Muut arvokkaat luontokohteet

Vantaanjoen laajentumana syntynyt rehevä ja umpeen kasvava Arolammi on peltojen ympäröimä kosteikko. Alue on merkittävä vesi- ja rantalinnuston pesintä- ja ruokailupaikka. Arolammin rantojen kasvillisuus on muuttunut melko paljon 8.2.2003 rakennetun pohjapadon jälkeen. Pato on tasannut vedenpinnan 84,5–85 metrin tasoon. Ilmeisesti vedenpinnan nousu ja jääminen korkeammalle tasolle pysyvästi, on aiheuttanut lisää pajukkojen ja rantakoivujen jäämistä veden alle ja niiden poistamista rannoilta. Varsinkin Arolammin luoteispäädyssä puustoa tai pajuja ei ole juuri lainkaan.

Arolammin pohjassa on lähteitä, jotka parantavat veden laatua. Lähteiden kohdalla vesi pysyy sulana talvellakin kylmimpiä viikkoja lukuun ottamatta.

Lammen etelä- ja pohjoisrannalla on pajukkoluhtia. Itse lampea reunustaa rehevä saraikkorantaluhtavyöhyke, jossa kasvaa muun muassa viiltosaraa, vesihierakkaa, ruokohelpiä, mesiangervoa, viitakastikkaa, luhtasaraa ja kurjenmiekkaa. Vantaanjoen varressa, alueen länsiosassa on komeita haapoja ja raitoja sekä harmaaleppää. Märkyys häiritsee rannassa liikkumista.

Rantaa kiertävät eri kasvillisuusvyöhykkeet. Uloimpana on saroja, rantakukkaa, leveäosmankäämiä, vesihierakkaa ja ruokohelpiä kasvava vyöhyke, paikoitellen nokkosta ja mesiangervoa kasvaa runsaasti. Sitä ulompana vedessä on järviruokovyöhyke ja avovedessä ulpukkaa. Lammen vesikasveja on niitetty kuuden vuoden ajan.

Hiivolan kylässä sijaitsevan Hiirenkallion nimen arvellaan alun perin tarkoittaneen Hiidenkalliota. Hiirenkallion nurmilaukkakasvusto on havaittu ensimmäisen kerran jo 60 vuotta sitten, mutta on edelleen runsas: vuoden 2011 laskennassa löytyi 106 fertiiliä nurmilaukkaa. Uudessa vuoden 2011 alueuhanalaisluokituksessa nurmilaukka on lisätty alueellisesti uhanalaisten lajien listaan myös Riihimäen seudulla.

Nurmilaukan seurana kasvaa yleisimpinä lajeina heinätähtimö, ahosuolaheinä, rohtotädyke, metsälauha ja niittyleinikki. Valtakunnallisesti silmälläpidettävää ja harvinaistunutta jäkkiä löytyy kalliolta pieni kasvusto. Muita harvinaisia lajeja kalliolla on jäykkärölli ja karvakiviyrtti.

Herajoella sijaitseva Kassoskivenmaan metsäalue muodostuu kalliomäestä ja sitä matalammista mäistä sekä niiden välisistä soista. Pikkusuot ovat pääosin ruohoisia korpia sekä saranevoja ja sararämeitä. Läntisin suo on mustikkaturvekangasta. Soiden allikoissa kasvaa karpaloa, pullosaraa ja harmaasaraa. Kassoskivenmaan rämeiltä löytää pallosaraa ja muurainta, korvista puolestaan jouhivihvilää, raatetta ja rätvänää.

Eteläosan jyrkänteeltä on komea näköala. Kalliolla kasvaa kissankäpälää ja huopakeltanoa. Kaakkoisosan notkossa on pieni puro, joka virtaa tienvarressa olevaan kaivantoon. Puronotkon valtapuut ovat kuusi ja hieskoivu. Kenttäkerroksessa kasvaa metsäkortetta, korpikastikkaa, korpiorvokkia ja pohjakerroksessa rahkasammalia. Kassoskivet, kaksi suurta siirtolohkaretta, ovat edelleen paikallaan. Metsä on osin varttunutta käenkaali-mustikkatyypin lehtomaista, osin mustikkatyypin tuoretta kuusikkoa. Paikoin on nuorta männikköä ja taimikkoa. Pohjoisosassa on myös järeähköä mäntyvaltaista puolukkatyypin kuivahkoa sekametsää.

Kuusikoissa esiintyy yövilkkaa useita kasvustoja, samoin mäntykukkaa. Yövilkka viihtyy vanhoissa ja sammaleisissa kangasmetsissä, kuten Kassoskivenmaalla. Puissa on paikoin 20 cm:n pituista naavakasvustoa.

Kormun korpi sijaitsee Riutan alueen ja Sipilänmäen välissä. Kormun korven itä- ja länsiosissa on tehty avohakkuita. Rauhoitetusta kelomännystä länteen kulkevan puron varrella kasvaa kotkansiipeä sekä korpi-imarretta ja mesiangervoa. Lahopuuta on runsaasti pystyssä ja maassa. Vanhan kuusikon metsässä oravanmarja ja käenkaali ovat runsaita.

Kormun korven eteläosa rajoittuu metsäautotiehen ja pohjoisosa peltoon. Jokseenkin luonnontilainen metsä on enimmäkseen tuoretta lehtoa. Lahopuuta on runsaasti sekä maa- että keloutuvina pystypuina, joita edustaa muun muassa vanha, rauhoitettu mänty. Kenttäkerroksessa vallitsevat käenkaali, oravanmarja ja valkovuokko, paikoin esiintyy myös lehto-orvokkia ja tesmaa. Kasvillisuustyyppi vaihtelee rehevästä käenkaali mesiangervotyypin kosteasta lehdosta saniaislehtoon. Märemmissä kohdissa on ruoho- ja saniaiskorpea. Kenttäkerroksessa vallitsevat kotkansiipi, mesiangervo, korpi-imarre, nokkonen, rentukkaa, lehtoleinikki ja hiirenporras. Metsän halki virtaavan kirkasvetisen ojanvarressa on saniaiskorpea. Metsikössä on hiihtäjille rakennettu nuotiopaikka.

Kunausoja laskee Lopen rajan Kunaussuolta kohti Vähäjärveä ja Paalijärveä. Vähäjärven kylässä sijaitseva Kunausoja on loiva puronotko kahden tilan peltojen välissä pihapiirien tuntumassa. Ruskeavetisen puron uoma on paikoin luonnontilainen, paikoin perattu.

Eteläpuolinen niitty on mullilaitumena rantaan saakka. Pohjoispuolen keskiosan koivikosta on harvennettu haapaa ja raitaa, alue on harvapuustoinen ja risukkoinen. Myös eteläpuolella on tehty jonkin verran puuston alaharvennusta, ja maassa on sen seurauksena oksia. Puron yli on mullilaitumen lähellä kaatunut iso pihlaja.

Alue on paikoin vaikeakulkuista korkean mesiangervo-, nokkos- ja hiirenporraskasvillisuuden takia. Kunausojalla kasvaa muun muassa suo-orvokkia, rentukkaa, karhunputkea, lehtoarhoa ja puna-ailakkia.

Mahlamäki ja Kutinhaka ovat peltojen ympäröimiä kumpuilevia metsäsaarekkeita. Kutinhaka on reilun kolmen hehtaarin suuruinen monimuotoinen metsäalue pikkutien vieressä ja Mahlamäki kivinen haapavaltainen metsäsaareke. Mahlamäen ja Kutin välillä on vielä kolmas, pieni haapasaareke. Kutinhaka on länsiosastaan erittäin vaihteleva metsikkö. Paikoin on tiheää kuusikkoa, paikoin istutusmännikköä tai kookkaita monihaaraisia mäntyjä sekä pellon reunassa korkeaa ruohoa kasvava puhdas pihlajikko. Alueella on lisäksi koivikoita, raitaryhmä, tuomia sekä sananjalkaa kasvavia pieniä aukeita alueita. Myös aluskasvillisuus on erittäin vaihtelevaa ja monilajista. Kutinhaan itäosa on kuusivaltaista metsää.

Kutinhaan lehtomaisessa metsässä kasvaa tesmaa ja sudenmarjaa, aukkokohdissa puolestaan purtojuurta, harakan- ja kissankelloa, niukemmin peuran- ja kurjenkelloa ja hakamaapoimulehteä. Aholeinikkiä löytää paikoitellen niittymäisiltä aukoilta.

Mahlamäen hakamaisella kumpareella kasvaa metsäapilaa, särmäkuismaa, kieloa, nurmikaunokkia, puolukkaa, pukinjuurta ja niittynätkelmää. Pellon reunan rinteeltä löytää mäkitervakkoa, peurankelloa ja yksittäisiä pölkkyruohoja.

Herajoen keto on ketomainen tienluiska Herajoen Valio Oy:n meijerin vieressä. Heinäkuun puolivälissä ketoluiska on hyvin värikäs mäkikuismien ja keltamataran ym. kukkien kukkiessa. Kasvillisuus on yllättävän tiheää ja ketolajeista koostuvaa. Heinien ja mäkitervakon vähäisyyden ja muiden ketolajien runsauden vuoksi suorastaan epäilee, että keto olisi kylvämällä perustettu. Niin myös on tehty, eli kaupungin puistotoimen toimeksiannosta siemenseos on kylvetty ruiskuttamalla rinteeseen vuonna 2006.

Runsaimpia lajeja ovat mäkikuisma, keltamatara, nurmirölli, siankärsämö, niittynätkelmä ja ahdekaunokki. Melko runsaita lajeja ovat peurankello, punanata, lampaannata, pukinjuuri, keltasauramo, keltakannusruoho ja ketoneilikka.

Luiskassa kasvaa lisäksi nuokkukohokkia, mäkitervakkoa, maahumalaa, peltovirvilää, metsänätkelmää, kelta-apilaa ja hiukan harmiota, ketokaunokkia, ruusuruohoa ja kissankelloa. Heinälajeista luiskassa kasvaa ainakin nurmirölliä, lampaannataa, punanataa ja jäykkänataa.

Paalijärven etelärannan harjurinne viettää pohjoiseen Paalijärven rantaan. Uimarannan takana olevan rinteen metsien avohakkuut ovat jo osin peittyneet lehtipuustolla. Metsiä on muuallakin harvennettu.

Uimarannan kohdalla on harvinainen hernesaraniitty, jonka valtalajeja ovat hernesaran lisäksi luhtarölli, suo-orvokki, rantavihvilä, silmäruoho, valko-apila ja pikkulaukku. Muina lajeina sisämaassa hyvin harvinainen hina sekä kosteammin kohdin pyöreälehtikihokki. Sienistä niityllä kasvaa niittylajia helovahakasta (Hygrocybe sp). Rantaa kiertää järviruokovyöhyke ja vedessä esiintyy järvikorte-, lumme-, uistinvita- ja ulpukkakasvustoja. Muita rannan lajeja ovat suoputki, luhtakuusio, purtojuuri ja punasänkiö.

Alueella on metsäpuro, joka saa alkunsa korpijuotista heti Harjumaantien toiselta puolelta. Puron itäpuolelle on tehty avohakkuu pääosin puroon rajoittuvana. Puron varressa kasvaa yhä harvinaista jänönsalaattia. Rannassa, vesirajan tuntumassa on joitain todella komeita tervaleppiä. Rantametsät ovat kohteen keskivaiheilla tuoretta käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa sekä rehevää käenkaalimesiangervotyypin kosteaa suurruoholehtoa sekä hiirenporras-käenkaalityypin saniaislehtoa. Paalijärven rantaluhdan kasveja ovat muun muassa pullo-, jouhi- ja luhtasara, kurjenmiekka, myrkkykeiso, ranta-alpi, vehka, rantakukka, leveäosmankäämi ja suoputki.

Lehmusmetsikkökohde

Pähkinistönmäen laelle on myönnetty ympäristönhoitotukea, se on metsälain avainbiotooppi. Pähkinistönmäki on laaja kalliomäki, jonka laella on mäntyä kasvava jäkäläkallio ja lounais- ja etelärinteellä kasvaa runsaasti runkomaisia lehmuksia (noin sata runkomaista lehmusta).

Kaakkoisrinteellä kasvaa lisäksi pähkinäpensaita. Kaakkoisrinteen tyveltä avautuu tasanne, jolla on tehty ennen vuoden 1999 kartoitusta hakkuu, jossa myös lehmuksia ja pähkinäpensaita on tuhoutunut.

Etelä-lounaisrinne on tähän verrattuna melko luonnontilainen. Kuusivaltaisen rinnemetsän seassa kasvaa koivua, haapaa, pihlajaa ja harmaaleppää.

Pohjois-länsirinne on kangasmetsää ja metsäkastikka- ja mustikkavaltaista. Muinaisrantakivikkoa noin 130 mpy vaiheilla pohjoisrinteellä.

Etelärinteen yläosa on kuivaa nuokkuhelmikkä-kevätlinnunhernetyyppiä ja alaosa tuoretta imikkä-lehtoorvokkityyppiä. Rinteen alaosassa puusto on harvempaa ja aukkoisempaa.

Raiskionlampi ja suoalue sijaitsevat notkossa Pähkinistönmäen pohjoispuolella. Kohteen kaakkoispuolella on hakkuuaukko. Raiskionlampi on pieni, suorantainen lampi. Lampea ympäröivällä suolla on vanhoja ojia ja turpeennoston jälkiä, mutta osa suosta on suhteellisen luonnontilaisen näköistä. Suotyypit ovat pääosin karuja rämeitä ja korpia sekä pienialaisia nevalaikkuja. Puusto on enimmäkseen kituliasta mäntyä. Alue on metsätalouden ympäristötukikohdetta.

Vallitsevat kasvillisuustyypit Raiskionlammen suolla ovat isovarpu- ja kangasräme, rämemuuttuma ja lyhytkorsineva. Lammen ympärillä kasvaa pyöreälehtikihokki, leväkkö, mutasara, riippasara ja suoputki. Ympäröivältä rämeeltä löytää muun muassa vaivaiskoivua ja suomuurainta.

Riutan alue on osa Salpausselältä luoteeseen kulkevaa pitkää harjujonoa. Riutta on suppamaastoa, jossa on suuret korkeuserot. Alueella toimii perheliikuntakeskus ja ajoharjoitusrata sekä tanssilava. Lisäksi alueella on lukuisia ulkoilupolkuja, maastossa jousiammuntatauluja, muutama urheilukenttä ja sorakuoppia. Riutan tekee luonnoltaan arvokkaaksi harjujen ja suppien lisäksi sinne kätkeytyneet lukuisat ja monipuoliset suot.

Metsien osalta paras alue on suhteellisen luonnontilainen Riuttanlukkojen suppamaastoalue, jossa valtapuu on kuusi. Seassa kasvaa mäntyä, suuria koivuja ja nuorehkoa haapaa. Alueen eteläpäässä on jyrkähkörinteinen suppasuo, joka on tyypiltään sararämettä. Puusto on pientä hieskoivua. Kenttäkerroksessa vallitsee jouhi- ja pullosara ja pohjakerroksessa jokasuonrahkasammal.

Toinen kohteen soista on Lopen kuntaan rajoittuva, kaunis ja verraten runsasravinteinen suo. Reuna on rämekorpea, jossa kasvaa mäntyä, koivua ja kuusta. Kenttäkerros on varpujen, muun muassa suopursun, juolukan, variksenmarjan ja kanervan, vallitsemaa. Valtaosa suosta on lyhytkorsinevan ja rimpinevan mosaiikkia. Lyhytkorsinevaosuuksilla kasvaa enimmäkseen karpaloa ja suokukkaa. Märillä rimpipinnoilla kasvaa vaativampaa suokasvilajistoa, kuten villapääluikkaa ja valkopiirtoheinää. Suon eteläpäässä on tervaleppäkorpireunus, jossa tervalepän lisäksi kasvaa haapaa, hieskoivua ja raitaa.

Taipaleen katajaketo sijaitsee Taipaleenmäen metsän lounaispuolella. Katajaketo on katajaa kasvava kapeaharjainen keto, joka puolukan ja muiden metsälajien runsauden vuoksi kuuluu kangasketoihin. Katajaketoa on laidunnettu vielä muutamia vuosia sitten.

Runsaimpia lajeja kedolla ovat puolukka, mustikka, huopakeltano, nurmirölli, punanata, siankärsämö, laidunpoimulehti ja saksanhanhikki. Kedolla kasvaa myös ahomansikkaa, kieloa, metsäkurjenpolvea, aho-orvokkia, niittyleinikkiä ja niittynätkelmää.

Pohjoispuoli Taipaleenmäkeä on avohakattu ja istutettu männyn taimille. Eteläpuolen
karjahakalaidunnus on loppunut, eikä laidunnuksesta enää ole merkkejä kasvillisuudessa. Luoteisreunalla on lähde, joka on ympäröity betonirenkaalla. Puro on hiekkapohjainen. Lähteen ja puron läheltä korpea on ojitettu.

Taipaleen metsäalue on kookas mäki, jonka yläosissa on kalliopaljastumia. Ojalan tilan puolella on vielä komea käenkaali-mustikkatyypin lehtomainen kangasmetsä jäljellä. Alueen länsiosassa on metsäkortekorpea. Lähdekaivon vaiheilla puron varressa kasvaa rätvänää, hiirenporrasta ja mesimarjaa.

Metsät ovat olleet kuusivaltaista ja lehtomaista kangasta, paikoin ollut tuoretta kangasta ja lehtoa. Rinteet ovat aluskasvillisuudeltaan yhä lehtomaisia piirteitä omaavia, muun muassa valkovuokkoa yleisesti. Yläosissa taas sananjalalla on paljon kasvuvoimaa sen yltäessä 1,5 metrin korkuiseksi. Hirvet ovat vaurioittaneet männyntaimia laajalti ja syöneet myös haapavesakkoa. Hirvien määrä alueella on yhä suuri niiden jätösten ja melko tuoreiden syöntijälkien perusteella. Hakkuiden vuoksi metsäkastikka, sananjalka ja maitohorsma sekä vadelma ovat yleisiä ja kookkaita. Tavallisista metsälajeista yleisiä ovat muun muassa oravanmarja, metsätähti, puolukka ja mustikka. Myös vanamoa kasvaa.

Uhkolansuo on pääosin puustoista räme- ja korpimuuttumaa. Ojia on varsinkin suon pohjoisosassa. Pääpuulajeina vaihtelevat mänty, koivu ja kuusi.

Uhkolansuo on melko iso, suureksi osaksi ojitettu suo laajojen mäkialueiden välissä. Ojia on varsinkin alueen pohjoisosassa. Suo on pääosin puustoista korpi- ja rämemuuttumaa. Pääpuulajina vaihtelevat mänty, koivu ja kuusi. Paikoin, etenkin suon keskiosissa, on luonnontilaisempia kohtia, joissa on korpirämettä, tupasvillarämettä ja isovarpurämettä sekä joitain pienialaisia nevalaikkuja. Alueella on polkuja ja pitkospuita.

Valtalajeina kasvavat juolukka ja mustikka, muita runsaita lajeja ovat muurain, riidenlieko, variksenmarja, kanerva, puolukka, suopursu ja metsäalvejuuri. Ojissa ja ojapientareilla runsaimpia lajeja ovat korpikaisla, luhtasara, polkusara ja röyhyvihvilä, melko runsaita ratamosarpio ja luhtamatara. Nevamaisella alueella kasvaa karpaloa ja suokukkaa runsaasti, melko runsaasti vaivaiskoivua ja paikoitellen tähtisaraa, kihokkia ja riippasaraa.

Metsäalue sijaitsee Uudentalonmäen ja tekolammen länsipuolella. Metsä on käenkaali-mustikkatyypin kangasmetsää ja laajalti myös käenkaali-oravanmarjatyypin lehtoa. Puusto on järeää kuusta, vähän muita puulajeja. Taikinamarjaa kasvaa paikoitellen. Lajeista runsaimpia ovat käenkaali, lillukka, metsäkurjenpolvi, nuokkuhelmikkä ja kielo. Sudenmarjaa kasvaa siellä täällä ja hiukan metsäapilaa, kurjenkelloa ja kirjopillikettä. Sammalista metsäliekosammal peittää maanpintaa yleisesti.

Tekolammen rannan lähellä kasvaa rätvänää, niittyhumalaa ja laikkuja imikkää, rannassa vehkaa ja hiukan luhtakuusiota ja käenkukkaa sekä suoputkea, vedessä melko runsaasti ahvenvitaa.

Metsän keskellä olevassa sorakuopassa kasvaa karvaskallioista ja viherjäsenruohoa melko runsaasti, muita lajeja rohtotädyke, kurjenkello, rätvänä, nurmipiippo, kissankello, kalvassara ja peltohanhikki. Sorakuoppa on jo osaksi taimettumassa männylle.

Vähäjärven eteläranta käsittää kalliomäen Vähäjärven etelärannalla ja sen jatkeena olevan puronvarsinotkon järven länsipäässä. Metsän laidunnuksesta on luovuttu vuoden 2007 paikkeilla.

Alueen itäosan mäki kuuluu metsäkeskuksen ympäristönsuojelun piiriin hakkuurajoituksineen. Alueelle on rajattu kaksi lehmusmetsikköä. Metsä on melko luonnontilaista paikoin, pääosin rehevää, kuusivaltaista käenkaali-mustikkatyypin lehtomaista kangasmetsää, jossa on lehtolaikkuja.

Pensaskerroksessa kasvaa taikinamarjaa ja lehtokuusamaa ja kenttäkerroksessa muun muassa tesmaa, metsäkurjenpolvea, sinivuokkoa ja kevätlinnunhernettä. Kallion ylärinteillä on kuivempaa ja karumpaa mustikkatyypin ja puolukkatyypin kangasmetsää.

• Kilpikaarnainen petäjä ja kuusikko, Kernaala
• Riihipetäjikkö (4 mäntyä), Herajoki
• Siirtolohkare (Keinukivi), Arolampi
• Puumainen pilarikataja, Arolampi
• Säännöllinen ja laajaoksainen kuusi, Vahteristo
• Komealatvuksinen paksurunkoinen raita, Arolampi

Luonnonmuistomerkki on harvinainen tai muuten erikoinen suojeltu luonnonkohde. Se voi olla esimerkiksi puu, puuryhmä, siirtolohkare tai muu luonnonmuodostuma. Luonnonmuistomerkillä voi olla myös esteettistä, maisemallista tai tieteellistä arvoa, jonka vuoksi se voidaan rauhoittaa.

Riihimäellä elinvoimalautakunta päättää luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta sekä rauhoituksen lakkauttamisesta.

Maastossa rauhoitetut kohteet merkitään Luonnonmuistomerkki -kyltillä. Rauhoitetun luonnonmuistomerkin vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty.

Ohje luonnonmuistomerkin rauhoitusanomuksen tekemiseen

Luonnonmuistomerkin rauhoitusanomus on vapaamuotoinen Riihimäen kaupungin ympäristönsuojelun vastuualueelle osoitettu kirje, josta ilmenevät seuraavat asiat:

• Rauhoitettavaksi suunnitellun kohteen tai kohteiden kuvaus (esimerkiksi puiden määrä, korkeus ja paksuus, valokuvia) ja sijainti (rekisterinumeroin tila ja kylä, kunta sekä karttaliitteet).
• Perustelut rauhoitukselle.
• Rauhoitettavan kohteen kiinteistön omistaja, hänen suostumuksensa hankkeeseen sekä kiinteistön lainhuutotodistus.
• Jos kohde sijaitsee lähellä naapurin rajaa tai tietä, naapurin tai tiekunnan mielipide.
• Hakijan yhteystiedot.

Voit käyttää myös Metsähallituksen sivuilta löytyvää lomaketta anomuksen tekemiseen.

Kuntaliiton ohje luonnonmuistomerkin rauhoittamisesta.