Menoa ja meininkiä makkaratehtaalla

Riksussa töissä on juttusarja, jossa Riihimäen kaupungin työntekijät kertovat työstään.

Marschanin entisessä makkaratehtaassa olevalla nuorisokeskus Monarilla voi olla viikonloppuiltoina 70–80 nuorta pelaamassa biljardia, pleikkaa tai lautapelejä, juomassa kahvia ja juttelemassa. Viihtymässä! Ovet ovat viikonloppuisin auki kello 18–22.

2020-luvun nuorisotyö on monipuolista ja moniammatillista, ja sitä tehdään useissa paikoissa. Työntekijät jalkautuvat niin kouluille, urheilukentille kuin kauppakeskuksiinkin. He vaihtavat ketterästi suunnitelmia sen mukaan, missä ilmenee tarvetta.

Hyvä esimerkki nopeasta reagoinnista on viime kesänä keskusurheilukentälle perjantaisin kokoontuneet nuoret, joita oli enimmillään satoja. Häiriöitä oli, mutta niihin puututtiin pikaisesti. Tilanne rauhoittui, ja moni löysi tiensä Monarille tai Peltosaaren nuorisotilaan.

Perjantaisin jalkaudutaan kaupungille

”Nyt myös ukrainalaiset nuoret ovat löytäneet nuorisotilan, ja siksi palkkasimme juuri venäjänkielisen ohjaajan. Ukrainalaisia nuoria voi olla illan mittaan parikymmentä”, kertoo erityisnuorisotyöntekijä Sari Lähdeniemi.

Nuoriso-ohjaaja Heidi Lindroos, 44, pohtii nuorisotalojen päätavoitteen olevan yhteisöllisyyden luominen.

”Monari on kuin iso olohuone, jossa on turvallisia aikuisia, aktiviteetteja ja muita nuoria. Tänä iltana on ohjelmassa pakopelihuone, jonka ovat toteuttaneet kaksi Monarilla harjoittelunsa suorittanutta sairaanhoitajaopiskelijaa. Sen teemana on päihteet.”

Koska on perjantai, Lähdeniemi ja Lindroos jalkautuvat myöhemmin juttelemaan nuorten kanssa kauppakeskuksiin, asemalle ja koulujen pihoille.

”Rupattelemme hetken, ja voimme kertoa, että Monarilla on lämmintä, kuivaa ja kivaa. Ilma on tänään sateinen, enkä usko nuoria olevan paljoa kaupungilla. Jos ulkona ei ole ketään, mekin palaamme Monarille. Toisaalta jos porukkaa alkaa hengata jossain, voimme kohdentaa toimintaamme sinne”, Lähdeniemi kertoo.

Animangaa ja boffausta

Koronan jälkimainingit näkyvät edelleen nuorissa levottomuutena, kun on pitänyt olla pari vuotta kotona ilman kontakteja.

”Some näyttelee tosi suurta osaa nuorten maailmassa. Se on isoin muutos sen 15 vuoden aikana, kun olen nuorisotyötä tehnyt. Some on nopeatempoista, ja kaiken voi uusia. Ehkä siksi ei aina jakseta kuunnella”, Lindroos toteaa.

Nuorisotilalla on toimintaa eri-ikäisille päivällä ja illalla. On esimerkiksi 3.–5.-luokkalaisten kerho, animanga-kerho ja kuutosluokkalaisten vuoro. Sateenkaarinuorille on oma ryhmänsä. Boffausta, miekkailua boffereilla eli pehmustetuilla miekoilla, voi harrastaa kahdesti viikossa.

Torstaisin on tyttöjen ilta. Kävijät ovat yleensä 13–14-vuotiaita, paikalla on noin 20 tyttöä, ja tunnelma on rauhallinen. Yhdessä jutellaan, askarrellaan ja saatetaan tehdä ruokaa.

Välituntitoiminta kouluilla

Lindroos tekee yhteisöllistä nuorisotyötä eli työskentelee nuorten ryhmien kanssa ja avoimessa toiminnassa nuorisotiloilla. Sitä kutsuttiin ennen perusnuorisotyöksi. Lähdeniemi taas tekee enemmän kohdennettua nuorisotyötä eli työskentelee yksittäisten nuorten kanssa.

”Pyyntö voi tulla nuorelta itseltään, koulusta tai kotoa. Täältäkin voimme bongata nuoren, jonka pitäisi päästä purkamaan tuntojaan. Usein ongelmat liittyvät kouluun, kaverisuhteisiin tai kotiasioihin. Paljon mietitään myös omaa identiteettiä.”

Lindroos käy seurakunnan työntekijöiden kanssa työparina kerran viikossa kolmella yläkoululla.

”Järjestämme parilla välitunnilla pelejä ja toimintaa. Kantti kestää -päihdekasvatusmalli päihteiden käytön ehkäisemiseksi käydään läpi kaikkien 6.-luokkalaisten kanssa yhteistyössä nuorten talo Nupin kanssa.”

Lindroos oli jo nuorena kiinnostunut kansalaistoiminnasta ja nuorisotyöstä. Lähdeniemi toteaa olevansa sosiaalinen ja kova puhumaan, ja nuorten auttaminen tuntui kiinnostavalta. Molemmat viihtyvät työssään vuosienkin jälkeen. Molemmat kehuvat, että nuoret ovat mahtavia, koska heidän kanssaan keskusteluissa tulee esille niin paljon erilaisia näkökulmia.

Reija Ypyä