaisempia lajeja ovat pyrstötiainen, pikkukäpylintu ja pohjansirkku. Hatlamminmäki on oivallinen muutonseurantapaikka korkeutensa ja läheisen suon takia.

Suolijärven pohjoisrannalla sijaitseva Vatsian luonnonsuojelualue koostuu kallioista, joiden rinteillä on nuokkuhelmikkä-linnunhernetyypin kuivaa lehtoa ja alarinteillä imikkä-lehto-orvokkityypin ja sinivuokkokäenkaalityypin tuoreita lehtoja. Puusto on vanhaa. Kolmessa kohdassa on laajoja runkomaisten lehmusten kasvustoja. Lisäksi rinteillä kasvaa paikoitellen runsaastikin haapaa sekä koivua, pihlajia ja harmaaleppää, rannoilla myös tervaleppää. Kohteilla kasvaa vanhaa puustoa ja isoja lehmuksia. Rannat ovat maisemallisesti arvokkaita.

Suojaisassa Suolijärven lahden rantaosassa, minne Vähäjoki laskee, kasvaa vedessä
leveäosmankäämiä ja järvikortetta, rannalla kastikkaa ja ranta-alpia sekä luhtavuohennokkaa.

Salmenkallioiden itäpuolisimman kallion tyvellä kasvaa hyvin suuri lehmus. Rinteessä lehdossa kasvaa runsaana metsäliekosammal, sinivuokko, ahomansikka, käenkaali ja melko runsaana kivikkoalvejuuri, mäkilehtoluste ja imikkä. Pensaista kasvaa taikinamarjaa ja lehtokuusamaa.

Pienessä lahdenpoukamassa ennen etelään työntyvää niemeä kasvaa runsaana luhtasaraa ja myös rantayrttiä ja ratamosarpiota sekä melko korkeita tervaleppiä. Rinteen alaosissa lehtoa, missä runsaana lehto-orvokkia.

Luonnonsuojelualueen laajennusosalla pohjoisessa on lehtomaista käenkaali-mustikkatyypin metsää, jossa kasvaa paljon kivikkoalvejuurta, lillukkaa ja metsäkastikkaa, paikoitellen on mäkilehtolustekasvustoja. Pensaskerroksessa tavataan taikinamarjaa, vadelmaa ja lehtokuusamaa melko yleisesti. Metsän tuoreilla ja avonaisilla laikuilla on huopaohdaketta, vuohenputkea ja rätvänää sekä purtojuurta. Vähän kuivemmilla kohdilla kasvaa ahomansikkaa, sinivuokkoa ja puolukkaa. Mäntyvaltaisilla kalliopaljastumilla kanerva ja hietakastikka ovat valtalajeja. Kallioiden välissä on pieniä kosteikkoja, joilla kasvaa muun muassa tervaleppää, virpapajua, kastikoita, kurjenjalkaa ja pohjakerroksessa korpirahkasammalta.

Kallioiden laella puusto on siemenpuiden tapaan harvaa. Kenttäkerroksen valtalajeina ovat sananjalka ja kanerva. Kalliorinteillä kasvaa metsäkurjenpolvea ja taikinamarjaa. Laajennetun suojelualueen sisällä sijaitsee kaksi kesämökkiä eri kallioiden tyvellä kaukana rannasta.

Vanhan luonnonsuojelualueen rajalle etelään, kohti Salmenkallioita mennessä on pääosin mustikkakankaita, mutta paikoitellen myös kuivan lehdon laikkuja, joissa kasvaa ahomansikkaa, sinivuokkoa ja kevätlinnunhernettä. Sanajalkalaikkuja kasvaa valoisammilla kohdilla. Maasto on kivikkoista ja kallioista, eikä lahopuuta juurikaan ole. Metsä on kuusivaltaista sekametsää, puusto melko harvassa. Haapakasvustoja ja lehtomaisia laikkuja kasvaen lehtokuusamaa, näsiää ja hiukan mustakonnanmarjaa.

Hirvijärven itärannalla sijaitseva Haukkavuorenmaan alue on pienpiirteisesti vaihtelevaa, kallioista metsämaastoa, johon sisältyy Hirvijärven rantaa. Alueella on kalliomäkiä, kaksi lampea, Kenkiänlahden rantakosteikko ja turvekankaaksi kuivunutta suota. Metsät ovat puustoltaan vaihtelevia lehtomaisen kankaan sekametsiä ja lehtipuumetsiä, joiden lisäksi on kalliomännikköä ja kuusikoita. Ikäluokista eniten on varttunutta metsää.

Alueen erityisarvona on monipuolisuuden ja keskiravinteisten kallioiden lisäksi useat kasvillisuudeltaan edustavat pienet lehtometsäkuviot. Alueella on runsaasti uhanalaisten luontotyyppien hyvää suojeluarvoa osoittavaa lajistoa. Luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä osa-alueita ovat Myllylammi rakentamattomana lampena, Myllylammen ja Kalatonlammen välinen suo runsaspuustoisena turvekankaana, Jänissaaren metsä lehtona ja lehtomaisena kankaana, Haukkavuoren kalliomäki luonnonmetsänä ja kalliona, Suntinniityn lehto ja Kenkiänlahden rantakosteikko. Suntinniityn niemen kärjessä on kalliomäen vanhaa havupuusekametsää, joka on Hirvijärven vesistömaisemassa tärkeä erityiskohde samoin kuin Haukkavuorenmaan rinnemetsä ja Koterinkallio.

Haukkavuorenmaa on valtion omistama METSO-suojeluohjelman kohde.

Korttionmäki on kalliopohjainen ja varttunutta metsää kasvava pääosin tuoreen kankaan mäki. Alueella esiintyy eri metsätyyppejä lehtolaikuista kalliopaljastumiin. Puusto on hoidettua ja melko tasarakenteista, valtapuustona kuusi, rauduskoivu ja haapa.

Alueella sijaitsee myös jo aiemmin luontotyyppeinä suojellut jalopuumetsiköt, jotka jäävät kokonaisuudessaan suojelualueen sisälle. Metsälehmuksia esiintyy runsaasti myös luontotyyppialueiden ulkopuolella.

Alue on rauhoitettu vuonna 2023 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Mäkelä-Lepolan luonnonsuojelualue sijaitsee kokonaisuudessaan luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaaksi tunnistetulla ja seurannassa olleella LUMOS-alueella. Kassoskivenmaan alue on todettu Riihimäen edustavimmaksi luonnonmetsäalueeksi ja soveltuvan  erinomaisesti METSO-suojeluun.
Luonnonsuojelualue koostuu kasvupaikoiltaan ja maastonmuodoiltaan vaihtelevasta havupuuvaltaisesta metsäalueesta. Puusto on pääosin noin
80–100-vuotiasta kuusta. Ylispuusto koostuu 100–120-vuotiaista männyistä, jotka ovat yleisesti kilpikaarnoittuvia, osa kilpikaarnaisia. Lehtipuusto on pääasiassa koivua, mutta alueella esiintyy myös järeitä haapoja sekä harmaa- ja tervaleppiä. Alueen itäosassa on eri-ikäisrakenteinen korpi, joka ei ole vesitaloudeltaan luonnontilainen. Alueen itärajalla on pienialainen tuore lehto, joka on metsälain tärkeä elinympäristö. Lahopuustoa esiintyy koko alueella, paikoin hyvinkin runsaasti. Pääosa lahopuustosta on tuulenkaatoja ja maapuita, mutta myös keloja ja kuollutta pystypuuta esiintyy yleisesti.

Alue on rauhoitettu vuonna 2024 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Paalijoki sijaitsee Riihimäen kaakkoisosassa Hyvinkään rajalla. Paalijoki virtaa kapeassa, korkeiden gabrosta koostuvien kalliojyrkänteiden muodostamassa kanjonissa kohti Vantaanjokea, mutta keväisin tulvivan joen rantamilla on myös niittymäistä kasvillisuutta. Joen länsipuoli on puustoltaan enimmäkseen kuusivaltaista tuoretta kangasmetsää, tosin lohkareisilla kalliojyrkänteillä vallitsee mänty. Joen itäpuoli on karumpaa mänty- ja kuusivaltaista puolukkatyypin sekametsää, jossa sekapuuna on jokunen koivu ja pihlaja. Metsät ovat myös vanhempia ja luonnontilaisemman oloisia. Paalijoen rannoilla on komeat, pystysuorat kalliojyrkänteet useammassa kohdassa kanjonia.

Vedessä kasvaa ratamosarpiota, rantapalpakkoa ja vesitähteä. Kostealla rantaniityllä kasvaa muun muassa mesiangervoa, rönsyleinikkiä, rantaminttua, virmajuurta, ranta-alpia, ruokohelpiä, nurmilauhaa, purtojuurta ja metsäapilaa. Kosteilla luhtaniitty laikuilla ovat yleisiä suokeltto, suohorsma ja jouhisara. Lähellä Ojaniittyä on pari kotkansiipeä ja korpikaislaa kasvavaa saniaislehtolaikkua. Lähempänä Hyvinkään rajaa on rehevää käenkaali-mesiangervotyypin kosteaa suurruoholehtoa. Kenttäkerroksessa kasvaa mesiangervon lisäksi lehtotähtimöä, syyläjuurta, käenkukkaa, nokkosta ja paikoin keltaängelmää.

Kuusivaltaisessa kangasmetsässä Paalijoen länsipuolella kasvaa peittävän seinäsammalmaton seassa runsaasti nuokkutalvikkia sekä muun muassa yövilkkaa ja valkolehdokkia. Sienistä esiintyy runsaasti lampaankääpää sekä hiukan suppilovahveroa.

Luonnonsuojelualue koostuu kasvupaikoiltaan ja maastonmuodoiltaan vaihtelevasta havupuuvaltaisesta metsäalueesta. Puusto on pääosin noin 100–120-vuotiasta kuusta. Lisäksi monin paikoin kasvaa 100–140-vuotiaita mäntyjä, jotka ovat kilpikaarnoittuneet. Lehtipuusto on pääasiassa noin 50–70-vuotiasta raudus- ja hieskoivua, mutta kosteilla kasvupaikoilla esiintyy myös tervaleppää. Puusto on paikoitellen eri-ikäisrakenteista ja alueella on luontaisia latvusaukkoja. Rauhoitettavalla alueella esiintyy myös metsälain 10 §:n mukaisia erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Alueen luoteisosassa sijaitsee luonnontilainen rehevä korpi ja pohjoisrajalla vähäpuustoinen suo. Alueen lounaisosassa on karukkokankaita vähätuottoisempi kallio. Alueen itäosan poikki virtaa pohjois-eteläsuunnassa puro, joka on uomaltaan pääosin luonnontilainen. Puro laskee alueen koillisnurkassa koneellisesti kaivettuun pieneen lampeen. Alueen lounaisosassa sijaitsee Kassoskivet. Kassoskivet on luonnonmuodostuma, joka koostuu kahdesta suuresta toisissaan kiinni olevasta siirtolohkareesta. Lahopuustoa esiintyy koko rauhoitettavalla alueella, paikoin runsaasti. Pääosa lahopuustosta on eri-ikäisiä tuulenkaatoja ja maapuita, mutta myös keloja ja kuollutta pystypuuta esiintyy yleisesti.

Alue on rauhoitettu vuonna 2024 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Alueen eteläosa on kumpuilevaa kangasmetsää, jonka kuivat osat ovat kuivahkoa kangasta ja kumpareiden välissä on pienialaisia soistumia. Keskiosassa sijaitseva suo on syntynyt lammen umpeenkasvun seurauksena.

Alueen pohjoisosassa on entiselle pellolle ja niitylle luontaisesti syntynyttä lehtipuu-kuusi -sekametsää. Alueella on myös suurikokoisia haapoja kasvava yhtenäinen metsäalue. Pohjoisosa on pääosin lehtomaista kangasta, mutta myös lehtoja on useampana pienialaisena laikkuna.

Alue on rauhoitettu vuonna 2023 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Kannistonmetsän luonnonsuojelualue sijaitsee Hakamäellä, Vatsianjärven pohjoispuolella. Eri lehtotyyppien lisäksi alue käsittää kalliometsää, pienialaisia kalliopaljastumia, jyrkänteitä ja lehtomaista kangasta. Vanhassa ja varttuneessa kuusivaltaisessa metsässä kasvaa järeitä haapoja, rauduskoivua, tuomea, pihlajaa ja vaahteraa. Lisäksi alueen sisällä on kaksi erillistä metsälehmusaluetta, joissa kasvaa yhteensä noin 100 järeää lehmusta.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena.

Kolisevanmaan luonnonsuojelualue sijaitsee Hirvijärven pohjoisrannalla, Pähkinistönmäen eteläpuolella.

Alue on kasvillisuustyypiltään pääosin tuoretta tai kosteaa lehtoa, jossa kasvaa eri-ikäistä havu- ja lehtipuustoa. Myös metsälehmusta ja pähkinäpensasta esiintyy. Alueeseen sisältyy myös historiallisia muinaisjäännöksiä, naurisaumoja sisältävä avohakkuualue.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena.

Hirvenojan luonnonsuojelualue sijaitsee Riihimäen pohjoisosassa. Alue käsittää runsaspuustoisen kangasmetsäalueen, jossa on runsaasti lahopuuta. Puuston keski-ikä on yli 100 vuotta ja koko alue on ollut kaiken metsänkäsittelyn ulkopuolella noin 25 vuotta.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena.

Vantaanjokivarren luonnonsuojelualue käsittää noin 800 metrin matkan joen pohjoisrantaa. Rauhoitetun alueen leveys vaihtelee 30 metristä 150 metriin. Puusto on lehtipuuvaltaista, valtapuuna harmaa- ja tervaleppä, tuomi ja pihlaja. Alueella esiintyy myös yksittäisiä runkomaisia metsävaahteroita. Ravinteellisuus vastaa pääosin lehtomaista kangasta, mutta paikoin alueelle on kehittymässä lehdon piirteitä.

Alueella on runsaasti virkistyskäyttöä ja se toimii myös läheisen koulun lähiluonto- ja opetusmetsänä.

Alue on rauhoitettu vuonna 2023 osana HELMI-elinympäristöohjelmaa.

Ihantolan purolehdon alue on lehtomaisen kankaan metsää ja kosteaa lehtoa. Puusto on vanhaa ja tiheää kuusisekametsää, jossa myös entisen pha-alueen ympäristössä suuria koivuja ja raitoja sekä nuoria lehtipuustolaikkuja.

Lounais-koillissuuntainen puro on hiekkapohjainen ja kivinen. Sen varrella kasvaa runsaasti mm. harmaa- ja tervaleppää, raitaa ja tuomea. Puronvarsi on lehtoa ja lehtokorpea. Alueen keskellä sijaitsee myös luonnonmuistomerkkinä rauhoitettu suurikokoinen mänty.

Alue on rauhoitettu vuonna 2023 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Pojansillan luonnonsuojelualue sijaitsee Vähäjärven etelärannalla. Alueella sijaitsee runsaasti lahopuustoa ja jyrkästi rantaan laskevaa kallioaluetta. Ravinteellisuudeltaan alue on pääosin lehtoa ja lehtomaista kangasta sekä kallioalueet karukkokangasta ja kitumaata. Rauhoitettavalla alueella sijaitsee kaksi erillistä metsälehmusaluetta.

Epranoja on uomaltaan varsin luonnontilainen, melko kirkasvetinen, paikoin kivinen ja paikoin hiekkapohjainen. Itäisin kohde sijaitsee Myllypakan pohjoispuolella ja rajautuu tiehen ja peltoon. Ojassa on tällä osuudella pieniä koskipaikkoja. Ojan varsi on rehevää suurruoholehtoa ja saniaislehtoa. Purosta on kunnostuksen avulla tullut arvokas lohikalavesistö.

Epranojalla Myllypakan itäpuolella saniaislehdossa kasvaa muun muassa imikkää, lehtotähtimöä, suokelttoa, hiirenporrasta ja kotkansiipeä. Ojassa kasvaa purolitukkaa, isovesitähteä ja rannoilla ja kivillä myös palokeuhkosammalta ja kevätlinnunsilmää.

Epranojan keskiosa on lehtipuuvaltainen metsäsaareke, sen kasvillisuus koostuu pääosin mesiangervosta ja nokkosesta, lisäksi esiintyy muun muassa hiirenporrasta, luhtalemmikkiä ja karhunputkea. Purossa kasvaa purolitukkaa ja paikoin kiviin kiinnittyneenä isonäkinsammalta.

Epranojan länsiosassa on ojanvarressa rehevää suurruoholehtoa. Ylempänä rinteessä on tuoretta lehtoa kasvaen muun muassa käenkaalia ja sinivuokkoa. Puustossa esiintyy kuusen lisäksi lähempänä ojaa haapaa, harmaaleppää ja tuomea. Tekolammen rannan lähellä kasvaa mesiangervoa ja nokkosta runsaimmin. Rannassa esiintyy vehkaa, vedessä palpakko- ja uistinvitakasvustoja.

Rauhoitettava alue on lähes kokonaan lehtoa ja rannan läheisillä osilla on havaittavissa tihkuvetisyyttä. Se on osa laajempaa rantaluhtaa, vähäpuustoista rantakosteikkoa ja takametsää. Puusto on pääosin lehtipuu-kuusi -sekametsää. Lehtipuusto on suurelta osin tervaleppää.

Alue on rauhoitettu vuonna 2023 METSO-suojeluohjelman kohteena.

Hirvenojanmetsän luonnonsuojelualue sijaitsee Riihimäen pohjoisosassa pääradan länsipuolella.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena vuonna 2023 määräaikaisesti 20 vuodeksi.

Vanhaan Kormuntiehen rajautuva Seljan luonnonsuojelualue käsittää asutuksen tuntumassa olevan luonnontilaisen ja erittäin runsaspuustoisen metsäalueen, jolla on lahopuustoa runsaasti. Alueeseen sisältyy vähäinen määrä niittyä, joka toimii viherpeitteisenä suojavyöhykkeenä luonnontilaisen kaltaiselle purolle. Ravinteellisuudeltaan alue on pääosin lehtoa ja lehtomaista kangasta.

MiikaRock’n luonnonsuojelualue sijaitsee Vatsianjärven itäpuolella Väliojan varressa. Alueella on lehtoa ja lehtomaista kangasmetsää, jossa on paljon järeitä haapoja ja lahopuuta.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena.

Lupposen luonnonsuojelualue on pääosin lehtomaista kangasta. Puusto on osin kerroksellista ja kuusivaltaista. Lahopuusto on pääosin tuulenkaatoja ja eri lahoamisvaiheessa olevia maapuita. Alue soveltuu liito-oravan elinympäristöksi.

Alue on rauhoitettu METSO-suojeluohjelman kohteena vuonna 2023.

Luonnonsuojelualue koostuu kasvupaikoiltaan rehevästä metsäalueesta. Alueen länsiosa on havupuuvaltaista lehtomaista kangasta, itäosa leh-
tipuuvaltaista tuoretta lehtoa. Puusto on paikoitellen eri-ikäisrakenteista ja alueella on luontaisia latvusaukkoja. Alueen länsiosassa puusto on pääosin noin 105-vuotiasta kuusta. Lisäksi länsiosassa kasvaa myös jonkin verran iäkkäämpiä mäntyjä. Alueen itäosassa pääpuulajina on rauduskoivu. Lisäksi kasvaa kuusta ja vähäisessä määrin harmaaleppiä ja järeitä haapoja. Alueella ei ole tehty metsätaloudellisia hakkuita kymmeniin vuosiin. Lahopuustoa esiintyy runsaasti. Pääosa lahopuustosta on tuulenkaatoja ja maapuita, mutta myös kuollutta pystypuuta esiintyy yleisesti.

Alue on rauhoitettu vuonna 2024 METSO-suojeluohjelman kohteena.