Riihimäen luonnon yleispiirteet

Riihimäellä meren suhteellinen läheisyys leudontaa talvea (tammikuu -7 °C), mutta toisaalta Tammelan ylänkömaan vaikutus viilentää kesää (heinäkuu +16 °C). Termisen kasvukauden pituus on noussut välillä 1996–2006 yli 180 vuorokauden ja tehoisan lämpötilan summa vastaavasti lähelle 1 400 astetta. Vuoden sademäärä Riihimäellä on keskimäärin noin 610 mm ja sadepäiviä on vuodessa noin 110. Pysyvä lumipeite sataa Riihimäellä keskimäärin 15. joulukuuta ja lunta kertyy maaliskuulle keskimäärin 30–35 cm.

Kasvillisuuden osalta Riihimäki kuuluu eteläboreaalisen vyöhykkeen lounaisosaan, vuokkovyöhykkeeseen. Muun Etelä-Hämeen tavoin lounainen vaikutus kasvistossa on selvä, esimerkiksi valko- ja sinivuokko ovat yleisiä. Lounainen purtojuuri on yleinen, kun taas kaakkoinen ruusuruoho on Riihimäellä harvinainen.

Metsistä kuusivaltaiset, lehtomaiset kankaat ovat yleisimpiä, mutta metsiä esiintyy karuista kankaista reheviin lehtoihin asti. Lehmusmetsiköitä on runsaasti ja jopa pähkinäpensaikkoja esiintyy. Lehtojen osuus metsämaasta on Riihimäellä yli 30 prosenttia.

Huomionarvoisia lehtokasveja Riihimäellä ovat muun muassa kotkansiipi, valko- ja sinivuokko, imikkä, lehto-orvokki, mustakonnanmarja, sudenmarja, tesma, koiranvehnä ja harvinainen jänönsalaatti.

Kangasmetsistäkin löytää mielenkiintoisia lajeja. Vanamo on kaunis jo lehtiensä puolesta ja kauniit vaaleanpunaiset kukat ovat kukkamaailman aatelia. Yleinen, mutta pienikokoinen ja vaikeasti huomattava orkidea, yövilkka, on mainio löytö sammalpeitteisestä kuusikosta. Ja syksylläkin männiköstä voi bongata lehtivihreättömiä loiskasveja, mäntykukkia. Varsinkin vanhoista kuusikoista voi löytää oksilta naavoja tai luppoja. Kanervat, puolukat ja poronjäkälät ilahduttavat kulkijaa muuten karuilla mäntykallioilla. Harjujen rinteillä voi huomata harvinaistunutta kissankäpälää ja vähän rehevämmältä rinteeltä öisin tuoksuvaa valkolehdokkia. Metsälaidunnuksen loppuminen on vähentänyt valoa vaativien valkolehdokkien kasvupaikkoja.

Riihimäen kallioperässä mielenkiintoinen piirre on harvinaisen tumman ja emäksisen kivilajin, gabron, laaja esiintyminen kunnan eteläosissa. Monet Riihimäen metsäistä kallioista koostuvat gabrosta: esimerkiksi Suolijärven pohjoisrannan Salmenkalliot, Paalijärven kanjonin rotkoseinämät, Mikkolankallio ja Kippakallio. Gabrovyöhykkeen reunamilla on metavulkaniittia. Riihimäen keskiosassa kivilaji on yleisimmin graniittia ja pohjoisosassa kiillegneissiä. Laajimmat alueet maanpinnan lähellä olevaa kalliota sijaitsevat Suolijärven koillispuolella.

Riihimäen länsiosissa kulkee selvä luode-kaakko-suuntainen pitkittäisharju ja vastaava idässä Hausjärven puolella. Näiden välissä on Salpausselältä pohjoiseen suuntautuvia lyhyempiä harjujaksoja. Salpausselkä kulkee Riihimäen kaakkoispuolelta Hyvinkään kautta kohti Hankoa. Pääosin Riihimäen maaperä koostuu pohjamaan osalta moreeniselänteiden täplittämästä savesta. Pintamaa koostuu pääosin savesta, siltistä sekä multamaasta.

Maisemallisesti Riihimäki kuuluu Hämeen viljely- ja järvimaahan. Kaupungin länsipuoli kuuluu Tammelan ylänköseutuun ja itäpuoli Keski-Hämeen viljely- ja järviseutuun.

Riihimäellä suhteellinen korkeusvaihtelu on 30–75 metriä ja alue on luonteeltaan mäkimaastoa. Korkein kohta on Hatlamminmäellä, joka on 165 metriä merenpinnan yläpuolella.

Perinnebiotooppeja ei Riihimäeltä juuri löydy. Kuitenkin jokien ja ojien varressa on paikoin hoitamatonta ja umpeen kasvavaa kosteaa ruohoniittyä. Niittyjen kasveja löytää Riihimäeltä kuitenkin teiden pientareilta ja metsänreunoilta sekä vanhoilta kärrypoluilta. Huomionarvoisia niittykasveja Riihimäellä ovat muun muassa poimulehdet, rätvänä, mesimarja, kalvassara, aholeinikki, ruusuruoho, päivänkakkara, purtojuuri, kissankello ja harvinainen pölkkyruoho.

Etelä-Suomen oloihin soita on Riihimäellä tavallista enemmän, lähes 10 prosenttia, ja ne ovat monipuolisia suotyypeiltään ja kooltaan. Vallitsevien suoyhdistymätyyppien vyöhyke Riihimäellä ovat kilpikeitaat. Kuitenkin pääosa soita kuuluu viettokeitaisiin ja vain iso Silmäkeneva kilpikeitaisiin. Suotyypeistä Riihimäellä esiintyy monipuolisesti rämeitä ja korpia sekä nevoja. Ojitus on muuttanut monet suot korpi- tai rämemuuttumiksi.

Luonnontilaisimpana on säilynyt kaupungin koilliskulmassa Hatlamminsuo, joka on osoitettu maakuntakaavassa luonnonsuojelualueeksi ja on jo suurimmalta osalta lunastettu valtiolle. Sammalistonsuo kaupungin pohjoisosassa on turvetuotantoalueena ja merkittävä linnustoalue. Silmäkeneva taajaman eteläpuolella on laaja ojitettu suoalue.

Huomionarvoisia suokasveja Riihimäellä ovat muun muassa suopursu, suokukka, pyöreälehtikihokki, vaivaiskoivu, kurjenjalka, muta- ja riippasara, tähtisara ja harvinaiset valkopiirtoheinä sekä leväkkö.

Riihimäelle on ominaista vesistöjen niukkuus. Riihimäen kokonaispinta-ala on 126 km², josta 121 km² on maapinta-alaa ja 5 km² vesipinta-alaa. Riihimäen viisi järveä sijaitsevat kaikki kaupungin lounaisosassa. Muita, vähintään kahden hehtaarin kokoisia pintavesiä ei Riihimäellä ole. Tätä pienempiä lampia on kymmenkunta. Osa niistä on luonnonlampia metsä- ja suoympäristöissä, osa kaivettuja tai padottuja altaita. Vantaanjoki virtaa Riihimäen alueella noin 13 kilometrin matkalla. Herajoki ja Paalijoki ovat Vantaanjoen sivujokia. Pohjoisessa virtaa Kokemäenjoen valuma-alueeseen kuuluva Riihiviidanoja Punkanjokeen ja edelleen Puujokea pitkin pohjoiseen.

Huomionarvoisia rantakasveja Riihimäellä ovat muun muassa ranta- ja terttualpi, rantakukka, luhta- ja pullosara, ruokohelpi, ratamosarpio, leveäosmankäämi ja rantayrtti.