Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Yksityistie

Yksityistiet

Suomen tieverkko koostuu maanteistä, kaduista ja yksityisteistä. Maanteiden, katujen ja yksityisteiden tienpitäjinä toimivat eri tahot. Maanteitä hallinnoi valtio, katuja hallinnoi kunnat ja yksityisteitä hallinnoi tiekunnat tai yksityisteiden tieosakkaat.

Yksityistieavustusten myöntäminen on kunnan vapaaehtoista harkinnanvaraista toimintaa. Kunta päättää yksityistieavustuksista, niiden ehdoista ja valvonnasta. Riihimäen kaupunki myöntää suostumuksen yksityisteiden liikenteenohjauslaitteiden asettamiseen.

Yksityisteiden liikenteenohjauslaitteet

Yksityisteiden liikenteenohjauslaitteilla tarkoitetaan esimerkiksi liikennemerkkejä ja puomeja. Liikenteenohjauslaitteen saa asettaa yksityistielle tiekunta tai osakkaat saatuaan siihen kunnan suostumuksen.

Kunnan suostumusta ei tarvita tien kunnon, tiellä tai sen vieressä tehtävän työn vuoksi tilapäisten liikenteenohjauslaitteiden asettamiseen. Kyse on usein tilanteesta, jossa tilanteen poikkeuksellisuus tai kiireellisyys ei mahdollista suostumuksen hankkimista. Mikäli tilanteesta tulee pysyvämpi, on yksityisen tienpitäjän hankittava suostumus.

Tienpitäjän (tiekunta tai tieosakkaat) tulee hakea suostumusta liikenteenohjauslaitteen asettamiseen kunnalta ja viranhaltija tekee hakemuksen perusteella päätöksen, joka asetetaan yleisesti nähtäville. Tiekunnan tai osakkaiden tehtävänä on liikenteenohjauslaitteen hankkiminen, paikalleen asentaminen ja kunnossapito. Hakija vastaa myös liikenteenohjauslaitteen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta.

Hakemuksessa tulee esittää seuraavat tiedot:

  • Tiekunnan kokouksessa tulee ensin hyväksyä liikenteenohjauslaitteen asettaminen yksityistielle ennen kunnan suostumuksen hakemista.
  • Jos liikenteenohjauslaitteen vaikutusalueella on muita teitä, niin myös niiden osalta on hakemukseen liitettävä tiekunnan kokouspöytäkirja, josta ilmenee näiden tiekuntien suostumus koskien kyseistä liikenteenohjauslaitetta (tai järjestäytymättömillä tiekunnilla osakkaiden allekirjoittama suostumus tai valtakirjat kaikilta osapuolilta).
  • Liitä vapaamuotoiseen hakemukseen kopio kokouspöytäkirjasta perusteluineen, josta ilmenee tiekunnan myönteinen kanta liikenteenohjauslaitteen asettamiseen.
  • Jos tiekuntaa ei ole perustettu, kaikkien tieosakkaiden tulee allekirjoittaa hakemus tai antaa siihen kirjallinen suostumus.
  • Kerro hakemuksessa, mitä liikennemerkkejä tiekunta haluaa asettaa yksityistielle.
  • Perustele hakemuksessa, miksi liikennemerkkejä haetaan yksityistielle.
  • Merkitse karttaliitteeseen liikennemerkin tai vastaavan suunniteltu sijoituspaikka ja merkin vaikutus suunta.
  • Lähetä hakemus osoitteeseen kirjaamo@riihimaki.fi tai Riihimäen kaupunki, PL 125, 11101 Riihimäki. Lisää viestiin merkintä ”Yksityistiet, Hakemus liikenteenohjauslaitteen asettamiseen”.

Liikenteenohjauslaitteen asettamisesta on tieliikennelain mukaan toimitettava tieto Väylävirastolle ohjauslaitetta koskevan tiedon tallentamiseksi Digiroad-tietojärjestelmään. Tiekunta tai osakkaat ilmoittavat tiedot Digiroadiin sivulle Yksityistietojen ilmoittaminen Digiroadiin

Jos valtio tai kunta avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee. Sama koskee tietä, jonka kunnossapidosta kunta vastaa kustannuksellaan. (Yksityistielaki 560/2018, pykälä 85.)

Yksityistielaki

Yksityistielaki 560/2018 sisältää tietoa muun muassa yksityistien kunnossapidosta ja kustannuksista, liikennemerkkien asettamisesta, yksityistien käytön rajoittamisesta ja kieltämisestä, muiden kuin tieosakkaiden oikeudesta käyttää yksityistietä ja vaatimuksista valtion ja kunnan avustusten ehdoiksi.

Laki rajaa kunnan avustusmahdollisuuksia asettamalla yksityistietä koskevan avustuksen edellytykseksi, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ovat ajantasaiset niin kuin yksityistielaissa edellytetään. Lain tarkoituksena on taata yksityisteitä koskevissa asioissa asianosaisten oikeusturva ja tieosakkaiden yhdenvertainen kohtelu.

Tieosakkaan velvollisuudet

Yksityistiehen tieoikeuden saanut on velvollinen tieosakkaana osuutensa mukaan osallistumaan kyseisen yksityistien kunnossapitoon.

Tien rakentamis- ja kunnossapitovelvollisuus alkaa, kun tieoikeus perustetaan ja päättyy, kun tieoikeus lakkaa. Tiekunta voi hakemuksesta velvoittaa yksityistien varrella olevan kiinteistön osakkaaksi, jos tietä voidaan käyttää kiinteistön liikennetarpeisiin.

Tienpitovelvollisuus ja siitä aiheutuvat kustannukset jaetaan tieosakkaiden kesken tieyksikköjen perusteella. Tieyksiköt vahvistetaan tieosakkaiden kesken tieyksikkölaskelmassa.

Tietoa yksityisteistä, niiden rekisteröinnistä ja tietojen ilmoittamisesta

Yksityistien kannattaa rekisteröityä ja tarvittaessa se voi palkata tieisännöitsijän valvomaan tiekunnan etua ja helpottamaan hallinnollista työtä. Ohjeita yksityistien perustamiseen, hoitoon ja ylläpitoon saa Maanmittauslaitokselta sivuilta. Tiekunnan tiedot ilmoitetaan Maanmittauslaitokselle ja Digiroadiin.

Lisätietoa yksityisteistä löydät Finlex:n, Maanmittauslaitoksen sivujen ja Väyläviraston sivuston lisäksi esimerkiksi Suomen Tieyhdistyksen -verkkosivustolta.  Suomen Tieyhdistyksen sivustolta voi tilata myös maksuttoman yksityistieuutiskirjeen tai maksuttoman YksityistieUutiset –lehden.

Ajankohtaista Riihimäen kaupungin yksityistieavustuksista

Vuoden 2024 viimeisellä kvartaalilla käsiteltiin Riihimäen päätöksenteossa yksityisteiden avustusta koskevien sopimusten irtisanomista ja avustustoiminnan uudelleenjärjestelyä. Kaupunginhallitus päätti 4.11.2024 (§ 322) irtisanoa kaikki yksityisteiden avustusta koskevat sopimukset päättymään 30.9.2025, kumota kaikki yksityisteiden avustamista koskevat voimassa olevat hallintopäätökset ja lopettaa Riihimäellä käytössä ollut vakiintunut yksityisteiden avustuskäytäntö 30.9.2025. Yksityisteiden valaistukseen ja kunnossapitoon liittyvä kaikenlaatuinen vanhoihin sopimuksiin ja päätöksiin pohjautuva avustaminen kaupungin toimesta päättyy 30.9.2025. Lisäksi kaupunginhallitus pyysi, että tekninen toimiala ryhtyy valmistelemaan päätösehdotusta uusista yksityisteiden avustamisen periaatteista niin, että uuden avustuskäytännön tulee olla yksityistielain mukainen ja varmistaa yksityistielain mukaiset edellytykset. Avustusta voidaan lisäksi myöntää 1.10.2025 alkaen vain, jos tiekunta on avustusta hakenut ja kaupunki on budjetoinut avustusvaroja kunakin vuonna.

Kaupunginvaltuusto päätti talousarviosta 2025 kokouksessa 11.11.2024 (§ 90). Talousarviossa määrärahaksi yksityisteiden avustamiseen vuodelle 2025 varattiin noin 85 000 euroa.

Tekninen lautakunta on hyväksynyt uudet yksityisteiden avustamisen periaatteet:

Tekninen lautakunta piti tiistaina 25. helmikuuta 2025 kokouksen, jossa se käsitteli uusia yksityisteiden avustamisen periaatteita, jotka on tarkoitettu yksityisteiden kunnossapidon tukemiseen. Uudet avustusperiaatteet muodostavat ohjeistona periaatteet, jonka mukaisesti kaupunki avustaa yksityisteiden tienpitoa jatkossa. Periaatteiden mukaan avustuksia myönnetään kaupungin talousarvion puitteissa ja avustusten tulee olla kaupungin edun mukaisia, yhdenvertaisia, oikeudenmukaisia ja taloudellisesti perusteltuja. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan kunkin tien liikenteellinen merkitys, sijainti ja luonne. Avustus perustuu tiekunnan tekemään hakemukseen ja se myönnetään ainoastaan tiekunnille, jotka täyttävät yksityistielain mukaiset edellytykset.

Uusien yksityisteiden avustamisen periaatteiden mukaan kaupunki myöntää avustukset rahana, mutta työavustus on joissain tapauksissa mahdollinen. Avustamiselle on määritetty periaatteissa yksiselitteiset myöntämisehdot ja -kriteerit. Mikäli yksityistieosuudelle myönnetään työavustus, ei kyseiselle yksityistieosuudelle myönnetä rahallista kunnossapitoavustusta.

Kaupungin tekninen toimiala on suunnitellut siirtymäajan avustuskäytännön vakiinnuttamiseksi. Siirtymäajan avulla tiekunnille mahdollistetaan täyden toimintavuoden kertyminen ennen siirtymäajan päättymistä. Siirtymäajalla halutaan varmistaa, että yksityisteillä on aikaa järjestää toimiva tiekunta. Siirtymäaika päättyy avustusten myöntämispäätöksiin, jotka tehdään vuonna 2026.

Riihimäen kaupungin yksityisteiden avustamisen periaatteet löydät täältä:

Yksityisteiden avustamisen periaatteet, kunnossapitoavustus

Edellä kuvatun päätöksenteon mukaan kaupunki avustaa yksityisteiden tienpitoa. Seuraava avustushaku alkaa 7. huhtikuuta ja päättyy 8. kesäkuuta 2025. Sivustolle päivitetään tarkemmat avustushakuohjeet myöhemmin.

Kaupunki tieosakkaana

Kaupungin uusiessa käytänteitään yksityisten teiden osalta 1.10.2025 alkaen, siirtyy kaupungin suora vastuu ja osallistuminen maaomaisuuden kautta tapahtuvaan tieosakkaana toimimiseen, josta vastaa elinvoiman toimiala ja maankäytön vastuualue (yhteyshenkilö kaupungingeodeetti Ari Vettenterä, tonttimyynti(a)riihimaki.fi ja/tai kirjaamo(a)riihimaki.fi). Tässä mallissa kaupunki voi olla tieosakas maan omistuksen perusteella ja asema vastaa täysin ketä tahansa tien varrelta maata omistavaa. Kaupunki poikkeaa kuitenkin perinteisestä tienomistajasta siten, että kaupunki voi toimia vain edustuksellisesti – päätökset tehdään toimielimissä ja viranhaltijoiden muodoltaan säännellyin menettelyin. Yksityisen tien osakaan roolin osalta tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä kaupunki voi osallistua maanomistajana tiekunnan toimintaan tiekunnan kautta. Kaupungin tavoitteena on toimiva ja yksityistielain mukainen hallinto kaikilla niillä yksityisillä teillä, joiden osakkaana kaupunki on.

Mahdollisen tieosakkaana toimimisen lisäksi kaupunki voi avustaa yksityisteitä uusien yksityisteiden avustamisen periaatteiden mukaan.

Kaupungille esitettyjä kysymyksiä

  • Yksityisteiden osakkaat vastaavat tien kunnosta ja kuljettavuudesta yksityistielain pykälän 24 mukaisesti.

    Yksityistielain pykälä 24, Tien kunnossapito

    Tie on pidettävä tieosakkaiden liikennetarpeen edellyttämässä kunnossa niin, että kunnossapidosta ei aiheudu tieosakkaalle kohtuuttomia kustannuksia, että tiestä tai sen käyttämisestä ei aiheudu kenellekään tarpeetonta haittaa tai häiriötä taikka tarpeetonta haittaa ympäristölle tai muuta yleisen edun loukkausta. Kunnossapidossa on otettava huomioon myös liikenneturvallisuus.

    Jos tie tai sen osa ei ole kenellekään tieosakkaalle välttämätön talvella, talvikunnossapito voidaan siltä osin jättää tekemättä.

    Tien kunnossapidossa on tämän lain lisäksi noudatettava, mitä luonnonsuojelulaissa, vesilaissa, muinaismuistolaissa, metsälain 3 luvussa, ympäristönsuojelulaissa sekä muussa laissa säädetään. Jos tien kunnossapitoon liittyvään toimenpiteeseen muun lain mukaan vaaditaan viranomaisen lupa, toimenpiteeseen ei saa ryhtyä, ennen kuin lupa on myönnetty.

  • Yksityistien varrella asuvat ihmiset vastaavat ensisijaisesti tien kunnosta ja kunnossapidosta yksityistielain pykälän 24 mukaisesti. Tiekunta voi hakea avustusta valtiolta perusparannuskustannusten kattamiseksi.

    Tekninen lautakunta on päättänyt kaupungin avustustoiminnan uudesta mallista kokouksessa 25.2.2025 (§ 17).

  • Tiemaksu peritään tieosakkailta maksuunpanoluettelon otteen perusteella. Tiemaksut, korko ja perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia. Tiekunta voi periä käyttömaksun, jos se antaa tienkäyttöön luvan muille kuin tieosakkaille.

    Ohjeita tieyksiköintiin on löytyy Maanmittauslaitoksen sivulla Yksityistien tieyksiköinti. Tieyksiköintiä helpottamaan on laadittu Yksityistien tieyksiköinti  -julkaisu.

    Jos kunta omistaa kiinteistöjä tai yleistä aluetta yksityistien varresta, se maksaa tieosakkaana tieyksikkölaskelman mukaisen osuutensa tien hoidosta. Kaupungin elinvoiman toimiala ja maankäytön vastuualue edustaa kaupunkia kiinteistö- ja lunastus- ja tielain mukaisissa tietoimituksissa sekä yksityisteiden tieosakasten kokouksissa. Yhteyshenkilö kaupungingeodeetti Ari Vettenterä, tonttimyynti(a)riihimaki.fi ja/tai kirjaamo(a)riihimaki.fi).

  • Kaupungilla on paljon lakisääteisiä velvoitteita, joihin näitä verotuloja käytetään. Kaupunki harkitsee tarpeen mukaan, mihin käyttöön verotulot ohjataan.

  • Kaupunginvaltuusto päättää marraskuussa aina seuraavan vuoden talousarvion. Kaupunginvaltuusto päätti talousarviosta 2025 kokouksessa 11.11.2024. Talousarviossa määrärahaksi yksityisteiden avustamiseen vuodelle 2025 varattiin noin 85 000 euroa.

    Kaupunki avustaa yksityisteiden tienpitoa. Seuraava avustushaku on: 7.4.-8.6.2025. Sivustolle päivitetään tarkemmat avustushakuohjeet myöhemmin. Voit kysyä lisätietoja vastaava työnjohtaja Sami Nikkiseltä.

  • Jos tiekunta on rekisteröity, niin sen on mahdollista hakea valtiolta avustusta yksityisteiden parantamiseen yksityistielain mukaisesti.

  • Uusien yksityisteiden avustamisen periaatteiden mukaan kaupunki myöntää avustukset rahana, mutta työavustus on joissain tapauksissa mahdollinen.

    Avustamiselle on määritetty periaatteissa yksiselitteiset myöntämisehdot ja -kriteerit. Mikäli yksityistieosuudelle myönnetään työavustus, ei kyseiselle yksityistieosuudelle myönnetä rahallista kunnossapitoavustusta.

    Jos kunta omistaa kiinteistöjä tai yleistä aluetta yksityistien varresta, se maksaa tieosakkaana tieyksikkölaskelman mukaisen osuutensa tien hoidosta. Kaupungin elinvoiman toimiala ja maankäytön vastuualue edustaa kaupunkia kiinteistö- ja lunastus- ja tielain mukaisissa tietoimituksissa sekä yksityisteiden tieosakasten kokouksissa. Yhteyshenkilö kaupungingeodeetti Ari Vettenterä, tonttimyynti(a)riihimaki.fi ja/tai kirjaamo(a)riihimaki.fi).

  • Tieosakkaat, jotka eivät muodosta tiekuntaa, kantavat ja vastaavat yhdessä tietä koskevista asioista.

  • Edellytyksenä avustuksen myöntämiselle tienpitoon yksityistielain mukaan on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta ja että tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot yksityistierekisterissä sekä tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä ovat ajantasaiset (yksityistielain pykälä 84). Avustusta voidaan lisäksi myöntää vain, jos sitä on haettu ja siihen on budjetoitu varoja kunakin vuonna. Lisäksi huomioidaan päätetyt Riihimäen kaupungin yksityisteiden avustamisen periaatteet.

    Avustushakemus tulee jättää määräajassa.

  • Tietyin edellytyksin tiekunta tai, jos sellaista ei ole perustettu, tieosakkaat voivat kieltää kaikilla tai joillakin moottori- tai hevosajoneuvoilla tapahtuvan tien käytön muilta kuin tieosakkailta tai rajoittaa tien käyttöä.

    Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien kunnossapidossa, tien käyttämistä muuhun kuin tieosakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää tai tietä sulkea sinä ajanjaksona, jota avustus koskee.

    Jos valtio tai kunta tämän tai muun lain perusteella avustaa tiekuntaa tai tieosakkaita yhteisesti tien rakentamisessa taikka tie on tehty kokonaan tai osaksi kunnan varoilla, kymmenen vuoden ajan viimeisen avustuserän nostamisesta tai kunnan tekemän tietyön päättymisestä lukien, tietä ei saa sulkea.

  • Jos kunta omistaa kiinteistöjä tai yleistä aluetta yksityistien varresta, se maksaa tieosakkaana tieyksikkölaskelman mukaisen osuutensa tien hoidosta. Kunta ei hoida yksityistien kunnossapitoa.

    Jos kunta omistaa kiinteistöjä tai yleistä aluetta yksityistien varresta, se maksaa tieosakkaana tieyksikkölaskelman mukaisen osuutensa tien hoidosta. Kaupungin elinvoiman toimiala ja maankäytön vastuualue edustaa kaupunkia kiinteistö- ja lunastus- ja tielain mukaisissa tietoimituksissa sekä yksityisteiden tieosakasten kokouksissa. Yhteyshenkilö kaupungingeodeetti Ari Vettenterä, tonttimyynti(a)riihimaki.fi ja/tai kirjaamo(a)riihimaki.fi).

  • Esimerkiksi Maanmittauslaitoksen sivuilta, Suomen Tieyhdistyksen sivuilta, Väyläviraston sivuilta ja www.finlex.fi on luettavissa Yksityistielaki 560/2018.

Lisätiedot

Lisätiedot: kaupungin maaomaisuuden kautta tapahtuva tieosakkaana toimiminen / tiekuntien järjestäytyminen, tiekuntien aktivointia koskevat kysymykset; elinvoiman toimiala.

Lisätiedot yksityisteiden avustamisasioissa katujen kunnossapito.

Lisätiedot yksityisteiden liikenteenohjauslaiteasioissa liikennesuunnittelu.