Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Hallissa turkoosina hohtava suuri uima-allas, jonka pohjassa kaakeloituina tummansinisiä rataviivoja.
Kuva: Markus Rantsi

Uimahalli

Riihimäen uimahalli avautuu uudistettuna kaupunkilaisille keskiviikkona 26. helmikuuta 2025 kello 10.00. Uimahalli on ollut perusparannuksen vuoksi remontissa vuodesta 2023 alkaen.

Uimahallissa on uusien altaiden myötä kylpylämäisyyttä ja hallin esteettömyyttä liikuntarajoitteisille on parannettu. Uutta ovat iso liukumäki, nostopohja-allas tilaussaunan yhteydessä sekä ulkoilmaan katoksen alle sijoitettu lämminvesiallas, jossa on hierontapisteitä. Kylmäallaskin palaa käyttöön useamman vuoden tauon jälkeen.

Liikuntaesteisiä ja muita erityisryhmiä varten allastasolle on rakennettu omat tilat, jotka voi varata ennakkoon. Kuntosalin kaikki laitteet on uusittu.

Uudistuksilla on lisätty uimahallin sopivuutta kaikille kävijöille. Asiakaskortit vaihtuvat rannekkeiksi kulunvalvontamme uudistuessa.

Uimahalli sijaitsee luonnonkauniilla harjulla vesitornin vieressä osoitteessa Salpausseläntie 16. Samassa paikassa palvelee kesäisin kaunis maauimalamme. Riihimäen rautatieasemalta on matkaa meille vain reilun kilometrin verran.

Tämän sivun lyhytosoite on www.riihimaki.fi/uimahalli.

Tietoja

  • Uimahalli avoinna

    Kassa sulkeutuu tuntia ennen uimahallin sulkeutumista. Uinti- ja kuntosaliaika päättyy puolituntia ennen hallin sulkeutumista.

      Kassa avoinna Uinti- ja kuntosali avoinna Uimahalli avoinna
    Maanantai 6-20 6-20.30 6-21
    Tiistai 10-20 10-20.30 10-21
    Keskiviikko 6-20 6-20.30 6-21
    Torstai 6-20 6-20.30 6-21
    Perjantai 6-20 6-20.30 6-21
    Lauantai 10-17 10-17.30 10-18
    Sunnuntai 10-17 10-17.30 10-18

  • Huomioithan, että ostaessasi sarja- tai kausituotteen sinun täytyy ostaa ensimmäisellä kerralla myös asiakasranneke. Ranneke on uudelleen ladattava.

    Uimahallin sisäänpääsymaksuun sisältyy kuntosalin käyttö.

    Pääsymaksu (sisältävät 14% arvonlisäveron)
    Aikuiset
    Aikuisten kertakäynti 6,50
    Sarjalippu 10 kappaletta 60,00
    Lapset
    alle 7-vuotiaat maksutta aikuisen mukana.
    7–17-vuotiaat 4,00
    Koululaiset (oppitunneilla) 3,00
    Sarjalippu 10 kappaletta 34,00
    Perhelippu
    Kaksi aikuista ja kaksi lasta tai yksi aikuinen ja kolme
    lasta.
    17,00
    Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet
    Kassalla esitettävä opiskelija-, eläke- tai varusmieskortti.
    Kertakäynti 4,00
    Sarjalippu 10 kappaletta 34,00
    Soveltavan liikunnan kortti
    Tuotetta ostettaessa esitettävä soveltavan liikunnan korttiin vaadittava tunnus
    (Lisätietoa soveltavan liikunnan kortista)
    Aikuisten kertakäynti 4,00
    Lasten kertakäynti 3,00
    Kuuden kuukauden kausikortti 40,00
    Seniorikortti
    Yli 65-vuotiaille riihimäkeläisille.
    Kausikortit voimassa arkisin kello 16 saakka
    Kuuden kuukauden kausikortti 40,00
    Asiakasranneke
    Tarvitaan kaikkiin sarja-/kausituotteisiin.
    10,00
    Lisenssiuimarit
    Riihimäkeläisen seuran edustajalle.
    Kuuden kuukauden kausikortti, alle 21-vuotiaat 80,00
    Kuuden kuukauden kausikortti, yli 21-vuotiaat 140,00
    Tarvikevuokrat
    Pyyhe 5,00
    Uima-asu 5,00
    Liikunnanohjauksen hinnat
    Ohjattu vesiliikunta 3,00
    Lasten uimakoulu
    Uimakoulun pituus yhdeksän opetuskertaa. Hinta sisältää uimalan sisäänpääsymaksun.
    34,00
    Vauvauinti/kerta/1. lapsi 20,00
    Vauvauinti/kerta/seuraavat lapset 10,00

  • Meillä käy maksutapana

    Uimahallissa ja maauimalassa käyvät maksutavat
    Käteinen
    Pankki- ja luottokortti
    EPassin Sporttipassi
    SmartumPay (lunastetaan ainoastaan maksupäivänä kassan kuittaamana)
    Smartumin liikuntaseteli sekä liikunta- ja kulttuuriseteli
    Kaikukortti

  • Altaat ja vesiliukumäki

    Lämminvesiallas sijaitsee ulkotiloissa kylmävesialtaan vieressä. Altaassa on kolme hieronta-asemaa, ilmahierontapenkki ja niskahierontaputous.

    Vesiliukumäki on pituudeltaan 50 metriä. Liukumäki sijoittuu kahden kerroksen välille ja allastilassa laskutasolle vie betoniset portaat.

    Isossa altaassa (25 metrin allas) on toisessa lyhyessä päädyssä kolmen metrin hyppytorni sekä ponnahduslauta noin metrin korkeudella altaan pinnasta.

    Allas Pituus Syvyys Lämpötila
    Iso allas, 8 rataa 25 x 16,2 m 1,2-3,8 m 27
    Opetusallas 16 x 5,75 m 0,6-0,9 m 29
    Lastenallas 8,2 x 4,75 m 0,25 m 29
    Poreallas 2,75 x 1,8 m 0,9 m 30
    Jumppa-allas 7,8 x 9,1 m 1,25 m 30
    Kylmäallas 7
    Lämminvesiallas hierontapisteillä 30
    Tilaussauna I 9,6 x 3,6 m 0-1,2 m, nostopohja 33

    Pukuhuoneet

    Pukuhuoneiden kaappien ovet toimivat kulunvalvontarannekkeilla. Asiakkaiden käytössä on ensisijaisesti isot pukuhuoneet.

    Saunat

    Yleisten pesutilojen yhteydessä on isompi kuumasauna, pienempi lämminsauna sekä höyrysauna.

    Allaskerroksen varattava saunatila  

    Allaskerroksessa varattavissa oleva tila on suunniteltu erityisesti liikuntarajoitteisille henkilöille, joille yleiset pukuhuone- ja saunatilat ovat hankalia käyttää. Erillisestä saunatilasta pääsee kulkemaan allasosastolle käymättä yleisissä puku-, pesu- ja saunatiloissa. Saunan lauteiden korkeus on säädettävissä.

    Tilaussaunat

    Tilaussaunat voidaan varata yhdessä tai erikseen. Yhdessä varattaessa tilat yhdistetään saunojen välinen ovi avaamalla. Tilaussauna 1 on saunoista isompi ja siihen kuuluu saunatilojen lisäksi allas, keittiötila ja oleskelualue. Saunatilaan mahtuu enintään 30 henkilöä. Tilaussauna 2 on saunatiloiltaan pienempi ja uiminen tapahtuu uimahallinen yleisissä altaissa. Sauna soveltuu parhaiten alle kymmenen hengen saunatilaksi. Molemmissa saunatiloissa on vain yksi pukuhuonetila eli jos tarvitaan kahta pukuhuonetta, niin molemmat tilaussaunat tulee varata tilauksen yhteydessä.

  • Altaat €/h
    Ratavuorot yleisöuintiaikana, 25 m allas
    1. luokka 10,40
    2. luokka 19,00
    3. luokka + uimalamaksu/hlö 34,20
    Ratavuorot yleisöuintiaikojen ulkopuolella, 25 m allas
    1. luokka 8,80
    2. luokka 16,20
    3. luokka 29,60
    Opetusallas, vuorot yleisöuintiaikana, puolikas allas
    1. luokka 7,00
    3. luokka 24,40
    Opetusallas, vuorot yleisöuintiaikojen ulkopuolella, puolikas allas
    1. luokka 5,50
    3. luokka 20,00
    Vesivoimisteluallas, vuorot yleisöuintiaikana allas
    1. luokka + uimalan pääsymaksu 12,80
    2. luokka + uimalan pääsymaksu 23,30
    3. luokka + uimalan pääsymaksu 42,50
    Vesivoimisteluallas, vuorot yleisöuintiaikojen ulkopuolella, allas
    1. luokka 10,00
    2. luokka 20,00
    3. luokka 36,50
    Tilaussaunat
    Tilaussauna 1 72,50
    Tilaussauna 2 20,20
    Veden lämmitys 20,00

  • Uimalan käytänteitä

    • Lapset ovat uimahallissa aina huoltajan tai muun tutun aikuisen vastuulla. Älä jätä lasta valvomatta.
    • Yli 10-vuotiaat lapset, jotka omaavat riittävän uimataidon, voivat käydä uimahallissa ilman aikuista.
    • Peseydy ilman uimapukua ennen altaaseen menoa. Kastele myös hiukset tai käytä uimalakkia.
    • Sauno ilman uima-asua.
    • Saunassa ja pesutiloissa ei saa syödä.
    • Uimahallissa ei saa juosta.
    • Tottele henkilökunnan ohjeistusta.
    • Vesijuoksuvöitä ja lasten uimavälineitä on lainattavissa allasosastolla.
    • Kaapit toimivat kulunvalvonnan kanssa samoilla rannekkeilla. Ongelmatilanteissa voit ottaa yhteyttä henkilökuntaan.
    • Alle 8-vuotiaat lapset voivat mennä eri sukupuolta olevan aikuisen kanssa samoihin pukutiloihin.
  • Soveltavan liikunnan kortti tuli käyttöön 1. tammikuuta 2025. Soveltavan liikunnan kortin tuotteiden hankkimiseen oikeuttaa liikkumisesteisen pysäköintitunnus, vammaisen pysäköintilupa, näkövammaiskortti tai EU:n vammaiskortti. Avustajan tarve todennetaan jokaisen sisäänkäyntikerran yhteydessä EU:n vammaiskortin A-tunnuksella. Soveltavan liikunnan kortin tuotteissa ei ole aikarajoituksia.

    Kortti oikeuttaa uimahallin, maauimalan, uimalan kuntosalin sekä saunojen käyttöön alennettuun hintaan uimalan ollessa avoinna.