Hyppää sisältöön

Käännös tehty koneellisesti käyttäen Google Translatea

Viistoilmakuva Sakon omistamasta alueesta. Kuvassa edustalla puustoinen alue ja taustalla näkyy Sako Oy:n tehdasalue.
Viistoilmakuva Ilveskatu 2, Sako asemakaavamuutosalueesta.

Hirsimäki, Ilveskatu 2, Sako

Asemakaavan muutos

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on yhdistää Ilveskadun itä- ja länsipuolella sijaitsevat Sako Oy:n omistuksessa olevat kiinteistöt yhtenäiseksi yrityksen toimintaa palvelevaksi alueeksi ja mahdollistaa nykyisen tehdashallin laajentaminen Ilveskadun suuntaan. Kiinteistöjen yhdistämisen myötä Ilveskatu on tarkoitus siirtää alueen länsireunaan.

Asemakaavamuutoksen yhteydessä laaditaan muun muassa liikenneselvitys ja katualueiden yleissuunnitelmat. Alueella sijaitsee maakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö ja asemakaavalla suojeltuja rakennuksia. Lisäksi alue sijoittuu kaupunkikuvallisesti merkittävälle paikalle Lasitehtaantien varteen. Kaavamuutoksella annetaan tarvittavat rakennettua kulttuuriympäristöä ja kaupunkikuvaa koskevat määräykset.

  • Kaupunginhallitus hyväksyi asemakaavamuutoshakemuksen ja päätti kaavamuutokseen ryhtymisestä 16.1.2023 § 15. Riihimäen kaupunki ja maanomistaja ovat sopineet kaavoituksen käynnistämisestä päätöksen mukaisesti.

    Ilveskatu 2, Sako asemakaavamuutos tuli vireille ja osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin nähtäville 6.8.2023 (MRL 62 § ja MRL 63 §). Vireilletulosta ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettamisesta kuulutettiin Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla.

    Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

  • Ilveskatu 2, Sako asemakaavamuutoksen luonnos oli nähtävillä 7.8.-28.8.2023 (MRA 30 §) tällä verkkosivulla sekä Riihimäen virastokeskus Veturissa osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4 (3. krs.)

    Kaavaluonnosaineisto:
    Asemakaavakartta, luonnos
    Asemakaavaselostus, luonnos

    Verkkokuulutus asemakaavamuutoksen vireilletulosta ja kaavaluonnosaineiston nähtäville asettamisesta julkaistiin Aamupostissa ja kaupungin verkkosivuilla 6.8.2023.

    Kaavaluonnoksesta järjestettiin esittely- ja keskustelutilaisuus Riksulassa (Eteläinen Asemakatu 2) keskiviikkona 16.8.2023.
    Esittely- ja keskustelutilaisuuden muistio

  • Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.10.2023 § 300 Ilveskatu 2, Sako asemakaavaehdotuksen ja päätti asettaa sen nähtäville.
    Kaupunginhallituksen pöytäkirja

    Ehdotus oli nähtävillä 16.10.-14.11.2023 (MRL 65 §, MRA 27 §) tällä verkkosivulla sekä Riihimäen kaupungin virastokeskus Veturissa osoitteessa Eteläinen Asemakatu 4 (3. krs.).

    Kuulutus kaavaehdotuksen nähtävilläolosta julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 15.10.2023.

    Kaavaehdotusaineisto:
    Asemakaavakartta, ehdotus
    Asemakaavaselostus ja liitteet, ehdotus

    Tonttijako ja tonttijaon muutos

  • Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 26.2.2024 § 66 esittää Ilveskatu 2, Sako asemakaavamuutoksen kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi. Kaupunginvaltuusto hyväksyi asemakaavamuutoksen kokouksessaan 18.3.2024 § 19.

    Kaupunginvaltuuston 18.3.2024 pöytäkirja

    Hyväksymiskuulutus julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 25.3.2024.

    Asemakaavakartta, hyväksytty
    Asemakaavaselostus liitteineen, hyväksytty

  • Ilveskatu 2, Sako asemakaavamuutos sekä tonttijako ja tonttijaonmuutos on saanut lainvoiman 6.5.2024.

    Verkkokuulutus lainvoimaisuudesta julkaistiin kaupungin verkkosivuilla 6.5.2024.

    Lainvoimainen kaava-aineisto:
    Asemakaavakartta, lainvoimainen
    Asemakaavaselostus liitteineen, lainvoimainen

     

Katso kohteen sijainti karttapalvelussa

Katso kohteen sijainti karttapalvelussa Hyppää upotetun kartan yli: Katso kohteen sijainti karttapalvelussa

Yhteystiedot