Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Patastenmäen puukoulu Kuva: Juho Haavisto

Patastenmäki, Erkyläntie 7, Patastenmäen puukoulu

Asemakaavan muutos

Patastenmäen puukoulun kiinteistö on Riihimäen toimitilaohjelman 2023–2032 (KH 29.5.2023 § 182) mukaan kohde, josta kaupunki luopuu. Ennen kiinteistön myyntiä alueen asemakaavaa on tarpeen muuttaa.

Asemakaavamuutoksella puukoulun alueen käyttötarkoitusta muutetaan nykyisestä joustavammaksi. Lisäksi asemakaavamuutoksella tutkitaan alueen täydennysrakentamisen mahdollisuuksia. Suunnittelussa huomioidaan Patastenmäen puukoulun kulttuurihistorialliset arvot. Puinen koulurakennus on tarkoitus säilyttää ja osoittaa asemakaavalla suojeltavaksi.

  • Kaupunginhallitus on päättänyt kaavamuutokseen ryhtymisestä kaavoituskatsaus 2022 hyväksymisen yhteydessä 28.3.2022 § 109.

    Kuulutus vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta julkaistiin Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla 24.9.2023.

    Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

  • Erkyläntie 7, Patastenmäen puukoulun asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä 25.9.2023 – 16.10.2023 (MRA 30 §) välisenä aikana tällä verkkosivulla ja Riihimäen virastokeskus Veturissa osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4.

    Kuulutus kaavaluonnoksen nähtävilläolosta julkaistiin Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla 24.9.2023.

    Kaavaluonnosaineisto:
    Asemakaavakartta, luonnos
    Asemakaavaselostus ja liitteet, luonnos

    Kaavaluonnoksesta järjestettiin esittely- ja keskustelutilaisuus Riksulassa (Eteläinen Asemakatu 2) tiistaina 3.10.2023.
    Esittely- ja keskustelutilaisuuden muistio

    Luonnoksesta kerrotut mielipiteet ja viranomaislausunnot ovat suunnittelijan käytössä ehdotusta laadittaessa ja niihin annetaan vastineet. Vastineissa kerrotaan miten palaute on huomioitu kaavan valmistelussa. Palaute ja vastineet ovat ehdotusvaiheen kaavaselostuksen liitteenä.

  • Elinvoimalautakunta hyväksyi kokouksessaan 18.1.2024 § 6 Erkyläntie 7, Patastenmäen puukoulu asemakaavaehdotuksen ja päätti asettaa sen nähtäville.
    Elinvoimalautakunnan pöytäkirja

    Ehdotus oli nähtävillä 29.1.-27.2.2024 välisenä aikana (MRL 65 §, MRA 27 §) tällä verkkosivulla sekä Riihimäen kaupungin virastokeskus Veturissa osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4 (3. krs.).

    Kuulutus kaavaehdotuksen nähtävilläolosta julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 28.1.2024.

    Kaavaehdotusaineisto:
    Asemakaavakartta, ehdotusvaihe
    Asemakaavaselostus ja liitteet, ehdotusvaihe

    Tonttijaon muutos

    Ehdotusvaiheessa pyydettiin tarvittavat viranomaislausunnot ja osallisilla oli mahdollisuus jättää kaavaehdotuksesta muistutus. Lausuntoja saapui 3, muistutuksia ei saapunut.
    Palaute on suunnittelijan käytössä, kun kaavaa valmistellaan hyväksymisvaiheeseen.

  • Ehdotusvaiheen jälkeen tarkistettu kaavaehdotus (asemakaavakartta määräyksineen ja kaavaselostus) ja ehdotusvaiheessa  saatu palaute sekä vastineet valmisteltiin elinvoimalautakunnan käsittelyyn ja hyväksyttäväksi.

    Elinvoimalautakunta käsitteli ja hyväksyi Erkyläntien 7, Patastenmäen puukoulun asemakaavamuutoksen kokouksessaan 21.3.2024 § 52.

    Elinvoimalautakunnan kokouksen 21.3.2024 pöytäkirja.

    Hyväksymiskuulutus julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 25.3.2024.

    Asemakaavakartta, hyväksytty
    Asemakaavaselostus liitteineen, hyväksytty

  • Erkyläntie 7, Patastenmäen puukoulun asemakaavamuutos sekä tontijaonmuutos on saanut lainvoiman 6.5.2024.

    Verkkokuulutus lainvoimaisuudesta julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 6.5.2024.

    Lainvoimainen kaava-aineisto:
    Asemakaavakartta, lainvoimainen
    Asemakaavaselostus liitteineen, lainvoimainen

Viistoilmakuva Patastenmäen puukoulun alueesta. Kuvan keskellä on keltainen, kaksikerroksinen, puukoulu. Kuvassa näkyy ympäröivää rakennuskantaa. Kuva on otettu aurinkoisena talvipäivänä.
Viistoilmakuva Erkyläntie 7, Patastenmäen puukoulu asemakaavamuutosalueesta.

Katso kohteen sijainti karttapalvelussa

Katso kohteen sijainti karttapalvelussa Hyppää upotetun kartan yli: Katso kohteen sijainti karttapalvelussa

Lisätietoja

Suosittelemme sopimaan tapaamisista etukäteen.