Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Kaapelikaivanto.
Kuva: Mika Arminen

Valokuitutyömaat Riihimäellä

Useat yksityiset urakoitsijat tekevät Riihimäellä valokuitukaapelikaivuita. Urakoitsijoilla on velvollisuus kertoa alueiden asukkaille tehtävästä kaivutöistä ja ilmoittaa ajoissa, milloin kaivutyöstä aiheutuu asukkaille haittaa.

Urakoitsijat ovat myös sitoutuneet ennallistamaan kaikki kaivamansa alueet vähintään sille tasolle, missä ne olivat ennen kaivun aloittamista.

Kaupunki valvoo, että rakenteet ja ennallistaminen tehdään kaupungin katulupaohjeistuksen mukaisesti. Kaupunki ei kuitenkaan toimi ulkopuolisten operaattoreiden työkohteiden valvojana ja työnjohtajana, vaan ne ovat tilaajan ja urakoitsijan nimeämät henkilöt. Kaupunki valvoo ainoastaan, että urakoitsijat noudattavat kaupungin ohjeita.

Tästä linkistä pääset karttapalveluun katsomaan, että mitä työkohteita kaupungin alueilla on käynnissä.

Palautteet ja reklamaatiot

Palautteet ja reklamaatiot kuuluvat valokuituoperaattoreille ja heidän urakoitsijoilleen. Katso yhteystiedot alta.

Valokuituoperaattoreiden yhteystiedot

  • Valoo Oy, valoo.fi

    Pääurakoitsija, Axians Oy, axians.fi

    Urakoitsijan valvoja, puh. 010 571 2811

  • Valokuitunen Oy, valokuitunen.fi

    Pääurakoitsija, Verkonrakentaja Wire, 050 456 7561, wirenet.fi

    Toinen pääurakoitsija, Eltel Networks, puh. 020 694 750 (mpm/pvm) ma–pe 9–16,  eltelnetworks.fi

  • Global Connect Oy, globalconnect.fi

  • Elisa Oyj, elisa.fi

    Pääurakoitsija, Eltel Networks, puh. 020 694 750 (mpm/pvm) ma–pe 9–16,  eltelnetworks.fi